maanantai 14. heinäkuuta 2014

Muistatko?


Kun olin vielä pieni, minun aikuinen siskoni lauloi usein kotona käydessään:
"Ikkuna yöhön pilkistää, ei näy muita, ei muita.
Katselen kissaa ja kynttilää, kuuntelen metsän puita."

Laulun tekijää en tiedä, mutta minä tunsin olevani se tyttö, joka katselee kissaa (posliinista) ja kynttilää (punaista, kahvilautasella), ja kuuntelee pihapuiden huminaa.
Erityisesti rakastin syysiltoja. Sateisia, myrskyisiä, kuiskailevia syysiltoja. Istuin omassa huoneessani koulupöydän ääressä, katsoin ikkunasta pimenevään yöhön ja tiesin elämän olevan jännittävää ja ihanaa. Ihan noin vain ilman mitään ihmeempää syytä.



Niinpä kun samaisen siskoni kesäpaikassa pujahdan ulos käymään puuceessä, saatan helposti unohtua sille tielle joksikin aikaa. Eivätkö olekin viehättävät nuo valaistut ikkunat? Huomaatko miltä yö tuntuu? Haistatko ruohon ja puut, kuuletko joen, tunnetko yötuulen kasvoillasi? Etkö olekin hetken aikaa puhtaan onnellinen?