maanantai 14. heinäkuuta 2014

Muistatko?


Kun olin vielä pieni, minun aikuinen siskoni lauloi usein kotona käydessään:
"Ikkuna yöhön pilkistää, ei näy muita, ei muita.
Katselen kissaa ja kynttilää, kuuntelen metsän puita."

Laulun tekijää en tiedä, mutta minä tunsin olevani se tyttö, joka katselee kissaa (posliinista) ja kynttilää (punaista, kahvilautasella), ja kuuntelee pihapuiden huminaa.
Erityisesti rakastin syysiltoja. Sateisia, myrskyisiä, kuiskailevia syysiltoja. Istuin omassa huoneessani koulupöydän ääressä, katsoin ikkunasta pimenevään yöhön ja tiesin elämän olevan jännittävää ja ihanaa. Ihan noin vain ilman mitään ihmeempää syytä.



Niinpä kun samaisen siskoni kesäpaikassa pujahdan ulos käymään puuceessä, saatan helposti unohtua sille tielle joksikin aikaa. Eivätkö olekin viehättävät nuo valaistut ikkunat? Huomaatko miltä yö tuntuu? Haistatko ruohon ja puut, kuuletko joen, tunnetko yötuulen kasvoillasi? Etkö olekin hetken aikaa puhtaan onnellinen?






3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

"Ikkuna yöhön tirkistää, ei näy muita ei muita,
katselen kissaa ja kynttilää,
kuuntelen metsän puita" on Lotan lohtulaulu
Astrid Lindgrenin lastenkirjasta "Se pikkuinen Lotta".
Lotta oli pikkutyttö, ei vielä koulussa kuten isommat sisarukset Janne ja Minna, ja sattui eräänä aamuna nousemaan väärällä jalalla sängystä. Muun muassa vaatteet eivät miellyttäneet, ja Lotta päätyi tuhoamaan puseronsa. Lotta päätti muuttaa pois kotoa, ja muuttikin, naapurin tädin puutarhavajan ullakolle. Siellä hän asui aina iltaan saakka, ja hämärän tullen, oltuaan urheasti yksin koko loppupäivän, lauleskeli tuota laulua - ennen kuin sitten pimeää peläten pakeni takaisin kotiinsa :)

Aulisko kirjoitti...

Kiitos.

Aulisko kirjoitti...

Tuli sellainen olo, että täytyy lähteä kirjastoon!