sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ei tietenkään

No ei kai kukaan lääkärissä halua käydä.

Siis terveitähän me halutaan olla. Mutta voi sentään miten mielenkiintoisia terveyden ammattilaisia noilla vastaanotoilla tapaa!


Mun ehdottomiin suosikkeihini kuuluu hammaslääkäri. Tämä pyöreä nainen, jonka olen valinnut suutani remontoimaan vuoden välein. Meillä on erinomainen positiivisen palautteen vuorovaikutussuhde. Uskon, että pyöreä ihminen ymmärtää toista pyöreää ihmistä parhaiten. Ohjeita  minulle ainakin annetaan juuri sopivasti, näytetahnoilla minut varustetaan kiitettävän usein ja lähes joka reissulla saan täydellisen synninpäästön: "Hyvin olet harjannut, oikeat on välineet, EI SE OLE SINUN SYYSI." Lopuksi kiitän aina ja ilmaisen tyytyväisyyteni saatuun palveluun. 

Sitten on gyne. Minun luottolääkärini on vanhempi naisihminen. Aivan tyypillinen, vähän hajamielinen professoriluonne. Asioita pohditaan ääneen, tietsikalle kirjoitetaan kaksisormijärjestelmällä keskittyneesti. Kerran kesken tutkimusten totesi, että lastat olivat loppuneet. Naisparka aukoi kaappeja hädissään hirveällä vauhdilla, pyöri ympäriinsä valkoinen takki liehuen, hermostui aina vain enemmän. Minä kehotin menemään naapuriin lainaamaan (tuopa samalla tulitikkuja). Sitten tyynesti odottelin ja mielessäni suunnittelin miten vastaanottohuoneen katto pitäisi kuvittaa. Se on niin rentouttavaa, kun lääkärikin on vain ihminen. Kyllä siinä vaiheessa harmittaa, kun tämä jää eläkkeelle. On niin tarkka ja ammattitaitoinen. 


Sitten on vielä se työterveyslääkäri, jolla on vastaanotollaan tapana nojautua tuolissaan taaksepäin, nostaa jalkansa pöydälle ja kädet niskan taakse. Minä sanon vain pari sanaa ja sen jälkeen hän kertoo minulle mikä minua vaivaa ja miltä tuntuu ja mikä surettaa. Kaikki on aivan totta, niin että vaikea on olla itkemättä omia murheitaan, kun toinen niin osuvasti arvaa ongelmat ja vielä sieluni kipupisteetkin. 


Ja tähystyslääkäristä tykkään myös, vaikka me kovin harvoin tapaamme. Sai nimittäin minut nauramaan, ja siinä tilanteessa ei taatusti yleensä naurata. Ja vielä listassani on ortopedi, joka on kuuluisa bootseistaan. Ja röntgenlääri, joka halusi näyttää rouvalle ultraäänilaitteen näytöllä miten kysta punkteeraamalla häviää, kun rouvalla on ollut niin ikäviä kokemuksia lähipiirissä: "Ja katsokaapa, nyt siellä ei ole yhtään mitään!"


Kaikesta tästä huolimatta pänni ihan tosissaan, kun lähettivät naistentautien osastolle tarkastukseen. Jännittikin taas, että minkälainen tyyppi siellä on vastassa ja ollaanko minulle ystävällisiä. Sitten tajusin. Olen etuoikeutettu, kun pääsen lääkärin vastaanotolle kysymään asiantuntijan mielipidettä. Ja lääkärin puolestaan tulisi tuntea itsensä etuoikeutetuksi, kun annan hänen tutkia kehoni, joka siis on minun omani ja täysin minun päätettävissäni. Ei ole itsestäänselvää keneen päätän luottaa asioissani. Minä olen kallisarvoinen ja tärkeä niin kuin me kaikki. Minua kuuluu kohdella todella hyvin. Ja niinhän se taas menikin. Erittäin ystävällinen ja kohtelias mies. Totesi lopuksi että terve, nuori nainen. Siis ihan totta sanoi N U O R I. Ne taidetaan kouluttaa tosi hyvin siellä lääkiksessä nykyään.



(Mitenkään aiheeseen liittymättä) oon muutes käynyt tennarialennusmyynneissä.


P.S. (mitenkään aiheeseen liittymättä) 
Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa. 1910.
Kannattaa lukea.







sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Syksyä


Päivät ovat niin lyhyitä. Aika ei meinaa millään riittää kaiken tekemättömyyteen. 
Aamulla en millään ehdi pitää tunnin kahvihetkeä kynttilän valossa, kuten usein mielessäni haaveilen, koska minun täytyy saada sykeröidä täkin alla mahdollisimman pitkään. Töitten jälkeen en millään ehdi selailla sisustuslehtiä sohvalla lekotellen (huoneremppa vähän suunnitteilla vaan ei yhtään pitemmällä), koska unohdun räpeltämään tablettia. Illalla en millään ehdi nukkumaan ajoissa, koska jumitun äksönleffaan tai hupisarjaan (aivot saattavat kyllä olla jo unessa).
Välillä kokkaan ja imuroin, kun pakko on.
Olen laskenut itseni tuuliajolle. Punainen lanka on hukassa, päämäärä ei häämötä millään suunnalla, en tiedä mistä innostua. Mutta tervettä työtä riittää vielä ja lämpöä ja ruokaa. 

Ja tulipa käytyä Vaasassa. 



Lauantaina Raippaluodon sillalla maisemia katselemassa. Kyllä onkin pimeä päivä.
Hiljainen setä kalassa. Vaimokin oli jo tässä vaiheessa köpöttelemässä sillalle.
Välillä kävivät parkkipaikalla asuntoautossa kahvilla, sitten taas siima veteen. 
Kaikenlaisia jänniä koneita!
Siinä se on: paikka missä Strömsö kuvataan. Mä niin tykkään tosta tekstistä seinässä.
Iltasella lemppariravintolassani tapaksilla. Mahtavaa. Pidettiin oikeen juhlat.
Testattiin kaikkea mahdollista. Vasemmasta yläreunasta on etanat jo hävinneet.
Katkaravutkin on jo aika vähissä.
Sunnuntai aloitettiin geokätkökierroksella Vaasan kasarmialueella. Siis mies etsi,
minä bongailin kaikenlaista muuta.
Vanha Vaasa ja rauniot. Ja ihana syystalven aurinko.

Kotimatkalla pysähdyttiin Oravaisiin. Kunnon historiapläjäys.
Tarttiskohan lukea ne Vänrikki Stoolin tarinat.
Vackert, vackert!






sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Kuusielämäisjärjestelmä. Pääpiirteet.

Ensimmäinen elämä: lapsuus ja vanhempieni koti. Aina kuuma kesä, tai jännittävä syksy, tai kimaltava talvi, tai ihana kevät.


Toinen elämä: nuoruus ja koulu. Ystävät, ystävät, ystävät, välitunteja, leivoksia, kuoroharkkoja, soittotunteja, nuorisoteatteria, kesäteatteria, uintisunnuntaita, kirjoja, kirjoja, kirjoja.


Kolmas elämä: nuoruus ja opiskelu. Seikkailuja, kahviloita, keskusteluita, leffoja, PARISUHDE, tenttejä, matkoja, katuja, kaupunkia, kesätöitä, junia, Sony Walkman, näkkileipää.


Neljäs elämä: perhe. Koti, LAPSET, LAPSET, LAPSET, ONNI, ONNI, ONNI, työ, ihmisiä, ihmisiä, ihmisiä, laulua, laulua, laulua, keikkoja, kulttuuria, kuskihommia, ruuanlaittoa, hiekkaa, vettä, lunta, legoja, haleja, pusuja, Kuoma-kenkiä, läksyjä, jouluja, juhannuksia, tapetointia, pieniksi jääneitä vaatteita.


Viides elämä: muutos. Kiintymys, lämpö, syli, huoli, velvollisuus, yritys, unettomuus, sairaus, itku, pelko, helpotus, epäröinti, levottomuus, pettymys, syytös, syyllisyys, luopuminen, kuolema, menetys, suru, suru, suru, masennus, luottamus, rauha, tasoittuminen, arki, arki, arki, perhe, työ.

Sitten jotain.

Hyviä elämiä. Olen onnekas. Minun ei tarvitse etsiä rakkautta tai hyväksyntää tai edes seuraa. Juuri nyt en tunne tarvetta etsiä Jumalaa tai filosofiaa tai elämän tarkoitusta.


Tällä hetkellä riittäisi, kun löytyisi toimivat laihdutusohjeet. Ja erityisesti inspiraatio.



Marraskuun aurinko. Ja lumi.






tiistai 4. marraskuuta 2014

Marraskuu



Marraskuussa se tapahtui: nauroin. Oikein kunnolla.
Aivan hillitöntä, todella hersyvää, soivaa helinää! Ja rasahtelua, kihinää, krähinää pulleroisen vatsani pohjasta asti. Siis uskomattomat  K A K S I  erillistä kertaa! Ihan kunnon naurukohtaukset! Sanonpa myös, että WOU miten railakasta huumoria! Hymyilytti vielä seuraavanakin päivänä (kiitos vaan Arja). Ja mikä ihmeellisintä, en ainakaan viikkoon ole aloittanut aamua kiroilemalla. Enkä ole sadatellut työmatkalla, en ole haukkunut autoparkaani, en ole heittänyt vttua ilmaan heti, jos jokin on mennyt pieleen.
Marraskuu: pimeä, märkä ja viluinen, mun uusi toivekuukauteni.

Päiviini on alkanut pulpahdella oudon positiivisia ajatuksia. Olen huojentunut ja kiitollinen siitä, että mielessäni muistan hänet niin selvästi. Että muistan siskoni silmät ja hymyn, ääneen, askeleet. Muistan tarkkaan sen iltapäivän hetket, kun me molemmat makoilimme sohvillamme vilttien alla ja juttelimme niitä näitä. Hän nukahti tuokioksi, minä katselin uusia, keltaisia villasukkiani. Kuuntelin siskoni rauhallista hengitystä ja yritin huolellisesti painaa mieleeni kaiken, että muistaisin aina. Aina.
Olen kiitollinen lapsistani, omenahillon keittäjästä, mielenkiintoisista sukulaisistani, uskollisista ystävistäni, reiluista työkavereista. Vuosi vuodelta kiitollisempi olen työstäni, joka on pitänyt kroppani liikkeessä silloinkin, kun mieli ei olisi jaksanut.
Koska en oikein usko mihinkään, en ole oikein tiennyt kenelle minä kaiken tämän kiitollisuuteni kohdistaisin. Tänä aamuna herätessä alkoi yhtäkkiä päässä soimaan se biisi 70-luvulta: elämälle kiitos. Joo, kelpaa.

Ja taas on pimeää. Mitäs me positiiviset ihmiset yleensä tehdäänkään talvella?