perjantai 12. toukokuuta 2017

Alkaa rauhallisesti mutta sitten taas suututtaa


Katsoin ohjelman kuolemasta. Kahden miehen valmistautuminen kuolemaan, lähdön hyväksyminen. Tyytyväisyys saatuun elämään, vaikka se jäikin kesken. Omaisten taipuminen pakon edessä. Olen minäkin sen kokenut, mutta kun lähtijä itse on lopulta antanut periksi, olen minä pitkään vain pullikoinut vastaan, huutanut Ei vielä! täysillä pääni sisällä, ollut onneton ja vihainen ja lopulta aivan uupunut. Ja sitten luovuttanut, tietenkin. Vielä joskus saan tämän asian kai mietittyä valmiiksi, tavalla tai toisella.

Lasteni entinen koulu tyhjennettiin sisäilmaongelmien vuoksi. Kun vähänkin ajattelen, alan kiehua. Nuorison on vuodesta toiseen annettu viettää päivät myrkyllisessä rakennuksessa, ongelmat on salattu, vaikka niistä on tiedetty ja vaikka opettajat ovat oireilleet ja sairastuneet astmaan ja allergioihin. Olenpa ollut tyhmä ja naiivi, olisihan minun pitänyt jo aikaa sitten ymmärtää, ettei kannata luottaa tähän kaupunkiin. Olisi pitänyt tajuta ongelman laajuus ja ravistella. En edes tiedä keitä kaikkia, eihän kukaan myönnä olevansa vastuussa. Välinpitämätöntä, röyhkeää, lyhytnäköistä. Myrkyllisen yläkoulun jälkeen onkin näppärä jatkaa lukiossa, jonka myrkyt on remontissa teipattu nurkkiin. Paska.   

Täytyy säästää loput energiat muunlaisiin kirjallisiin tuotoksiin. Ei niistä mitään hyötyä tule olemaan mutta kirjoitan kuitenkin.




Ei kommentteja: