perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kirjoitan, koska ööö


Olisi aika poistaa tämä blogi. Se on tehnyt tehtävänsä. Kolme vuotta sitten aloin kirjoittaa päätäni selväksi siskon lähdön jälkeen ja nyt ei enää tarvitse. Pää on sekaisin vieläkin mutta paremmalla tavalla ja toisaalta ei tämä elämä tästä koskaan tule lopullisesti selkiintymään. Vanhat matkapäiväkirjan pätkät olisi kyllä kiva säilyttää itseä varten ja ketäpä muuta ne juuri kiinnostaisivatkaan. Siis miksi kirjoittaa - että itse muistaisi, ehkä. 

Yhä useammin ihmettelen kirjan luettuani miksi se on kirjoitettu. Eilen porskutin läpi Sara Beischerin Jag ska egentligen inte jobba här. Liittyy kai omaan elämäntilanteeseeni, että kaupasta toistuvasti tarttuu mukaan vanhustenhoidosta kertovia romaaneja. Tässä kirjassa erityisesti alku oli varsin suorapuheista kerrontaa ihmiskehon rappeutumisesta ja kehon tuotteista, ja kun väliin lueskelin luvun tai kaksi John Irvingiä (Oman elämänsä sankari), siis kirjailijaa joka nähtävästi ei vaan voi olla kirjoittamatta yököttävästi, oli yhdistelmä aika musertava. Keskityin sitten Beischeriin ja keskivaiheilla se jopa nappasi mukaansa mutta lopussa...en nyt sano, että petyin mutta olisihan minun pitänyt arvata miten tarina päättyy. Mitäpä muutakaan mahdollisuutta kirjailijalla oli. Ja kuitenkin odotin yllättyväni. Mitä jäi käteen, miksi tämä kirja oli kirjoitettu? En minä tiedä. Oli siinä asiaa. Oli se sujuvaa tekstiä ja sydämeen ja vatsaan käypää kuvausta. Olikohan kirja sittenkin oikea mutta lukija väärä. No niin miksikähän kirjoja yleensäkään luetaan. Irvingin kahlaan kyllä loppuun vaikka itseni kiusalla. 

Kotona meillä on ollut lievää kirjallisen viestinnän väärinymmärrystä. Keitin aamulla puuroa ja jätin loput kattilaan. Kannen päälle lappu, näin:
























Ei seuraava herääjä uskaltanut ottaa, kun ymmärsi kysymyksen väärin. 



5 kommenttia:

Kutri kirjoitti...

Siunakkoon. Sää tätä nyt mihkään poistamaan rupea, kun ajatuksiasi on ilo lukea. Vaikka tää ei enää toimisi terapiana sulle ittellesi, niin ehkäpä se onkin terapiaa meille lukijoille. ;-)

Sapo kirjoitti...

Älä ainakaan hävitä sun tekstejä. Tallenna johonkin, jos haluat lopettaa. Tosin sitten me ei tiedetä, mitä sulle kuuluu.

Aulikki kirjoitti...

Sanoitpa kauniisti Kutri, kiitos.
Kyllä mä jotain poistelen jatkuvasti, ainakin synkintä kamaa. Jos ei aina tiedä mitä mulle kuuluu, niin sehän on ihan normaalia vaan. Ihan niinku ennen vanhaan.

Stadin Friidu kirjoitti...

Aulikki. Edellisestä sanomisestasi ymmärsin, ettet aivan kokonaan poistu tästä blogimaailmasta. Ja se on hyvä asia, se. Aivan varmasti Sinulla on meille jotain kerrottavaa ja me luemme siitä mielellämme. Mukavaa kesän jatkoa.

Aulikki kirjoitti...

Kiitos, Stadin Friidu. Bloggailu ja some on näitä on/off -juttuja. Välillä huvittaa ja välillä ei sitten yhtään, välillä tekee mieli hävitä näkyvistä kokonaan. Saas nähdä nyt. Mukavaa kesää sinullekin ihanaan Helsingin kaupunkiin.