Olen nukkunut unia näkemättä.
Vielä joskus toivon unen siivin pääseväni sinne takaisin.
Mummolan jokirantaan, tummaan, vilvoittavaan veteen
väreilevän kuumana heinäkuun päivänä.
Äidin ja isän pihapolun laatoille savikakkuja leipomaan.
Siskoni keittiöön iltasella veneretken jälkeen.
Näkisin tutut kasvot, kuulisin rakkaat äänet,
eläisin uudestaan pienet onnen hetket.
Sitten heräisin, katsoisin päivää ja silittelisin kaipaavaa sydäntäni.
Sinä päivänä kadotin värin.
Ne tutut pellot ja metsänreuna,
pikkuiset talot, pihat ja tiet.
Taivas ja tuuli. Kevät.
Kaikki paikallaan eikä kuitenkaan.
Auto kulki. Minä katsoin ikkunasta ja etsin.
Elokuu 2015
Niinpä vain tämä toinenkin poika joutuu kuuntelemaan vinyylilevyjäni.
Bridge Over Troubled Water.
Bridge Over Troubled Water.
Olen taas siellä vihreässä ullakkokamarissa,
jonka huonekalut vaihtoivat paikkaa joka lauantai.
Sävyseinä.
Julisteessa kaksi kissaa ja kultakala.
Ikkunassa koivujen latvat ja sininen taivas.
Jos lattiaan paukutettiin (hengarilla), oli alakerrassa ruoka valmis.
Kevyet ajatukset, loputon elämä.
Minäkö se olin.
jonka huonekalut vaihtoivat paikkaa joka lauantai.
Sävyseinä.
Julisteessa kaksi kissaa ja kultakala.
Ikkunassa koivujen latvat ja sininen taivas.
Jos lattiaan paukutettiin (hengarilla), oli alakerrassa ruoka valmis.
Kevyet ajatukset, loputon elämä.
Minäkö se olin.
Sellainen ilta, josta tykkään eniten.
Kun tuuli saa puiden lehdet lepattamaan.
Hipaisee poskia, silittää selkää.
Kahisee vadelmapensaissa.
Puhuu lempeästi sateesta.
Ja minusta tuntuu, että syksy kuitenkin
on se kaikkein ihanin, tuoksuvin vuodenaika.
Kun tuuli saa puiden lehdet lepattamaan.
Hipaisee poskia, silittää selkää.
Kahisee vadelmapensaissa.
Puhuu lempeästi sateesta.
Ja minusta tuntuu, että syksy kuitenkin
on se kaikkein ihanin, tuoksuvin vuodenaika.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti