Niagara Falls

Tunti ja puolikas jonotusta auringossa, 20 minuutin veneretki putousten alle. Kyllä kannatti - oltiin niin kuumissamne, että oli ihana kastua. 

Welcome to Canada

Aamukuudelta seisoimme New Yorkin Pennsylvania asemalla jonossa, juna lähti 7.15, Niagaran motellihuoneen oven avasimme kello 19.58. Amtrakin antama aikataulu ei siis pitänyt paikkaansa eivätkä lupaukset junaruokailusta vastanneet minun eivätkä monen muunkaan kuvitelmia. Tee ja kaakao loppuivat meidän päiväunien aikana ja muutenkin tarjottava junan kioskissa oli varsin vähäistä. Vaan olinpa kerrankin pakannut mukaan eväät!

Kanadan tullissa oli suorastaan hauskaa. Ensin jonotimme junavaunussa mikä sai ihmiset yllättäin tosi puheliaiksi, sitten pääsimme tullirakennukseen huumekoiran nuuskittavaksi. Jännää. Kaikkia nauratti, tullimiehet olivat hyvällä tuulella, passintarkastuksessa juteltiin mukavia. Tervetuloa Kanadaan. Jees.

New York City

Täällä ei ole ollenkaan niin kamalaa kuin pelkäsin. Ei ehkä niin ihanaa kuin viimeksi (silloin oli sentään kevät) mutta kerrassaan mainiota kuitenkin.

Joka päivä astumme hotellin viileästä aulasta katujen kosteaan lämpöön. Helle humahtaa koko kroppaan sekunnin sadasosassa ja hikoilu alkaa heti. Olemme aivan suunnitelmallisesti kulkeneet paikasta toiseen ilmastoitujen kauppojen kautta, joten minä olen nyt kymmenen tunikan nainen (ainakin melkein) ja tyttärellä on uutta kukkakuosia. Olisin saattanut sortua vielä useampaan rättiin, jos vain hermoni olisivat kestäneet. Shoppailumusiikki soi aika kovaa, joissain liikkeissä on jopa oma tiskijukka.

Reissuinfoa 

-Hotelli: Hotel Pennsylvania. Erinomainen sijainti keskellä Manhattania ja sopivan kävelymatkan päässä Times Squarelta. Kokolattiamatto tuntuu tahmaiselta paljaiden jalkojen alla, joten me nirppanokat sijoitimme kolme dollaria varvastossuihin. Huonediiliimme kuuluu WiFi. Toimii! 

-Musikaali: The Lion King. Marssimme teatterin lippuluukulle ja ostimme mitä oli jäljellä, siis 130 dollarin liput Boxiin eli jonkinlaiseen aitioon. Tykättiin kauheasti. Huomasin ajoittain katsovani näytöstä suu auki.

-Leffa: Star Trek. Näppärästi Times Squarelta 42nd Streetille teatteriin. Mennessä kuuma, palatessa kaatosade ja flash flood varoitus. Trooppisen lämmintä vettä ja litimärät naiset.

-Central Park: Ensin eväät mukaan läheisestä noutopaikasta (hedelmiä ja juustokakkua), sitten nurmikolle. Varjoon. Purevia kärpäsiä. Baseballin pelaajia.

-Hershey's Chocolate World ja M&M's World: suklaan ystävän taivas.

-Brooklyn Bridge: Turisti-infosta metrokartta ja aseman automaatista Metro Card. Sitten subway Brooklynin puolelle siltaa ja sieltä kävellen takaisin Manhattanille ilta-auringossa. Ihanaa.

Hyvin kului kolme päivää. Näillä helteillä ja näillä jaloilla emme enempää halunneetkaan. Pyykkikone olisi nyt kova juttu ja löytyisipä jostain edes yksi pinni. Kampaus on pettänyt täysin, päässäni on luutu. Teini sen sijaan on aina yhtä nätti.

Matkustamme kesäjunassa

Muistin ja onnistuin palauttamaan lainakirjat vielä ennen tätä matkaa. Kirjasto ei ollut virallisesti auki, mutta joku oli unohtanut oven raolleen, joten jätin kirjat palautuspöydälle ja hiivin tieheni. Päätin uskoa, että tämä oli hyvä enne ja kaikki muukin tulee menemään toivotusti. Varmuuden vuoksi tein kuitenkin muutaman pienen matkataian: pakkasin mukaan valtavan kokoelman särkylääkkeitä (ei taatusti säre), en pakannut sateenvarjoa (taatusti sataa ainakin välillä, kestetään hellettä paremmin), otin mukaan kaksi laturia (voin rikkoa toisen mutta en tietenkään riko, koska voin). Laittaessani tärkeimpiä tarvikkeita laukkuun selostin samalla ääneen sekä paikat että varsinkin tavarat. Käsitykseni mukaan ne muuten saattavat itsekseen kävellä jonnekin muualle.    

  

Me matkustamme kesäjunassa kohti pääkaupunkiseutua. Pienet lapset seisovat horjuvin jaloin käytävillä penkkien vieressä, isommat lapset lörpöttelevät ja pelaavat, ravintolavaunussa nautitaan siivosti lasi punaviiniä tai olutta, syödään makkaraperunoita ja lämmitetään pilttipurkkeja. On sandaaleita ja tennareita, toppeja ja T-paitoja. Nuoret ja vanhat ja keski-ikäiset matkustajat lukevat ja nukkuvat ja jotkut lyövät korttia. Aurinko välkehtii ikkunoissa. Minä juon teetä.    

Muuttopäivä

Viitasaari kello 2.45. Herään anoppilan mökin parvella ilman kirjaa. Retkiauton kaapissa on dekkari, mutta sinne ei pääse koska tie on tukittu tuoleilla, tyynyillä ja muuttolaatikoilla. Ulkohuussissa jätän oven auki ja tarkkailen saunan ja varaston takana mahdollisesti väijyviä karhuja. Päätän hemmotella itseäni närästyslääkkeellä. Kello seitsemän aamu-uintiin on aivan liian pitkä aika.

Kuva eilisillasta. Vesi ei lopen ollut kylmää ja uitiin vielä sittenkin kun alkoi sataa. Saunasta tottakai.

Kuopio kello 11. Aamullinen varjostustehtävä onnistui erinomaisesti. Seurasin peräkärryä vetävää Skodaa koko matkan Viitasaarelta Kuopion asunnolle. Antaa aihetta arvella, että ehkä kelpaisin yksityisetsiväksi. Purimme kamat ja aloimme siivota. Joskus lika lähtee paremmin pyöräyttävällä liikkeellä kuin pienellä itsepäisellä nytkytyksellä. En ymmärrä miksi. Tarkemmin ajatellen pätee muuhunkin elämään. Opiskelijapojan uusi koti on yksiö 80-luvulta. Ostan kaupasta tujumpaa pesuainetta.  

Kuopio kello 19.52. Kaikkea ei vain ehdi ja naisen aikataulu on tiukka. Iloinen mies puhuu iloiselle pojalle pizzeriasta. Jäävät vielä päiväksi järjestelemään, minä lähden. Pihalla on kesä. Kaihoa, kaihoa. Kaikki entiset kesät ja ihmiset ja pieni poika. Ei. Pysy tässä, vain tämä päivä ja nyt. "Mä ajan aina öisin kiitolinjallain, kun tämän homman kerran sattumalta sain". Radio toimii huonosti, laulan itse.

Hilippa-patsas, Nivala kello 23.56. Joskus tämäkin on nähtävä. Hevonen. Enää pieni matka kotiin.

Sänky, työpöytä, tuoli, sohva, keittiökalusteet ja laatikoita

Oli vähällä mennä kaupassa hermot, kun en meinannut löytää vaniljasokeria. Stressinsietokyky hupeni yhtäkkisesti nollaan. Siis vaikka olin rauhassa saanut herätä pehmeissä lakanoissa auringonpaisteeseen. Ikkunakin oli ollut koko yön auki. Aamusella valkoiset valoverhot vain heilahtelivat keveästi lämpimän kesätuulahduksen pujahtaessa sisään, lintu lauloi, lomapäivä. Pah. 

Eilen kaupungilla pyöräillessä katselin viiskymppistä naista ja tämän äitiä jäätelökioskilla. Äiti nojasi rollaattoriin. Tulin tosi pahalle tuulelle. Kotona tytär katseli vanhoja valokuvia ja sitten minäkin. Tsiisös.

Nuoremman pojan kamppeet on nyt pakattu peräkärryyn odottamaan muuttoa.

Heinäkuun Road Trip, osa 2: säätiedotus lähettää meidät kotiin

Minä, humanisti ja löpsö romaaninlukija ajan autoa. Kumppanini maanmittari-DI, ex-suunnistaja, nykyinen geokätköilijä lukee karttaa. Meillä reitit optimoidaan. Päiväohjelmat suunnitellaan säätiedotusten lupauksia silmällä pitäen. 

Toisena päivänä Lofooteilla mies ilmoitti sadekauden alkavan 24 tunnin kuluessa. Kävimme aamupyöräilyn Svolvaerin somassa keskuksessa ja sitten jatkoimme matkaa. Kesäsäissä! Niin se vaan on, että maisemia katsoo mieluiten aurinkoisella säällä, kuivuvia kalanpäitä ja merilevää haistelee mieluiten auringonpaisteessa, kahvi- ja ruokataukoja pitää mieluiten siellä missä aurinko lämmittää. Kaikesta tästä iloitsimme koko päivän ja iltapisaroiden aikaan vielä ehdimme lauttaan, joka vei meidät mantereelle Bodön satamaan (neljän tunnin matka). Auto parkkiin tehdasrakennuksen taakse ja siellä saatiinkin kiitettävän sikeät unet. Aamulla herättiin sitten kunnon sateeseen. Lähdimme vettä pakoon.

Viimeisen norjalaisen päivän ihmeisiin kuuluivat Saltstraumenin vuorovesivirta (maailman voimakkain), tunturiylänköjen tiet joilla sai väistellä päiväunia ottavia karitsoja, alamäet jotka pistivät jarrupalat haisemaan (kyllä, käytin enimmäkseen moottorijarrutusta, mutta silti). Myöhään iltapäivällä ylitimme rajan Ruotsiin ja siinä paikassa keitimme tunturikahvit (pistä hitossa se verkko kiinni, täällä on sääskiä!) Arjeplogin leirintäaluetta kohti ajaessani ehdin juuri ja juuri jarruttaa ennen äitisorsaa ja poikuetta, jotka kiirehtivät tien yli kohti järveä. 

Arjeplogissa paistoi pyöräilijälle aurinko. Arvidsjaurissa ostimme mansikoita. Älvsbyssä räpsyttelimme selfieitä Storforsin tyrskyjen vieressä. 

Ja sitten alkoi taas sataa. Ajoimme yötä myöten kohti Suomea. Hei vaan Kalix ja Haparanda, ei ehditä nyt jutella, on kiire Tornioon! Yöyhdeltä kartanlukija johdatti meidät täydellisen hiljaiselle parkkialueelle unosille.

Olemme nyt kotona. Sataa. Kumppani tutkii säätiedotuksia päivittäin, joten minun ei tarvitse. Ei päästä ihan heti nurmikkoa leikkaamaan ja sehän sopii. Oli niin heKTinen tuo kotiinpaluu, että toipuessa menee heTKinen.

Ah ihana muisto Lofooteilta!

p.s. En löydä norjalaista äätä ja öötä näppäimistöstä. Vinkkejä 
otetaan vastaan.

Heinäkuun Road Trip, osa 1: Kesäautolla Lofooteille

Matka on tässä vaiheessa kestänyt viisi päivää. Olen yrittänyt ottaa kuvia vuorista, mutta enimmäkseen on tullut näpsittyä räpsyjä kedon kukista. Niistä samoista, joita meillä on kotonakin.

Minne vain ajammekin haluan tehdä samaa kuin muut. Kiirunassa olisin halunnut olla LKAB:n opas kaivoskierroksella. Yhtiön kypärä sopi minulle poikkeuksellisen hyvin. Abiskossa katselin kadehtien kahta naista, jotka makoilivat ruohikossa tupakalla. Sama vaikutus kuin kahvimainoksella tai jonolla jätskikioskin edessä. Teki mieli mukaan. Järjetöntä, tiedetään. Nämä viimeiset pari päivää olen sitten haaveillut kesäasunnosta Lofooteilla. Pikkukylässä, rinnetontilla, ihan meren rannassa. Tontilta löytyisi takapihan puolelta korkean jyrkänteen reunalta juuri ja juuri trampoliinin kokoinen pläntti. Trampoliinin jalat pitäisi jotenkin sitoa maahan kiinni, muuten koko höskä vähitellen liukuisi kohti pihapläntin reunaa ja lopulta tippuisi kauas alas rantakivikkoon tai mereen.

Tässä se on, Jällivaara.

Yli vuorten Norjaan. Tänne ne rakentaa mökkejänsä. Aina yhtä ihmeellistä.

 

Hei hei Lofootit!