Naantalissa kahvilla

Valittivat nettiarvostelussa naisista, jotka nurkkapöydässä kaakattavat niin isoon ääneen, ettei kukaan muu kuule edes ajatuksiaan. Etsittiin kahvila heti aamusta ja riemastuttava iloisten naisten joukko oli koolla tänäänkin! Hymyilivät ja nyökyttelivät, keskustelu kiihtyi ja kiihtyi kunnes purkautui naurunremakkana. Mainiota. 

Istun kaupunginkirjastossa tauolla ennen kuin jatkan suloista, aavistuksen melankolista vaellusta Naantalin vanhoilla kaduilla ja venesatamassa. Jotkut meistä on luotu elämään romanttisessa puuhuvilassa, minä voisin asua rivitalokorttelissa siinä vieressä, siistiä punaista tiiltä, moderni, näköetäisyydellä puutalounelmasta, kukkivien puiden katveessa. Kun saisikin elää monta elämää, uudestaan ja uudestaan, aina uusi nuoruus, uusi kaupunki, uusi seikkailu!

Ensimmäiseksi reissulla tuli vastaan Jyväskylä. Olen vuoden sisään vieraillut kaupungissa neljä kertaa ja aina katsellut elämänmenoa eri vinkkelistä. Kaikenlaisia jännittäviä sanoja pyörii mielessä - yläkaupunki, alakaupunki, Harju, Seminaarinmäki, Päijänne, Alvar Aalto, Suomalainen musiikkikampus, Keski-Suomen museo. Alan vähän lämmetä Keski-Suomelle, ainakin yhden kaupungin verran.

Tampere. Ruokaa, seuraa, kaupunkilenkki. Sitten kesäinen Kangasala, Sastamalan kirjamuseo, Köyliön kirkkosaaren koivukuja, Raision uimahalli (kahdeksan ruhtinaallisen leveää rataa sekä tappavan kuuma sauna). 

Ja viimein Naantalin aurinko.

Vielä on edessä Taalintehdas, Kasnäs, Nauvo, Houtskari, Turku, Rauma. Makustelen kirjaimia ja kuuntelen äänteitä. Jännää. On.

Kuivakukkia vuodelta 1893

Heräsin yöllä muistamaan, että minulta jäi mustat sormikkaat turistibussiin Ateenaan. Olin ne jo moneen kertaan rullahuttanut ompelukoneella ehjäksi, joten menetys ei tuntunut karvaalta, mutta ihmettelen kovasti kuinka tilanteen romanttisuus pälkähti päähäni vasta nyt, kuukausia myöhemmin. Ajatellaanpa vaikka, että olen köyhä mutta hurmaava sinkkunainen, vanhapiika, ehkä kotiopettajatar, ja minua palvoo salaa komea ja varakas patruuna, joka poimii buss...hevoskieseistä talteen vaatimattomat, paikatut hansikkaani. Jo kuulen hääkellojen soivan, ruusuinen tulevaisuus odottaa. Vähän liikaa on tullut kerrattua Louisa May Alcottia kevään mittaan.

Itä-Hämeen museo on romantikolle oivallinen paikka. Maila Talvion työhuoneessa voi nokka piukeana, monitehot kallellaan tutkiskella ajan patinaa, varsinkin rouvan morsiusvihkoa vuodelta 1893, hyvänen aika sentään, ja sitten voi käydä Uuno Kailaan muistohuoneessa ihmettelemässä kuinka perin yhdennäköinen Uuno oli äitinsä kanssa. Mika Waltarin huoneessa on monta Sinuhea ja kirjoituskone, jolla kuvittelen Waltarin naputelleen. Ehkä ei, en tiedä, eikä ainakaan siinä huoneessa eikä edes siinä talossa mutta Hämeessä kuitenkin, se riittää kyllä. Neljä päivänlaskua on kiehtova kirja, ja vinttikamari, kärpässienet ja kummittelevat egyptiläiset.

 

Kaupunkiloma Deluxe Extreme

Olisimme voineet matkustaa Lontooseen mutta valitsimme Kuopion.

Lontoossa on netin mukaan tällä viikolla aurinkoista ja lämpötila kymmenisen astetta plussan puolella. Kuopiossa puolestaan sade vihmoo tuulen voimalla petollisesti viistoon, sateenvarjot kääntyilevät nurin, kulkijoiden housut kastuvat ja takit täplittyvät pisaroista; seuraavana päivänä sataa lunta. Yksi suomalaisista ydinkysymyksistä kuuluu: Laitetaanko tänään pitkät kalsarit?

Me hassut menimme kaupunginteatteriin katsomaan maalaiskomediaa, vaikka kumpaakaan ei kiinnostanut. Tommi Auvinen on ohjannut Minna-näyttämölle Veera Niemisen kirjaan perustuvan näytelmän Avioliittosimulaattori. Kesto noin kaksi tuntia sisältäen 20 minuutin väliajan, joka juuri riittää ennakkovaratun juustokakkuviipaleen nauttimiseen. Ei ollut tylsää! Koko ajan tapahtui jotain, lavasteet(Sari Paljakka) pyörivät ympäri ja ympäri, näyttelijät loikkivat portaita ylös ja alas, hyppelivät pyörivältä alustalta pois ja takaisin, kulkivat liikkuvista ovista sisään ja ulos. Liike ei näytelmässä varsinaisesti ollut kovin suuressa roolissa, mutta minun kateelliset silmäni pistivät juoksentelut erityisesti merkille. (Ei onnistu meikäläiseltä enää, ai kun polvet naksuu.) Näytelmän lopusta leikkaisin kymmenen minuuttia pois, mutta romanttisemmat katsojat varmaan teippaisivat ne heti takaisin.

Minulla ei ole reissussa pitkiä kalsareita mukana, satsaan toppahousuihin. Väittäisin varsin oivalliseksi valinnaksi talvimatkailussa, nimittäin Taidemuseossa pöksyt voi jättää naulakkoon kierroksen ajaksi ja Museokorttelissa ne voi pistää reppuun. Ei ole kylmä eikä tule kuuma, Minna Canthin salonkiin voi tepastella siististi paremmissa farkuissa (tiukat, ei mahtuisi mitään alle). Kun iltapäivällä harjasimme autoa esiin lumen alta, lämmittivät toppahousut mukavasti, vaikka sydäntä kylmäsi kauhu. Pöytävaraus Jätkänkämpällä Rauhalahdessa odotti ja diiliin kuului myös savusauna ynnä avanto. Ihan turhaan hermoiltiin, meillä muutamalla suomalaisella sekä lukuisilla venäläisillä turisteilla oli oikein mukava ilta.

Uutta Museokorttia on tähän mennessä käytetty 18 euron verran.