Mini-break Vaasa

Kuvittelin eilen olevani kovapintainen seikkailijanainen ja ostin itselleni matkan. Ystäväni tekstasi olevansa vaikuttunut rohkeudestani, hän ei uskaltaisi matkustaa yksin, ja vielä iltayhdeksän aikoihin minä päämäärätietoisena maailmanvalloittajana ajattelin, että eihän tämä mitään ole, kyllä keski-ikäinen nainen Euroopassa yksin pärjää. Aamukolmelta ajatukset ovat ihan toiset, kaikki pelottaa. Riisun Angelina Jolie -varusteeni ja olen taas herkkävatsainen itseni.

Viikonlopun kävelimme Vaasassa. Kylmiä, aurinkoisia lenkkejä merenrantoja pitkin. Emme tehneet mitään mikä ärsyttäisi rikkinäistä selkää. Valitsimme hotellihuoneessa etukäteen ruokalajin, jonka ilmoitimme alakerran ravintolassa heti tarjoilijalle tämän tullessa tuomaan ruokalistoja. Pelkkä pääruoka, istumista vain puoli tuntia ja sai syödä ihan rauhassa. Oopperan (toivoton 1,5h) sijaan kuljeskelimme lauantaina tunnin Citymarketissa ennen nukkumaanmenoa, kaksi banaania ja pikkumaito (varayöpala), telkkarista vanha leffa, johon nukahdin pian alkutekstien jälkeen. 

Ei yhtään jännitystä tai epäröinnin hetkeä siitä selviäisikö mies kivutta loppuun saakka. Meillä jotka niin usein olemme ottaneet huikaisevia riskejä teattereissa ja konserttisaleissa. Olipa kummallista.

Kotipihan linnut tuntuvat selvinneet hyvin pakkasviikonlopusta. 

Vähitellen

Olohuoneen pöydälle keräämme ympäri huoneistoa hajaantuneet joulukoristeet. Sohiskelin hetki sitten imurilla sohvan alle ja kuulin joulupallon vierivän laidasta toiseen. Ei tullut esille. Kun aika on kypsä, se ilmestyy näkyviin kuin itsestään. Kesäpallo.

Suklaa loppui viikko sitten. Joka ilta etsin unohtuneita kätköjä. Tänään kiipesin keittiöjakkaralle ja kurkottelin katonrajan piilopaikat. Ei mitään. Gluteenittomat keksit on syöty, tyhjiin raaputeltu Nutella-purkki lensi lasinkeräykseen, kuivatut aprikoositkin napsuteltiin menemään, vaikka pussin puolivälissä jo saimme todeta, ettei vatsa kiittänyt. Eikä lähimmäinen. Jääkaapissa on nyt vain pari litraa maitoa ja puoli purkkia puolukkasurvosta. En halua voileipää, haluan suklaata.

Ensimmäisen työviikon päänsärky hiipui uuden viikon alkuun mennessä pieneksi nakerrukseksi vasemman korvan taakse. Joka päivä saamme valoa ainakin viisi minuuttia pidempään, ehkä jopa kuusi, vai oliko se seitsemän? Enää ei tee mieli nukkua.