Juhannuksen lyhyt oppimäärä

Ja ihmiset.

Jaa...noh

Onkohan edes mahdollista tehdä täydellistä rengasmatkaa. Sellaista, jossa hupia ja mukavia kokemuksia riittää koko matkaksi omalta kotiovelta maailman kautta omalle kotiovelle. Ei ole minulta onnistunut varmaan kertaakaan, joten kotiinlähdön aamuna osasin heti asennoitua oikein eli tylsistyneesti. Mies ilmoitti olevansa onnellinen, kun pääsee pitkästä aikaa omaan sänkyynsä nukkumaan. Okei, on kiva nähdä kotona kesää viettävät nuoret, mutta muuten olen tässä tyhjenevän pesän syndroomasotkussani siinä vaiheessa, etten tiedä mihin suuren vapaa-aikani käyttäisin. Ajeltiin sitä paitsi kotiin suorinta reittiä, joka on perin juurin tuttu eikä siten kauheasti inspiroi. 

Kävimme viimeisenä iltana Helsingissä ystävillä ruokakylässä. Oli kyllä mainiota. Syömää ja juomaa riitti ja seura oli erinomaista. Illan isäntä on monet vuodet harrastanut itämaisia taistelulajeja ja taas oli vyökoe tulossa, lisäksi lukee (parempaa kirjallisuutta kuin minä). Emäntä on suoritettuaan yhden tutkinnon jatkanut toista ja totesi nyt lopultakin olevansa siinä paikassa mihin on vuosia pyrkinyt. Tätä hän haluaa tehdä, tästä hänellä ei ole kiire mihinkään. Ajatella, tuossa tilanteessa voi olla vielä viidenkympin hujakoilla. Kuinka ihmeessä?

Heräsin viime yönä varmuuden vuoksi olemaan huolissani asioista. Minulla on runsain mitoin aikaa kehittää kaikenlaista murhetta täydellistä katastrofia odotellessani. Siinä mielentilassa Rosa Liksomin Hytti nro 6 oli ihan mukiinmenevää luettavaa. Aika rankkaa tekstiä paikoitellen ja joku on väittänyt synkäksikin, mutta hei erilaista! Aamuseitsemältä olin valmis. Nyt on vuorossa Märta Tikkasen Punahilkka. Kun pitää pihansa nurkalla yleistä kirjanvaihtopistettä, saa luontaisetuna silloin tällöin jotain luettavaa. Muuta en sitten ajelemisen ohella ole tehnytkään. Alkukesän tavoitteita en ole saavuttanut siitä yksinkertaisesta syystä, etten muista mitä ne olivat. Pitikö jonkun kuntoilla? Laihduttaa? Öööö mitä muuta se olisi voinut olla? Oliko jotain?

Vähän hermot kireellä ja väsyttääkin ja lopuksi muutama lokkikuva

Jonakin aamuna se sitten tapahtuu, että vieruskaveri puhuu liikaa. Sanoo vääriä asioita. On liian hyväntahtoinen ja kiltti. Kun päästään leirintäalueelle, nostaa heti pyörät telineestä ja lähtee iloisesti viilettämään merenrantateitä. Minä vimmassa siivoan lieden ja pöytätason, pyyhin pölyt kaapinovista, siistin vessan, harjaan matot ja lattian, vien roskat. Haen lisää vettä ja pesen retkiauton oven. Ulkopuolelta! Pesen hiekat pyörästä. 

Syytän munasarjoja. Ilman niitä olisin minäkin polkemassa auringonpaisteessa kesätuuli hiuksissani. Nyt istun puhtaan pyöräni vieressä muovituolilla ja ajattelen, että mämitäänreippailla halua, onko pullaa.

Teimme yhden yön reissun Tallinnaan. Kaunis kaupunki. Paluulaivalla torkahdin kansituoliin. Nukuin ihan nätisti. Väitän että suu pysyi kiinni koko ajan.

Täytyy taas opetella olemaan ihmisten ilmoilla

Tämä auto/junamatka Pohjois-Pohjanmaalta Uudellemaalle on täydellinen esimerkki siitä kuinka erakkonainen vähitellen totutetaan tiheämpiin väkimääriin. Harjoittelu aloitettiin pienten paikkakuntien kahviloissa ja huoltoasemilla, väliin rauhoittavia lenkkejä hautuumailla ja muilla tasapainottavilla paikoilla, ja treenin lopuksi kokelas tiputettiin vauhdista Tampereen rautatieasemalle. Siinä vaiheessa tunsin vielä lievää klaustrofobiaa, koska samaa ilmaa oli hengittämässä reilusti enemmän kuin viisi ihmistä, joihin välimatkaakin oli ajoittain vähemmän kuin kaksi metriä, mutta kykenin kuitenkin nousemaan Helsingin junaan. Halusin päästä näkemään Lapin sotilassoittokunnan Senaatintorilla ja Espan lavalla, ja pääsinkin. Poikani marssi ja minä katsoin. Ei tarvinut puhua paljon kellekään paitsi pikaravintolassa ruokaa tilatessa ja ostaessani lippua Ateneumiin. 

Vielä muutaman päivän ajan täytyy osata käyttäytyä ihmisiksi. Kadulla pitää muistaa kävellä reunassa eikä saa mutkitella. Törmäysriski on täällä paljon suurempi kuin kotona.

Sairasloma loppuu, siirryn kesälomaan.

Heräsin aamulla kuovin huutoon. Aikaisempina kesinä minut herätti aamuisin pikkulintujen liverrys, mutta mies pisti keväällä makuuhuoneen vieressä olevan lintupensaan maan tasalle. Nyt ei aamu-unisen tarvitse kärsiä metelistä, minä sen sijaan kaipaan konsertteja. Linnunläjiä terassilla en kaipaa yhtään. 

Tämä kesä lähti käyntiin löhötuolissa pihlajan alla. Väliin vähän kävelin, sitten vaihteeksi makoilin trampoliinilla. Pakastimen tuutti- ja puikkovarastot tyhjenivät tasaiseen tahtiin kunnes ne taas täytettiin piripintaan. 

Lopulta lämpöä riitti Hiekoille asti. Kävelimme paljasjaloin merelle niin pitkälle kuin hiekkasärkkää riitti, istuimme rantatörmällä, istuimme kahvilan terassilla, kiertelimme puutarhalla. Ystäväni keräsi auton täyteen kukkia, minä vain nautin. Sellaisena päivänä tulee koettua koko kesä kerralla. Sitä hyväntuulisesti kuvittelee, että tällä lämpövarannolla elää pitkään, mutta oikeasti alkaa jo odottaa seuraavaa todellista kesäpäivää.

Toukokuu on vaihtunut kesäkuuhun. Olen lomalla. Taas.

Siipon puutarha, Kalajoki.

Pienet jalat.

Itsepalvelu.