Perjantai 5.5.
Vähän naftisti on tilaa matkalaukussa. Pistin matkalle jalkaan mustat nappasnilkkurit, jotka huhtikuussa pelastivat minut Baskimaan infernaalisessa kylmyydessä, mutta jotka toukokuun alun Suomessa ovat liian lämpimät. Kunhan päästään kohteeseen, puran laukusta poistopyyhkeisiin käärityn likööripullon ja vaihdan nilkkurit tilalle. Tässäkö on tämän reissun turhake? Oliko virhe jättää pois kesätakki?
Olen kirjoittanut perinteistä paperista päiväkirjaa. En osaa päättää olisinko täysin rehellinen vai kirjoittaisinko kivut rivien väliin. Sotkua syntyy, kun kesken virkkeen muutan ajatusta. Mikään välimerkki ei tunnu hyvältä. Yhtään huutomerkkiä en aio käyttää enää ikinä. En ikinä!
Lauantai 6.5.
Katselin peilikuvaani lähijunan ikkunasta. Aurinko osui korvanlehtien lasitimantteihin niin lumoavasti, etten malttanut vaihtaa paikkaa, vaikka hiusrajassa tuntui jo pisara. Kuumien aaltojen leyhyttelyviuhka on syvällä repussa lääkepussin, nestekassin (1litra), sähköhammasharjan ja neuletakin alla. Viuhkassa lukee Crete.
Lentokentällä ei juuri näe maskeja enää.
Sunnuntai 7.5.
Tänään kaupunki tuntuu erilaiselta kuin vuonna 1991. Minä olen erilainen kuin vuonna 91. Eri minä ei huomaa lentoyhtiön viestiä lähtöajan muutoksesta ja kiiruhtaa portille vasta kun kuuluttavat nimeltä. Eri minä tilaa tiskiltä ruuan vieraalla kielellä, ei ymmärrä mitä itse sanoi eikä muista mitä on tilannut ja ai jaa minulleko tuo onkin, kun tarjoilija kulkee pöydän ohi toistamiseen huudellen annoksen nimeä. Eri minä kuljeskelee ympäri vierasta ruokakauppaa rennosti hyllyjä tutkiskellen ja tajuaa vasta kassalla, että liike meni kiinni jo 20 minuuttia sitten. Eri minä on hörhö.
Tai ehkä minä olin eri minä jo 90-luvulla. Olenko onnistunut unohtamaan.
Kaupan ujo nuorukainen kuunteli vuolaat pahoittelut ystävällisesti.
Sunnuntai on retkipäivä.
Tiistai 9.5.
Kaupunkikierroksen opas rakasti omaa ääntään. Täysin valehtelematta väitän, että seisoimme kirkon edessä 25 minuuttia. Hän veti osallistuvaa oppituntia kotimaastaan ja vasta hermoja raastavan, ikuisuuksia kestävän lypsämisen jälkeen joku meistä oppilapsista tuotti oikean vastauksen. Sitten puhuttiin mannerlaatoista. Tosi pitkään. Tosi, t o s i pitkään. Liukenin matkamuistoliikkeeseen.
Keskiviikko 10.5.
Tapahtuu niin paljon, etten ehdi ajatella. Periaatteessa ajatella pitäisi paljonkin, mutta en tiedä ajattelenko loppujen lopuksi ollenkaan tai ajattelenko oikeita asioita. Yhtenä hetkenä meidät ohjattiin ottamaan rusina kämmenelle ja tarkastelemaan sitä, miettimään. Myönnän, että varsin nopeasti siirsin pohdinnan rusinasta kahvitaukoon. Että onko tänään keksejä. Niitä vaniljajuttuja.
Puistossa Body Scan - hetkessä piti mietiskellä vasenta nilkkaa. Linnut visersivät, lounasaika lähestyi, vähän oli myös kylmä. Unohdin nilkan, unohdin koko kehon. Tämän aamun harjoituksessa liikutettiin käsiä edestä vaiheittain sivulle ja takaisin kolmen minuutin ajan. Minulta alkoivat voimat loppua jo ensimmäisen minuutin jälkeen, eturivin espanjalainen mies näytti suoriutuvan tehtävästä ylvään vaivattomasti. Ihailin ja ihmettelin, laskin omat käsivarteni alemmaksi heti kun ohjaajan silmä vältti.
Olen kuitenkin saanut paljon uusia ideoita.
Laitan tähän pari kuvaa kaupungista. Melkein voisin luulla olevani Kokkolassa, ainakin hetkittäin, paitsi että useimpien puutalojen seinissä on peltikuorrute.
Perjantai 13.5.
Hän tuli suoraan kahvilan yläkertaan kuten olimme sopineet. Minun siskoni tyttärentytär, joka on siis aikuinen nainen. Oikea halaus, pitkä ja tuntuva. Aivan liikutuin. Skyr-kakku ja cappuccino, porkkanaleivos ja latte. Kävelimme kalseassa merituulessa museolle, jossa kuuntelimme kiltisti kaiken mitä audioguide kertoi. 16 henkilön tarinat, sen juuri jaksoi.
Ostin matkamuistoliikkeestä puisen lunnin, jota kutsun ankaksi.
Pelotteluturistikuvia.
Sunnuntai 15.5.
Tikkurilan rautatieasemalla näin äkkiä vastaantulevat ihmiset ikärenkaina. Ne lukuisat kerrat, kun olen täällä kulkenut eri ikäisen ihmisen ajatuksissa! Olkoonkin, että olen nykyään ystävällisempi itselleni, en silti pidä vanhenemisesta. Sielunvaellus tuntuu joskus houkuttelevalta ajatukselta, ainakin jos voisin elää hyvän elämän hylkeenä.
Menemme kohti kesää ja lämpöisiä vesiä, juna ajaa kohti pohjoista.
Reykjavikissakin vihertää kevät.