Kun kaikki pyörän vaihteet on käytössä

Infernaalinen pyöräretki on ohi ja sisältäni kumpuaa kiitollisuus. Ensinnäkin haluan kiittää Tromssan asukkaita ymmärrykseni laajentamisesta erityisesti ylämäissä. Sähköpyörä ei ole turha keksintö. Minulla sellaista ei ole, tromssalaisena hankkisin kyllä. Kiitän myös minua tunnollisesti monessa koettelemuksessa palvellutta sandaalia, jolle päivän aikana yläviistoon tapahtuneet pyöräntyöntöhetket lopulta kävivät ylivoimaisiksi. Nuo viimeiset nilkuttavat kilometrit teimme vielä yhteistyötä, nyt pääsit lepoon. Kiitän Google Mapsia, joka yhdessä elämäni risteyskohdista vapautti minut retkenjohtajan suunnitelmista itsenäisenä kulkemaan, pelasti hehkuvasta asfalttiviidakosta, johdatti takaisin leirintäalueelle, toi kotiin pläntille numero 212. Ja vielä kiitän Tromssan leirintäaluetta siitä reilusta asenteesta, että suihkusta ei makseta erikseen. Tänäänkään ei menty heinäkuun keskilämpötilojen mukaan, vaan hikoiltiin helteessä aamusta iltaan. Kiitos Tromsø, kiitos Norge, huomenna palaamme isiemme maahan. Ja äitiemme.

Tromssassa ripautti juuri kevyen kesäsateen

Tässä iässä on vaikea tietää poteeko luulotautia vai johtuvatko oireet oikeasta piilevästä katastrofista. Jos niska on kipeä, voit miettiä sukulaisten kokemuksia: tarjolla lihasjännitystä, kulumia ja syöpää. Tottakai valitset syövän. Verenpainemittaria ei kannattaisi ottaa reissuun mukaan, sitä tulee vain käytettyä turhan tiheään ja aina keksii uuden ongelman: alhainen syke voi tarkoittaa hyvää tai huonoa, ja luonnollisesti valitset huonon. Olen tänään sairaampi kuin koskaan. Ainakin luulen olevani. Varmuuden vuoksi, siis jotta tässä elämässä varmasti ehtisin, olen porhaltanut viime päivät niin täysillä kuin se ylipäätään on mahdollista. Toissapäivänä uimme Torniojoessa (huippua, hiekkapohja!), eilen kiipesimme Saanalle (polvituet ja kävelysauvat), tänään lekottelen Tromssan leirintäalueella lepotuolissa ja yritän toipua ylenmääräisestä urheilullisuudesta. Duracell-ukkeli elää täyttä elämää pyöräilemällä geokätköjen perässä kaupungilla, minä satsaan sadekatokseen ja romaanivarastoon: Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä oli ihana lukukokemus, nyt on meneillään Henning Mankell (Innan frosten), jonka luultavasti olen jo lukenut kerran vuosia sitten ja unohtanut täysin. Kyllä yksi Wallander tähän väliin menee, vaikka periaatteessa olenkin kieltänyt itseltäni kaikki pohjoismaiset dekkarit. Seuraavaksi aion kokeilla norjalaista lälläriromaania, jonka löysin respan kirjanvaihtohyllystä.

Tänään joimme iltapäivällä pikakahvit, mikä oli mainettaan parempi uusi kokemus. Tummuusaste 3,5/5. Kaksi teelusikkaa mukia kohti.

The hills are alive with the sound of music hym hym hym hym hymmmmmm

Rautavaaraa ja Glynneä

Ehkä kesä ei kestäkään ikuisesti. Pulpahti mieleen, kun kertakäyttösadetakkeihin kääriytyneinä kannoimme tuoleja ja kasseja pois Kirjurinluodolta. Kiihtyvä sade, hämärtyvä yö, retkiauton jääkaappi oli lauennut pois päältä ja error-valo vilkkui pimeässä. Hyvästi jääkää kahvimaito ja aamurahka. Söin leivän seitsemällä juustosiivulla ja kaksi viiliä yöpalaksi, muut roskiin.

Viikko alkoi Kuhmon kamarihelteissä ja loppuu Porin jazzahtelevaan kesäsateeseen. Näytän valokuvissa onnelliselta. Kappas.

Näkymä alta tammipuun.

Hyrisen, ehkä kohta laulankin.

Paras ideani tälle kesälle oli aloittaa kurssi avoimessa yliopistossa. Muina vuosina olen jossain vaiheessa kesää ollut tylsistynyt, nyt olen kesäkuun alusta lähtien vältellyt kurssitehtäviä niin idearikkaasti, että koko ajan on löytynyt mielekästä tekemistä. Sängyn alla makaamisen olen nyt sentään lopettanut, kun ei se harjoittelumuotona magneettikuvausta odottaessa tuntunut tuottavan tuloksia. Sain sitten lääkäriltä soman, sinisen napin juuri kuvausta ennen nautittavaksi. Kone jylisi, minä nukuin. Muutamaa tuntia myöhemmin heräsin omalta sohvalta. Mies kertoi minun ihan itse kävelleen magneettirekasta autoon ja autosta taloon, minä vain en muista. Kännykästä huomasin, että viestejäkin oli tutkimuksen jälkeen tullut lähetettyä, mutta teksteistä ei hyvällä tahdollakaan saanut selvää. Anteeksi kamut.

Jostain syystä tunnen tänä kesänä tarvetta pukeutua Efraim Pitkätossun vaatteisiin. Pyöräilen merenrantateitä raitapaidassa ja caprihousuissa, aurinko paistaa ja tuuli tuulee lämpimästi. Heinäkuun loppuun mennessä pitäisi nettitehtävät olla tehtynä. 
O sole mio. 
Onhan päivä vielä huomennakin.