Kävimme myös Nafpliossa mutta ei siitä sen enempää

Puoli seitsemältä aamulla taksikuski kysyi meiltä "Niin mitä se Putin oikein meinaa?" Oli kuulemma sanonut jotain Suomeen tulemisesta, mistä johtuen matkaseurani surffaili uutisia pitkän tovin turvatarkastuksen jälkeen. Meillä oli runsaasti aikaa. Toisin kuin Istanbulissa, matkatositteiden tarkistus tapahtui sutjakkaasti ja olimme shoppailualueella alle aikayksikön. Ei netistä löytynyt mitään sellaista mitä emme jo olisi tienneet. Hotellin televisiosta ymmärsimme vain yhtä kanavaa, BBC News, mistä seurasimme Ukrainan tapahtumia iltaisin, kunnes eräänä kurssipäivänä tirahutin itkut asiasta keskustellessa. Sen jälkeen pidin television kiinni. Ja mitä siellä Istanbulin välietapissa edellisellä lentomatkalla sitten tapahtui, oli varmaankin vain tiedonvälityksen ongelma. Lentovirkailija ei ollut aikaisemmin nähnyt rokotustodistusta, jossa luki 3/1 (kolme rokotusta / yksi sairastettu tauti), ja hän luuli että olin lähtenyt matkaan yhdellä rokotuksella. "This is a problem", she said. Onneksi tajusin lopulta kaivella kännykästä edellisen rokotustodistuksen, jossa luki 2/2 (kaksi rokotusta / rokotussarjaan kuuluu kaksi rokotusta). Toinen virkailija päästi minut koneeseen. 

Välilaskuineen meiltä kesti yli seitsemän tuntia päästä Suomeen. Helsinki-Vantaalla hyppäsin junaan, jolla ajelin Tikkurilan asemalle odottamaan pohjoisen junaa. Meni tunti. Sitten junalla parin tunnin matka Tampereelle, missä taas odotin tunnin, jotta pääsin seuraavaan junaan. Torkuin junan penkillä puoli neljään asti (aamulla), jolloin nostin 17 kilon matkalaukun kotikaupungin asemalle ja siitä taksilla kotiin. Saunasin, pyykkäsin ja järjestelin, nukuin tunnin. Ei tuntunut missään. Totaaliuupumus iski seuraavana päivänä. 

En tiedä menenkö Kreikkaan enää koskaan. Mieleen jäivät ystävällisyys ja palvelualttius, oliiviöljyn runsaus ruuissa, hunaja, fetajuusto, erinomainen appelsiinimehu. Bergamot-puut täynnä hedelmää (jota ei voi syödä!), arkelogisen museon upeat patsaat, tuulenpuuskat Akropoliilla, keskustan ankean rumat korttelit, suuri (hurja) lihatori roikkuvine raatoineen hotellimme (neljä ja puoli tähteä) kulmilla. Öisin kuului kadulta meteli, minä kuuntelin äänikirjoja. Kurssin anti oli pettymys, mutta opinpahan asettamaan FFP2 -maskin kasvoille niin että korvat eivät lerpata. Ilmansaasteiden lisäksi hengitin kaiken aikaa maskista (oletettavasti) irtoavia hiukkasia. Hanaveden sijaan join mikromuovia, joka maistui paremmalta. 

Niin tai näin, there's always a catch. Kurssitodistuksessa lukee, että olen oppinut käyttämään vierasta kieltä sujuvammin.

Ateena jne.

Jos on pakko mennä Ateenaan maaliskuussa, niin sanoisin, että Lykavittós -kukkulalla kannattaa käydä. Ja kannattaa ottaa seuraksi vähän itseä huonokuntoisempi kaveri, jotta ainakin ylämäessä saa vielä nauttia ylemmyydentunteesta, vaikka paluumatkalla rikkinäiset polvet palauttavatkin nöyräksi. Siinä välissä näkee Ateenan kaupunkia korkeuksista ja voi nauttia palkitsevia juomia maisemakahvilassa. Huipulla luultavasti tuulee ja meinaa viluttaa, mutta ei ihan. Selfieitäkin yritetään ottaa, mutta aurinko paistaa niin paljastavasti naamaan, että kaduttaa, kun ei tullut laitettua meikkivoidetta. Kaikki kuvat deletoidaan. Matkalla hotellille (jalkaisin tietenkin) voimat loppuvat täysin, paitsi siltä kaverilta, jonka luulit olevan huonommassa kunnossa kuin sinä itse. 

Olemme lopultakin onnistuneet näkemään kaupungista muutakin kuin luvattomilla graffiteilla töhrittyjä seiniä. Varakkaammilla alueilla näkee kaunistakin seinää ja ehkä sen vuoksi myös poliiseja. Kurssin loputtua perjantaina lähdimme bussiretkelle Soúnion niemelle. Retken pääasiallinen tarkoitus oli päästä ihailemaan auringonlaskua Poseidonin temppelillä. Mikä nautinto istua hiljaa bussissa! Opas kertoi kiehtovia tarinoita Kreikan mytologiasta. Olivat yhtä tuttuja kuin Kalevalan kertomukset, miksikähän. Lukiossako näitä käytiin vai peruskoulussa? En jäänyt pitkäksi aikaa pohtimaan, koska piti alkaa turistihommiin. Videoimme maisemia ja kuvasimme selfieitä niin innokkaasti, että huomasimme auringon laskeneen vasta kun saksalaiset turistit alkoivat taputtaa. Hups! No sainpa tosi onnistuneet kuvat itsestäni: juuri sopivan hämärät ja epätarkat, näytän ihastuttavalta.

Tässä Aigeianmeren auringonlasku ennen kuin aurinko laskee.