Ylellisesti vapaalla ja kriisissä

Onko se ajan tuhlaamista, jos vasta loman 25. päivänä onnistuu olemaan vähän paremmalla tuulella? Tähän asti olen sairastanut, kiroillut, ajanut autoa, kiroillut, lukenut heikkolaatuisia pokkareita, kiroillut, maratoonannut turhia tv-sarjoja, hiukkasen kiroillut. Suunnitelmissani olen aina reipas ja aktiivinen, todellisuudessa haluan istua terassilla lämmössä ja katsella naapurin nurinpäin käännettyä soutuvenettä. Miksikähän mies aina antaa minulle tehtävän lähtiessään pyöräilemään? Ei sillä että sen tekisin, mutta miksi?

Kävin serkkuni kanssa kesäterassilla istumassa iltaa ja taistelemassa juomalasista. Hän olisi halunnut maistaa mitä tilasin, vaikka ihan vasta olin aivastanut kainalooni. Kaikkea sitä. Emme halanneet kotiin lähtiessä, koska valtioneuvoston instagram-sivulla ei vielä ole vapautettu halaamista. En tiedä miten kykenen enää rutistamaan ketään, jos ei Sanna Marin näytä esimerkkiä. Sitä paitsi kevätflunssan jälkitautina tunnen taas haamukipua kaulan imusolmukkeissa ylävasemmalla. 
Ei sittenkään, ohi meni. 

Kun puolen vuoden päästä palaan töihin, kollegat luultavasti kysyvät mitä olen tehnyt. En mitään. Oliko kivaa? Ihan jees. Varmaan nyt on kovasti uutta intoa tehdä töitä? Joo, kai. No mitä tästä vuorotteluvapaasta sulle oikein jäi päällimmäisenä mieleen? Pihan salaojat on nyt kunnossa, kun tehtiin huuhtelu ja korjattiin ne kohdat missä puiden juuret oli tehneet tukkoja. Ja mun nuorin lapseni muutti pois kotoa, mun sielunelämäni on ihan sekaisin eikä mikään tunnu enää miltään, vaikka meillä on aivan uudet rännikaivot.