Naantalissa kahvilla

Valittivat nettiarvostelussa naisista, jotka nurkkapöydässä kaakattavat niin isoon ääneen, ettei kukaan muu kuule edes ajatuksiaan. Etsittiin kahvila heti aamusta ja riemastuttava iloisten naisten joukko oli koolla tänäänkin! Hymyilivät ja nyökyttelivät, keskustelu kiihtyi ja kiihtyi kunnes purkautui naurunremakkana. Mainiota. 

Istun kaupunginkirjastossa tauolla ennen kuin jatkan suloista, aavistuksen melankolista vaellusta Naantalin vanhoilla kaduilla ja venesatamassa. Jotkut meistä on luotu elämään romanttisessa puuhuvilassa, minä voisin asua siinä viereisessä rivitalokorttelissa, siistiä punaista tiiltä, moderni, näköetäisyydellä puutalounelmasta, kukkivien puiden katveessa. Kun saisikin elää monta elämää, uudestaan ja uudestaan, aina uusi nuoruus, uusi kaupunki, uusi seikkailu!

Ensimmäiseksi reissulla tuli vastaan Jyväskylä. Olen vuoden sisään vieraillut kaupungissa neljä kertaa ja aina katsellut elämänmenoa eri vinkkelistä. Kaikenlaisia jännittäviä sanoja pyörii mielessä - yläkaupunki, alakaupunki, Harju, Seminaarinmäki, Päijänne, Alvar Aalto, Suomalainen musiikkikampus, Keski-Suomen museo. Alan vähän lämmetä Keski-Suomelle, ainakin yhden kaupungin verran.

Tampere. Ruokaa, seuraa, kaupunkilenkki. Sitten kesäinen Kangasala, Sastamalan kirjamuseo, Köyliön kirkkosaaren koivukuja, Raision uimahalli (kahdeksan ruhtinaallisen leveää rataa sekä tappavan kuuma sauna). 

Ja viimein Naantalin aurinko.

Vielä on edessä Taalintehdas, Kasnäs, Nauvo, Houtskari, Turku, Rauma. Makustelen kirjaimia ja kuuntelen äänteitä. Jännää. On.

Kassistani puuttuu nyppyimuri

En kerro minne menen. Instagram ei tiedä eikä WhatsApp, Facebookilla ei ole aavistustakaan. Otin asemalla kuvan matkalaukusta kevätsoran päällä auringossa. Poistin sen. Ne ei kukaan tiedä, että astuin junaan, joka vie minua kohti kaukaista päämäärää, Järvenpään uimahallia, periaatteessa pääkohde siis, koska onhan minulla muitakin kohteita, mutta tämä on eksoottisin. Viisi tuntia matkantekoa sekä yksi yöpyminen, ja olen siellä. Kuusi 25 metrin rataa.

Minulla on uusi käsilaukku. Sen muoto ja kuviointi tekevät minusta jonkun toisen. Oikeasti olen huomaamaton, vanheneva nainen, puhtaissa vaatteissa mutta epämuodikas, uskoakseni kiltin näköinen ihminen. Käsilaukku tekee minusta ennalta arvaamattoman, saatan olla vähän ilkeäkin, napakkasanainen kenties, valepukuinen tiikeri, älä yritä mitään. Luin matkaoppaasta, että vyölaukku on pahinta mitä turisti voi ottaa reissuun mukaan. Nähtävästi vyölaukku suorastaan kutsuu ryövääjiä, mutta käsilaukuista ei enää kukaan välitä. Nenäliinoja, silmälasien puhdistuslappuja, nyppyiset villasukat, silmätippoja, vanha kännykän laturi, melkein tyhjä käsidesi-pullo, yhdeksän tablettia Buranaa, kuulakärkikynä, huulirasva, laastareita, aurinkolasit. En minäkään tätä kassia varastaisi.

Olen ajatellut vapautta ja etsinyt sitä. Olen tehnyt junamatkoja talviseen Turkuun, Tampereelle, Helsinkiin, Kokkolaan ja Jyväskylään. Olen kirjoittanut ja lukenut ja katsellut ikkunan maisemaa, käynyt konsertteja, taidemuseoita, teattereita, kävellyt oikullisesti yhtä katua ja toista, Aurajoen rantaa, kirjakaupasta antikvariaattiin, ohi kirkkojen ja sinne tänne Neristanin puutaloalueella. Ajatuksiaan ei pääse pakoon, mutta ehkä piiloutumalla huolet unohtuvat hetkeksi. 

Päästä irti, ole kuolematon. 

Ainakin tänään.