Kävimme myös Nafpliossa mutta ei siitä sen enempää

Puoli seitsemältä aamulla taksikuski kysyi meiltä "Niin mitä se Putin oikein meinaa?" Oli kuulemma sanonut jotain Suomeen tulemisesta, mistä johtuen matkaseurani surffaili uutisia pitkän tovin turvatarkastuksen jälkeen. Meillä oli runsaasti aikaa. Toisin kuin Istanbulissa, matkatositteiden tarkistus tapahtui sutjakkaasti ja olimme shoppailualueella alle aikayksikön. Ei netistä löytynyt mitään sellaista mitä emme jo olisi tienneet. Hotellin televisiosta ymmärsimme vain yhtä kanavaa, BBC News, mistä seurasimme Ukrainan tapahtumia iltaisin, kunnes eräänä kurssipäivänä tirahutin itkut asiasta keskustellessa. Sen jälkeen pidin television kiinni. Ja mitä siellä Istanbulin välietapissa edellisellä lentomatkalla sitten tapahtui, oli varmaankin vain tiedonvälityksen ongelma. Lentovirkailija ei ollut aikaisemmin nähnyt rokotustodistusta, jossa luki 3/1 (kolme rokotusta / yksi sairastettu tauti), ja hän luuli että olin lähtenyt matkaan yhdellä rokotuksella. "This is a problem", she said. Onneksi tajusin lopulta kaivella kännykästä edellisen rokotustodistuksen, jossa luki 2/2 (kaksi rokotusta / rokotussarjaan kuuluu kaksi rokotusta). Toinen virkailija päästi minut koneeseen. 

Välilaskuineen meiltä kesti yli seitsemän tuntia päästä Suomeen. Helsinki-Vantaalla hyppäsin junaan, jolla ajelin Tikkurilan asemalle odottamaan pohjoisen junaa. Meni tunti. Sitten junalla parin tunnin matka Tampereelle, missä taas odotin tunnin, jotta pääsin seuraavaan junaan. Torkuin junan penkillä puoli neljään asti (aamulla), jolloin nostin 17 kilon matkalaukun kotikaupungin asemalle ja siitä taksilla kotiin. Saunasin, pyykkäsin ja järjestelin, nukuin tunnin. Ei tuntunut missään. Totaaliuupumus iski seuraavana päivänä. 

En tiedä menenkö Kreikkaan enää koskaan. Mieleen jäivät ystävällisyys ja palvelualttius, oliiviöljyn runsaus ruuissa, hunaja, fetajuusto, erinomainen appelsiinimehu. Bergamot-puut täynnä hedelmää (jota ei voi syödä!), arkelogisen museon upeat patsaat, tuulenpuuskat Akropoliilla, keskustan ankean rumat korttelit, suuri (hurja) lihatori roikkuvine raatoineen hotellimme (neljä ja puoli tähteä) kulmilla. Öisin kuului kadulta meteli, minä kuuntelin äänikirjoja. Kurssin anti oli pettymys, mutta opinpahan asettamaan FFP2 -maskin kasvoille niin että korvat eivät lerpata. Ilmansaasteiden lisäksi hengitin kaiken aikaa maskista (oletettavasti) irtoavia hiukkasia. Hanaveden sijaan join mikromuovia, joka maistui paremmalta. 

Niin tai näin, there's always a catch. Kurssitodistuksessa lukee, että olen oppinut käyttämään vierasta kieltä sujuvammin.

Ateena jne.

Jos on pakko mennä Ateenaan maaliskuussa, niin sanoisin, että Lykavittós -kukkulalla kannattaa käydä. Ja kannattaa ottaa seuraksi vähän itseä huonokuntoisempi kaveri, jotta ainakin ylämäessä saa vielä nauttia ylemmyydentunteesta, vaikka paluumatkalla rikkinäiset polvet palauttavatkin nöyräksi. Siinä välissä näkee Ateenan kaupunkia korkeuksista ja voi nauttia palkitsevia juomia maisemakahvilassa. Huipulla luultavasti tuulee ja meinaa viluttaa, mutta ei ihan. Selfieitäkin yritetään ottaa, mutta aurinko paistaa niin paljastavasti naamaan, että kaduttaa, kun ei tullut laitettua meikkivoidetta. Kaikki kuvat deletoidaan. Matkalla hotellille (jalkaisin tietenkin) voimat loppuvat täysin, paitsi siltä kaverilta, jonka luulit olevan huonommassa kunnossa kuin sinä itse. 

Olemme lopultakin onnistuneet näkemään kaupungista muutakin kuin luvattomilla graffiteilla töhrittyjä seiniä. Varakkaammilla alueilla näkee kaunistakin seinää ja ehkä sen vuoksi myös poliiseja. Kurssin loputtua perjantaina lähdimme bussiretkelle Soúnion niemelle. Retken pääasiallinen tarkoitus oli päästä ihailemaan auringonlaskua Poseidonin temppelillä. Mikä nautinto istua hiljaa bussissa! Opas kertoi kiehtovia tarinoita Kreikan mytologiasta. Olivat yhtä tuttuja kuin Kalevalan kertomukset, miksikähän. Lukiossako näitä käytiin vai peruskoulussa? En jäänyt pitkäksi aikaa pohtimaan, koska piti alkaa turistihommiin. Videoimme maisemia ja kuvasimme selfieitä niin innokkaasti, että huomasimme auringon laskeneen vasta kun saksalaiset turistit alkoivat taputtaa. Hups! No sainpa tosi onnistuneet kuvat itsestäni: juuri sopivan hämärät ja epätarkat, näytän ihastuttavalta.

Tässä Aigeianmeren auringonlasku ennen kuin aurinko laskee.

Lempeitä miehiä ja hiljaisia kissoja

Ateena. Koulutus. 

Ennen matkaa kuvittelin kaikenlaista. Ajattelin istuvani päivät tilavassa salissa kahden metrin päässä muista osallistujista kuunnellen innostavaa luennoitsijaa erilaisista oppimisen ongelmista (ehkä ratkaisuistakin), samalla kun pyöräyttelen kultakynällä kukkia ja tikku-ukkoja luentovihkoon, selaan Whatsapp-viestejä ja lähettelen vitsejä työkavereille Suomeen. Ei se ihan niin mene. Todellisuudessa kerron pienelle osallistujaryhmälle suu vaahdossa suomalaisesta koulusta, pinnistän kuulohermoni äärimmilleen saadakseni selville mitä kurssinpitäjä paksun maskin takana suhisee, esitän kysymyksiä heti kun luulen ymmärtäväni mistä on kyse. Sama selviytymisprosessi käynnissä kuin 80-luvun lopulla Helsingin yliopiston proseminaarissa. Jumatsuikka, eihän tämän kurssin läpäiseminen edes vaadi moista tsemppausta!

Kun oikein muistelen tai kuvittelen, luulen nähneeni joskus jonkun jollekin lähettämässä Kreikka-kortissa kulkukissoja. Ensin huomasin Akropoliin rinteillä pari kattia, nyt niitä vaikuttaa kulkevan ja istuskelevan turistikohteissa siellä täällä. Toinen Ateenalle ominainen piirre tuntuvat olevan lempeät miehet. Hymyilevät ystävällisesti, selittävät ja palvelevat, puhuvat pehmeästi ja hillitysti. Eikös Asterixin ja Obelixin kreikkalaiset ukkelit olleet jotenkin erilaisia?

Tähän pohtiva emoiji.

Työmatka

En voi mennä Kainuuseen. Olen kieltänyt itseltäni Kajaanin, Sotkamon, Kuhmon, Puolangan, Suomussalmen ja koko itärajaa myötäilevän tien aina Kuusamoon asti. Kuusamoon kyllä saisin mennä mutta en halua. Kauas Euroopan etelään kuten Kreikkaan en ole koskaan erityisemmin kaivannut, mutta sinnepä sitä nyt mennään. Ennen lähtöä ompelutin kevyttoppaan uuden vetoketjun, tulostin viisi rokotustodistusta ja latasin kännykälle yhdeksän äänikirjaa. Minulla ei ole muita odotuksia matkalta, kuin että ei olisi lunta. Niin että voiko muka jokin mennä pieleen.

Ylellisesti vapaalla ja kriisissä

Onko se ajan tuhlaamista, jos vasta loman 25. päivänä onnistuu olemaan vähän paremmalla tuulella? Tähän asti olen sairastanut, kiroillut, ajanut autoa, kiroillut, lukenut heikkolaatuisia pokkareita, kiroillut, maratoonannut turhia tv-sarjoja, hiukkasen kiroillut. Suunnitelmissani olen aina reipas ja aktiivinen, todellisuudessa haluan istua terassilla lämmössä ja katsella naapurin nurinpäin käännettyä soutuvenettä. Miksikähän mies aina antaa minulle tehtävän lähtiessään pyöräilemään? Ei sillä että sen tekisin, mutta miksi?

Kävin serkkuni kanssa kesäterassilla istumassa iltaa ja taistelemassa juomalasista. Hän olisi halunnut maistaa mitä tilasin, vaikka ihan vasta olin aivastanut kainalooni. Kaikkea sitä. Emme halanneet kotiin lähtiessä, koska valtioneuvoston instagram-sivulla ei vielä ole vapautettu halaamista. En tiedä miten kykenen enää rutistamaan ketään, jos ei Sanna Marin näytä esimerkkiä. Sitä paitsi kevätflunssan jälkitautina tunnen taas haamukipua kaulan imusolmukkeissa ylävasemmalla. 
Ei sittenkään, ohi meni. 

Kun puolen vuoden päästä palaan töihin, kollegat luultavasti kysyvät mitä olen tehnyt. En mitään. Oliko kivaa? Ihan jees. Varmaan nyt on kovasti uutta intoa tehdä töitä? Joo, kai. No mitä tästä vuorotteluvapaasta sulle oikein jäi päällimmäisenä mieleen? Pihan salaojat on nyt kunnossa, kun tehtiin huuhtelu ja korjattiin ne kohdat missä puiden juuret oli tehneet tukkoja. Ja mun nuorin lapseni muutti pois kotoa, mun sielunelämäni on ihan sekaisin eikä mikään tunnu enää miltään, vaikka meillä on aivan uudet rännikaivot.

Rakkautta koronan aikaan

Kävin synttäreillä, missä jokainen vieras pesi kätensä heti saatuaan takkinsa hengariin. Aikuiset pysyttelivät metrin keskusteluetäisyydellä. Kukaan ei yskinyt. Kakku oli hyvää, lapset juoksivat, jutut olivat hauskoja, ikkunat suuret ja päivä kaunis. Tiedoite kertoi, että paikalliset koronatestien tulokset olivat negatiiviset. Nukuin kolmen tunnin iltaunet, kävin lenkillä, nukuin kymmenen tunnin yön. Huomenna pääsen taas töihin, vaikka valmiustilaa kaikenlaisiin ratkaisuihin ylläpidetään koko ajan. Töissä saippuoin tunnin välein käteni samanlaisella huolellisuudella kuin elokuvien kirurgit leikkaussaliin mennessään. Kaiken päivää olemme tarkkana kuin porkkanat. Olisi pitänyt lukea marttojen ohjeet ennen kuin lähdin tyttären kanssa hätätilaostoksille mahdollisen yleiskaranteenin varalta. Kotona purimme kauppakasseista suklaata, jäätelöä ja valtavasti pullaa. Kaupunki on sulkenut kaikki harrastetilat ja siksi teemme sunnuntaina retken metsään. Kukaan muukaan ei pääse uimaan, pelaamaan lentopalloa tai konserttiin, joten luminen polku on tallautunut helpoksi kulkea. Järven jäät kumisevat, pian on talvi ohi. Sytytämme nuotion, eväänä meillä on yksittäispakattuja ruisleipiä. Vyölaukkuun mahtui vain yksi pyllynalunen. Rakkaani antaa sen minulle.