Luksuslomaa Kiilopäällä

Aurinkoa, päivävaelluksia, savusauna, polskimista tunturipurossa. Ei yhtään hyttystä missään. Fantastista. 

Leiri. Puro solisi ja aurinko paistoi läpi yön.

Yksi tyytyväinen Kiilopään huipulla. 

Joulukuu

Ostin itselleni kaksi kaunista muistikirjaa, punakultaisen ja turkoosin. Jokaisen sivun alareunaan on painettu teksti very warm morning sun, jonka nähdessä heti tulee lämmin olo. Sisältä. Infrapuna-ajatus. Tarkoitukseni on kirjoittaa muistiin ohimennen koettuja, tohinassa unohtuvia asioita, vähän niin kuin Hanne Camilla Greben dekkarissa Husdjuret (Bonnier Audio 2017). Hanne sairastaa dementiaa, minkä vuoksi alun alkaen innostuin lukemaan sarjan ensimmäisen osan Kun jää pettää alta (Gummerus 2017) ja heti perään maratonkuuntelin edellä mainitsemani äänikirjan. Olisinpa kirjoittanut muistiin näiden kirjojen tuomat ajatukset ja oivallukset. Niitä tuntui suorastaan satelevan! Nyt en muista mitään.



Perjantai 14.12. Jyväskylä.

Tuntematon keski-ikäinen nainen hyppeli innosta valitessaan kahvipullaa kävelykadun kahvilassa. Ihailimme elämänasennetta. Vain aito juustokakku saisi minut pomppimaan. Raskaasti.

Lauantai 15.12. Sukukokous. Helsinki. Ensin teatteriin, sitten jatkoille lapsiperheen kotiin.

Komisario Palmu ratkaisi Helsingin kaupunginteatterissa Alma Skrofin murhan jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Meidän seurueellamme oli viisitoista eri näkökulmaa suoritukseen. Arabian ratikassa keskustelu soljui joustavasti Palmu-näytelmistä ja -elokuvista Tähtien sodan kautta Safiiriin ja Teräkseen ja taas takaisin. 

Kerrostaloasunnossa meteli nousi korvia huumaavaksi, väkeä tuli lisää, jossain vaiheessa laulettiin täyttä kurkkua joululauluja, nuorimmat vietiin välillä ulos potkimaan palloa, puhuttiin elämät, tutustuttiin uusiin kumppaneihin, rapsuteltiin koiraa.

Iltasella hajaannuimme taas eri osoitteisiin. Olipa huippukiva päivä. 



Torstai 20.12. 

Työpaikalla on koko joulukuun ollut interaktiivinen joulukalenteri aikuisille, siis joka päivä jotain toimintaa: tietokilpailuja, piparinkoristelua, karaoke, herkkubuffa, pukeutumispäivä ja tänään meininki huipentui joulumpialaisiin. Kun oppilaat lähtivät kotiin, opettajat ja ohjaajat jäivät koulun saliin juoksemaan. Minulla oli takki tyhjä (en todellakaan ollut ainut) mutta tein silti kaksi maalia (!!!) Käsittämätön uupumus, jalat liikkuu, aivoissa ei liiku enää mikään.

Aiemmin päivällä koulun isoäänisimmät pojat kävivät kyselemässä koetuloksiaan. Olin kirjoittanut huomioita koepapereihin ja ne piti lukea ääneen. Kehu, kritiikki ja varoituksen sanat, kaiken halusivat kuulla tarkasti ja kahteenkin kertaan. Silmät vilkkuivat, hymyt pilkahtelivat poskilla.

Huomaa minut. Kerro minusta. Sano jotain hyvää.



Aatto ja maanantai 24.12.
En syö juuri mitään ja koko ajan on ähky. 


Torstai 27.12.

Kokeilin kaksi viikkoa BookBeatin äänikirjoja, nyt on meneillään Storytel. Huomaan keskittyväni lukijan äänenpainoihin ja sointiin sisällön sijaan. Melkein mikä vain kelpaa, kunhan äänitys on onnistunut. Jopa chick lit, varjelkoon.

Vanhin lapsista viedään tänään junalle. Poden jo ikävää, vaikka ei pitäisi, joulun sukulaisrumba kun jatkuu vilkkaana edelleen.

Äitini ei muista minua enää.

Rautavaaraa ja Glynneä

Ehkä kesä ei kestäkään ikuisesti. Pulpahti mieleen, kun kertakäyttösadetakkeihin kääriytyneinä kannoimme tuoleja ja kasseja pois Kirjurinluodolta. Kiihtyvä sade, hämärtyvä yö, retkiauton jääkaappi oli lauennut pois päältä ja error-valo vilkkui pimeässä. Hyvästi jääkää kahvimaito ja aamurahka. Söin leivän seitsemällä juustosiivulla ja kaksi viiliä yöpalaksi, muut roskiin.

Viikko alkoi Kuhmon kamarihelteissä ja loppuu Porin jazzahtelevaan kesäsateeseen. Näytän valokuvissa onnelliselta. Kappas.

Näkymä alta tammipuun.

Joulu

Kahden viikon joulumaratonin jälkeen tänään tuli se hetki, ettei tiedossa ollutkaan enää vieraita tai kyläpaikkoja. Kalenterissa ihan tyhjä päivä. Tuntui oudolta, en keksinyt mitään tekemistä.

Meillä on ollut hyvin jouluista. Tuskin on olemassa parempia tunnelmanluojia kuin nojatuoliin nukahtanut mummo, koristeita ripustava teini ja ikkunoissa pöllyävä lumipyry. Ja kynttilälyhdyt hangessa. Ulkovalosarja, joka hermostuttavan nikottelun jälkeen lopulta räpsähtää loistamaan. Olohuoneen sohvilla yömyöhällä vitsaileva nuoriso. Sukkapaketit.

Minulla on uusi, kallis harrastus: kaksi siemenmökkiä ja pitkä rasvapötkylä. Pikkulinnut syövät omaisuuksia.

Aspegrenin puutarha

Mielenrauhaa Pietarsaaresta.

Repussa eväät ja kännykkä. Syysretki.

Ja vaahtopäitä

Sunnuntaiaamuna kello seitsemän. Tuuli, aallot ja minä. Olin unohtanut miten ihanaa merenrannalla on. Vielä kolme päivää, sitten ehkä taas pala hiljaisuutta.

Kesä

Yhtenä yönä viime viikolla heräsin satakielen lauluun. Jossain pensaassa lähellä retkiautoamme se konsertoi, minä henkeä pidättäen kuuntelin. 

Sillä reissulla asuimme autossa viikon. Kauan haaveilemamme kohteet olivat Porvoo, Loviisa ja Kotka, meren kaupungit.

J.L.Runebergin ja hänen vaimonsa koti Porvoossa. Viherkasvit ovat Fredrikan kasvien jälkeläisiä.

J.L.Runebergin koti Porvoossa on ihana. Talosta tehtiin museo jo vuonna 1882 heti kun Fredrikakin miestänsä myöhemmin oli kuollut. Viihtyisässä kodissa on paljon Runebergeille kuulunutta esineistöä ja etupihalla on yhä Fredrikan pieni puutarha. Viereisessä rakennuksessa on nähtävillä heidän poikansa Walter Runebergin veistoskokoelma. Monta tuttua teosta, yllätyin.

Tee- ja kahvihuone Helmi, Porvoo

Loviisassa, kuten Porvoossakin, on kaunis vanha puutaloalue. Kaikki se historia ja meri ja se runsas vehreys - siitä kaikesta nautin ja sitä pikkuisen salaa kadehdin. Kotkasta löysin vielä valtaisan kielometsänkin. Noin vain keskellä kaupunkia, lenkkipolun halkaisema alue, uskomatonta! Ja sitten vielä Maretarium, suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario. Upea paikka.

Reissu huipentui Tampereelle. Olimme varanneet 14 lippua Komediateatterin lauantainäytökseen Kaasua, komisario Palmu. Ruokaa, teatteria, illan istuntaa rakkaiden ihmisten kanssa. Puhdasta iloa. Ja esitys oli aivan loistava. Esko Roine, Lari Halme, Ari-Kyösti Seppo, Aimo Räsänen, ohjaus Joel Elstelä & Panu Raipia vain muutamia erinomaisia suorituksia mainitakseni. 

Onnellinen, lämmin ilta. Yöllä poljimme majapaikkaamme läpi kesäntuoksuisen kaupungin. 

Joinakin hetkinä elämä on aika lailla kohdallaan. Joinakin ei, mutta mitäpä niistä.

Ihanuuksia

Seljesharju, Alaveteli

Joensuu, kasvitieteellinen puutarha Botania

trooppinen perhospuutarha

Tässä join kahvini.

Bougainvillea, Ihmeköynnös

Koli

Juhannuksen lyhyt oppimäärä

Ja ihmiset.

Kevät

Katson leffaa

Minä en ole pienimmässäkään määrin Meg Ryan. Meg nyrpistää nätisti nenäänsä ja kävelee hypähdellen kukkatorilla. Minä nyrpistän ja koko naama menee lyttyyn ja vanhenen ainakin viisi vuotta (kymmenen). Hypähtely ei myös onnistu alkuunkaan, koska kompuroin nilkkani pari päivää sitten nilkutuskuntoon ja toisessakin koivessa akillesjänne ajoittain pullistelee. Mutta jotain ilahduttavaa tästäkin tilanteesta löytyy. Kun työpaikalla yksi sun toinen lähtee könkäten kahvihuoneesta, tunnen sydämessäni lämpimän ailahduksen ja tiedän, että tänne minä kuulun. Tämä on minun vertaistukiryhmäni. Jos vielä todellisessakin elämässä (ei vain leffoissa) saisi äänitehosteita tarpeen mukaan noin vain taivaalta, Harry Nilssonia tai Roy Orbisonia, niin tottahan moni matalamielinen, synkkä hetki muuttuisi surumielisen ihanaksi. "I'll say goodbye to all my sorrows and by tomorrow I'll be on my way..." dämdädädädädädä (banjo) dämdädädädädädädä... Heti pyyhkii paljon paremmin. Vaikka aamukuudelta. Reippaasti ylös ja kävellen töihin?

Siis Harry Nilsson: I Guess the Lord Must Be in New York City.

Meg Ryanin ja Tom Hanksin esittämät henkilöt suutelevat leffan lopussa ja taustalla soi "Somewhere over the rainbow". Central Park, New York. En muista kuulleeni minkäänlaista musiikkia pääni sisällä tai sen ulkopuolella käydessäni kerran Keskuspuistossa mutta saatoin silti hyräillä itsekseni. Silloin oli huhtikuu ja kuten Tom jossain vaiheessa leffaa mainitsi, New Yorkin kevät oli kaunis.

Hyvä perjantai. Tästä se lähtee.

Hyvä perjantai alkoi siitä, että sain tosi tiukan ruuvin löysytettyä ja asensin teinille pyörän satulan sopivaan korkeuteen. Sitten väänsin vielä supervoimillani Hopeanuolen vastaanhangoittelevan moottoriöljynlisäyskorkin auki ja annoin autolle reilut hörpyt. Kenties ei niin ihmeellisen isoja asioita, mutta sentään kaksi onnistumista samana päivänä.

Iltapäivällä ystäväni tarjosi minulle bebe-leivoksen kahvilassa. Aivan järjetön tuote. Ylimakea pinkki kuorrute, jonka alla valkoista mössöä. Pakko oli saada ja vastasi odotuksia täysin. Wandöful. Sokeri hyvässä seurassa selvästikin lisää onnellisuutta. Kaverin leivonnaisessa oli vihreä marsipaanipinta. Että vihreä. Siis kevät. Menin ja ostin verkkokassillisen avokadoja.

Äidilleni vein viikonlopun ruuat, siivosin jääkaappia, poistin vanhat. Siistiä jälkeä. Pieni työ, näkyvä tulos.

Illalla nuoret miehet tulivat viikonlopuksi kotiin. Ottivat isot annokset kanakeittoa, rieskaa, marjarahkaa, suuret mukit maitoa. Katsoin lasteni ruokahalua outoa tyytyväisyyttä tuntien. Syökää poikani, syökää. Olkaa isoja, vahvoja, terveitä, onnellisia. Kulkekaa oma tie, tehkää omat valinnat, eläkää ihan oma elämä. Syökää hyvin.

Iltaviihteenä ei niin kovin laadukasta Sylvester Stallonea ja Eddie Murphyä viattomilta 80- ja 90-luvuilta. Ajat eivät kai silloinkaan olleet viattomat, mutta minä olin. Turkua, Helsinkiä, sileät posket, seikkailun odotus silmissä. Niinpä istuin nojatuoliin, nautin lasin punaviiniä, siivutin avokadoa ruisleivälle. Yhtäkkiä vaan lomafiilis hyrähti päälle.

Yhdeksän päivää.

Ilta

Vuokatti July 21st

Metsikössä odotan kesää

huhtikuu

toukokuu

kesäkuu

ja aina vain sadekuu

    Tulin pois. Liikaa sääskiä.