Kolmården

Kolmårdenin leirintäalueelta on 4,5 kilometrin matka Pohjoismaiden suurimpaan eläintarhaan. Menomatka on ystävällistä ylämäkeä, hivuttavaa, kauniisti kaartavaa, ja tie hermostuttavan kapea ilman minkäänlaista piennarta pyöräilijälle. Onnekas se bussikuski, joka melkein tönäisi minut kulkupelillään ojaan. Se oli lähellä.

Jätimme huvipuistolaitteet testaamatta, jos ei sitten gondolisafaria lasketa sellaiseksi. Sen me kävimmekin kaksi kertaa, ensin suomenkielisin selostuksin (saattoi olla Mark Levengoodin charmantti aksentti), sitten ruotsiksi. Jotenkin Jurassic Park -fiilistä hommassa, turvallisen kutkuttavalla tavalla. Löysimme karhut ja leijonat!

Delfinaariossa käyttivät kaikki keinot, joilla meikäläisen saa itkemään. Fantastinen kuvashow takaseinällä, kauttimissa pauhasi Leijonakuningas, Pirates of the Caribbean ja Jurassic Park, vedessä loiskivat suloiset delfiinit ja ne suloiset delfiinienkouluttajat, hymyjä, silityksiä, taputuksia, (kalaisia) palkintoja, ihastuttavia temppuja yhdessä ja erikseen. 

Oli alueella paljon muutakin nähtävää, ja oli auringonpaistetta ja leutoa tuulta, kahvihetki Savannilla, lettuja Bamse-maailmassa, ja ihan kaikki tapahtui pelkällä ruotsin kielellä! Kuinka ollakaan, kun mies leirintäalueella asioi englanniksi, hänelle täälläkin vastataan ruotsiksi. Mitäh?

Huomiseksi olen neuvotellut herätyksen yhdeksään, kuski nimittäin tarvitsee kunnon yöunet. Markiisi on otettu sisään ja kaikki muukin tavara, sillä mitä luultavimmin heräämme aamulla sateeseen. 

God natt!

Olemisen sietämätön keveys

Otan aurinkoa maidonvalkeille säärilleni. Katselen taivaalla kirmailevia lintuja, sanotaan nyt vaikka lokkeja, haarapääskysiä ja varpusia (summittaista arvelua), lueskelen Mikael Bergstrandia (Gurun i Pomonadalen). Lähetin miehen pyöräilemään, jotta saan hetken olla itsekseni. 

Laiva oli satamassa aamulla puoli yhdeksältä. Ajoimme osittain ruuhkassa Tukholman sivu Kolmårdeniin. Matkaten kului kaksi tuntia, kaksi hampurilaisannosta ja puoli suklaalevyä. 

Veli lähetti kuvan tädin juhlista. Poikani vastasi synttäritekstariini hyväntuulisesti. Tyttäreni, joka ei aikonut antaa kuulua itsestään juuri ollenkaan kielikurssin aikana, on jo kysynyt monta asiaa viesteillen.

Asiat lienevät siis hyvin. Kyllä kannatti surra ja murehtia edellisviikon aamuyöt.

Päivän kuva: turistit laivan kannella. Minullakin olisi kamera, mutta se on tietenkin kuvaajan kätösissä.

Ruotsiin

Kello on neljä. Heräsin hyvissä ajoin ennen kuin laiva lipui Ruotsin aikavyöhykkeeseen. Eväistä on jäljellä suolapähkinäpussi ja vesipullo. Eilisiltana matkakumppani tarjoili karjalanpiirakoita ja kuohuviiniä - oli ehkä huojentunut, kun tämäkin reissu kaikesta kipuilusta huolimatta lopulta toteutui tai sitten se oli anteeksipyyntö, kun ei tälläkään kertaa onnistuttu lähtemään matkaan ilman teräviä sanoja. Lähtö on vuosikaudet ollut matkan vaikein hetki. Enää en osallistu sanojen sinkoamiseen, hoidan oman osuuteni puolimököttämällä pitkään. En tiedä kumpi meistä on hankalampi tapaus, ehkä täydennämme onnistuneesti toisiamme.

Pääsimme pitkästä aikaa ihailemaan Helsinkiä mereltä, kun Silja Serenade lähti satamasta. Merituuli, lokit, räpsyvät kamerat, kauppatorin oranssit kojut ja tuomiokirkko, kesän vihreys ja kalliot. Ihana kaupunki.

Kesä

Yhtenä yönä viime viikolla heräsin satakielen lauluun. Jossain pensaassa lähellä retkiautoamme se konsertoi, minä henkeä pidättäen kuuntelin. 

Sillä reissulla asuimme autossa viikon. Kauan haaveilemamme kohteet olivat Porvoo, Loviisa ja Kotka, meren kaupungit.

J.L.Runebergin ja hänen vaimonsa koti Porvoossa. Viherkasvit ovat Fredrikan kasvien jälkeläisiä.

J.L.Runebergin koti Porvoossa on ihana. Talosta tehtiin museo jo vuonna 1882 heti kun Fredrikakin miestänsä myöhemmin oli kuollut. Viihtyisässä kodissa on paljon Runebergeille kuulunutta esineistöä ja etupihalla on yhä Fredrikan pieni puutarha. Viereisessä rakennuksessa on nähtävillä heidän poikansa Walter Runebergin veistoskokoelma. Monta tuttua teosta, yllätyin.

Tee- ja kahvihuone Helmi, Porvoo

Loviisassa, kuten Porvoossakin, on kaunis vanha puutaloalue. Kaikki se historia ja meri ja se runsas vehreys - siitä kaikesta nautin ja sitä pikkuisen salaa kadehdin. Kotkasta löysin vielä valtaisan kielometsänkin. Noin vain keskellä kaupunkia, lenkkipolun halkaisema alue, uskomatonta! Ja sitten vielä Maretarium, suomalaisten kalojen luonnonmukainen akvaario. Upea paikka.

Reissu huipentui Tampereelle. Olimme varanneet 14 lippua Komediateatterin lauantainäytökseen Kaasua, komisario Palmu. Ruokaa, teatteria, illan istuntaa rakkaiden ihmisten kanssa. Puhdasta iloa. Ja esitys oli aivan loistava. Esko Roine, Lari Halme, Ari-Kyösti Seppo, Aimo Räsänen, ohjaus Joel Elstelä & Panu Raipia vain muutamia erinomaisia suorituksia mainitakseni. 

Onnellinen, lämmin ilta. Yöllä poljimme majapaikkaamme läpi kesäntuoksuisen kaupungin. 

Joinakin hetkinä elämä on aika lailla kohdallaan. Joinakin ei, mutta mitäpä niistä.