Ylellisesti vapaalla ja kriisissä

Onko se ajan tuhlaamista, jos vasta loman 25. päivänä onnistuu olemaan vähän paremmalla tuulella? Tähän asti olen sairastanut, kiroillut, ajanut autoa, kiroillut, lukenut heikkolaatuisia pokkareita, kiroillut, maratoonannut turhia tv-sarjoja, hiukkasen kiroillut. Suunnitelmissani olen aina reipas ja aktiivinen, todellisuudessa haluan istua terassilla lämmössä ja katsella naapurin nurinpäin käännettyä soutuvenettä. Miksikähän mies aina antaa minulle tehtävän lähtiessään pyöräilemään? Ei sillä että sen tekisin, mutta miksi?

Kävin serkkuni kanssa kesäterassilla istumassa iltaa ja taistelemassa juomalasista. Hän olisi halunnut maistaa mitä tilasin, vaikka ihan vasta olin aivastanut kainalooni. Kaikkea sitä. Emme halanneet kotiin lähtiessä, koska valtioneuvoston instagram-sivulla ei vielä ole vapautettu halaamista. En tiedä miten kykenen enää rutistamaan ketään, jos ei Sanna Marin näytä esimerkkiä. Sitä paitsi kevätflunssan jälkitautina tunnen taas haamukipua kaulan imusolmukkeissa ylävasemmalla. 
Ei sittenkään, ohi meni. 

Kun puolen vuoden päästä palaan töihin, kollegat luultavasti kysyvät mitä olen tehnyt. En mitään. Oliko kivaa? Ihan jees. Varmaan nyt on kovasti uutta intoa tehdä töitä? Joo, kai. No mitä tästä vuorotteluvapaasta sulle oikein jäi päällimmäisenä mieleen? Pihan salaojat on nyt kunnossa, kun tehtiin huuhtelu ja korjattiin ne kohdat missä puiden juuret oli tehneet tukkoja. Ja mun nuorin lapseni muutti pois kotoa, mun sielunelämäni on ihan sekaisin eikä mikään tunnu enää miltään, vaikka meillä on aivan uudet rännikaivot.

Rakkautta koronan aikaan

Kävin synttäreillä, missä jokainen vieras pesi kätensä heti saatuaan takkinsa hengariin. Aikuiset pysyttelivät metrin keskusteluetäisyydellä. Kukaan ei yskinyt. Kakku oli hyvää, lapset juoksivat, jutut olivat hauskoja, ikkunat suuret ja päivä kaunis. Tiedoite kertoi, että paikalliset koronatestien tulokset olivat negatiiviset. Nukuin kolmen tunnin iltaunet, kävin lenkillä, nukuin kymmenen tunnin yön. Huomenna pääsen taas töihin, vaikka valmiustilaa kaikenlaisiin ratkaisuihin ylläpidetään koko ajan. Töissä saippuoin tunnin välein käteni samanlaisella huolellisuudella kuin elokuvien kirurgit leikkaussaliin mennessään. Kaiken päivää olemme tarkkana kuin porkkanat. Olisi pitänyt lukea marttojen ohjeet ennen kuin lähdin tyttären kanssa hätätilaostoksille mahdollisen yleiskaranteenin varalta. Kotona purimme kauppakasseista suklaata, jäätelöä ja valtavasti pullaa. Kaupunki on sulkenut kaikki harrastetilat ja siksi teemme sunnuntaina retken metsään. Kukaan muukaan ei pääse uimaan, pelaamaan lentopalloa tai konserttiin, joten luminen polku on tallautunut helpoksi kulkea. Järven jäät kumisevat, pian on talvi ohi. Sytytämme nuotion, eväänä meillä on yksittäispakattuja ruisleipiä. Vyölaukkuun mahtui vain yksi pyllynalunen. Rakkaani antaa sen minulle.

Syvällistä pohdintaa, viisaita sanoja

Vaikka ajatus aarteiden etsimisestä on minusta aina tuntunut houkuttelevalta, en millään jaksa innostua geokätköilystä. Epäilemättä tulisi sillan alusten tonkimisesta kuitenkin nopeasti lempipuuhaani, jos kätköpurkeissa olisi jotain ihanaa: timantteja, rubiineja, kultakolikoita, kaulanauhoja, rannerenkaita, kameekoruja, minikokoisia hellenistisiä figuriinejä. Asiaan perehtymättömille voin paljastaa: Ei ole mitään nättiä. On ruttuinen paperirulla ja lyijykynänpätkä. 

Olen päättänyt keskittää intoni pika-aarteiden metsästykseen. Miten turhauttavaa onkaan kaivella otsa hiessä kiviläjiä muovipurkin löytämisen toivossa, kun roskapiikillä sen sijaan nappaa nopeasti säkin täyteen aarteita tieltä, ojanpientareelta ja ojastakin. Toistaiseksi, koska välineistöni on vielä puutteellinen, olen tehnyt lähiympäristöön vain alustavia tutkimusretkiä. Havainnointini on sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista ja havaintotuloksia konkreettisesti hyödyntävää. Olen nimittäin jo näin alussa huomannut, että roskapiikissä ehdottomasti tulee olla myös tarttumispihdit. Esimerkiksi keltainen, pyöreä taulunappi (materiaali: magneetti, koko: mikro, vaikeusaste: 3/5, määrä: 2) ei lähde mukaan pelkällä piikillä. 

Tänään huomasin tutkimusmatkalla mielenkiintoisen seikan huoltoaseman lasin- ja metallinkeräyssäiliöistä (kuuluvat roskaharrastajan kiinnostuksen kohteisiin). Hyvin lähelle samalta näyttävät kuin meidän uusi palju! Sama malli, samanlainen ulkovuoraus, suojakansi selvästi samaa materiaalia. Keräysastiassa kellivät ihmisten roskat, paljussa kellivät ihmiset. En halua vetää tästä mitään johtopäätöksiä.

Päästyäni näissä sunnuntaimietteissä poikkeuksellisen syvälliselle tasolle, olen päättänyt jakaa loputkin 54 vuoden aikana keräämäni ja jalostamani elämänviisaudet teille, rakkaat lukijani (isosisko, sairaslomalla tylsistyvä kaveri, satunnainen surffailija). Ei kierrätetä vain jätteitä, kierrätetään kokemusta! (Sydän! Ihkuu!)

Elämässä muista nämä:

1. Aloita kaurapuuron keittäminen mittaamalla ryynit kylmään veteen.

2. Se riittää, että talveksi vaihtaa pyörän eturenkaan nastarenkaaseen.

3. Lattiakaivon hajulukon tulppaa ei kannata hukata.

4. Käytä sähköhammasharjaa.

5. Jos täkki ei meinaa pysyä pussilakanan sisällä, käännä aukkopuoli nenään päin.

Kiitos kaikille alkuperäisille viisaille: Anna, Ari, tohtori Jussilainen, Matti ja Aila. Minultakin yksi.

Kaupunkiloma Deluxe Extreme

Olisimme voineet matkustaa Lontooseen mutta valitsimme Kuopion.

Lontoossa on netin mukaan tällä viikolla aurinkoista ja lämpötila kymmenisen astetta plussan puolella. Kuopiossa puolestaan sade vihmoo tuulen voimalla petollisesti viistoon, sateenvarjot kääntyilevät nurin, kulkijoiden housut kastuvat ja takit täplittyvät pisaroista; seuraavana päivänä sataa lunta. Yksi suomalaisista ydinkysymyksistä kuuluu: Laitetaanko tänään pitkät kalsarit?

Me hassut menimme kaupunginteatteriin katsomaan maalaiskomediaa, vaikka kumpaakaan ei kiinnostanut. Tommi Auvinen on ohjannut Minna-näyttämölle Veera Niemisen kirjaan perustuvan näytelmän Avioliittosimulaattori. Kesto noin kaksi tuntia sisältäen 20 minuutin väliajan, joka juuri riittää ennakkovaratun juustokakkuviipaleen nauttimiseen. Ei ollut tylsää! Koko ajan tapahtui jotain, lavasteet(Sari Paljakka) pyörivät ympäri ja ympäri, näyttelijät loikkivat portaita ylös ja alas, hyppelivät pyörivältä alustalta pois ja takaisin, kulkivat liikkuvista ovista sisään ja ulos. Liike ei näytelmässä varsinaisesti ollut kovin suuressa roolissa, mutta minun kateelliset silmäni pistivät juoksentelut erityisesti merkille. (Ei onnistu meikäläiseltä enää, ai kun polvet naksuu.) Näytelmän lopusta leikkaisin kymmenen minuuttia pois, mutta romanttisemmat katsojat varmaan teippaisivat ne heti takaisin.

Minulla ei ole reissussa pitkiä kalsareita mukana, satsaan toppahousuihin. Väittäisin varsin oivalliseksi valinnaksi talvimatkailussa, nimittäin Taidemuseossa pöksyt voi jättää naulakkoon kierroksen ajaksi ja Museokorttelissa ne voi pistää reppuun. Ei ole kylmä eikä tule kuuma, Minna Canthin salonkiin voi tepastella siististi paremmissa farkuissa (tiukat, ei mahtuisi mitään alle). Kun iltapäivällä harjasimme autoa esiin lumen alta, lämmittivät toppahousut mukavasti, vaikka sydäntä kylmäsi kauhu. Pöytävaraus Jätkänkämpällä Rauhalahdessa odotti ja diiliin kuului myös savusauna ynnä avanto. Ihan turhaan hermoiltiin, meillä muutamalla suomalaisella sekä lukuisilla venäläisillä turisteilla oli oikein mukava ilta.

Uutta Museokorttia on tähän mennessä käytetty 18 euron verran.