perjantai 30. maaliskuuta 2018

Bad Hair Day


Waterstones Piccadillyllä on minulle liian suuri. Kirjoja on kuudessa laajassa kerroksessa sellaiset määrät, että menetän keskittymiskykyni täysin. Sen sijaan saman kadun varrella sijaitseva Hatchards, Lontoon vanhin kirjakauppa (since 1797), on paljon helpommin sulateltava ja viihtyisämpikin, vaikka monikerroksinen niin kuitenkin koloinen ja kodikas. En ehkä olisi osunut sinne, jos en aamulla olisi lähtenyt jalan liikkeelle vahvana aikomuksena kävellä koko päivä. 

Kun tunnollisesti nautitun aamiaisen jälkeen (rahoille vastinetta) astuin hotellin ovesta ulos, paistoi aurinko ujosti pilvien takaa ja vaikka EIsateenvarjolleKYLLÄaurinkolasit - asenteella yleensä kerjää itselleen vain hankaluuksia, lähdin minä kaupungille juuri niin, säätiedotusta uhmaten. Ensin Elizabethin sillan yli Buckingham Palace Roadille, jota pitkin sitten palatsille asti ottamaan selfieitä kullattujen porttien edessä niin kuin sadat muutkin turistit (ei kylläkään onnistunut, hiukset litussa taas). Kävelin palatsin ohi Hyde Park Cornerille, käännyin Piccadillylle ja puistin pontevasti päätä bussilippujen myyjille. Hatchardin kirjakaupan jälkeen alkoi sataa. Ja minä huomasin avoimen kirkon (StJames). Ohjelmassa tietenkin syventyminen pääsiäiseen, "The Three Hours", sellomusiikkia (Bach) ja virsiä, raamatunlukua ja puhetta ja runsaasti hiljaisuutta. Hyvin miellyttävä kokemus. Ensimmäisen tunnin jälkeen naapuripenkissä alkoi mies päästää kevyitä uniääniä. Kun urut lähtivät soimaan, hän heräsi hetkeksi mutta oli liian väsynyt noustaakseen seisomaan virren ajaksi. Ymmärsin hyvin, minuakin nukutti ihan vietävästi mutta en löytänyt sopivaa salatorkahtamisasentoa. Minusta näytti, että edessänikin nukahdeltiin pitkien hiljaisuushetkien aikana mutta ihailtavan hartaan näköisesti.




Jouduin päivittämään vanhan Oyster-korttini ja menemään metroon. Sateessa ei voi lukea karttaa ja minä olen aina eksyksissä. Päivän vaateshoppailu epäonnistui surkeasti eikä hiuspuuteriakaan tullut ostettua. Huomenna uudestaan, täytyy yrittää suorittaa, olen leuhkasti varannut yhdelle laukulle paikan ruumaan kotilennolle.





torstai 29. maaliskuuta 2018

Lontoo


Lensin Lontooseen eikä pää räjähtänytkään. Kaikkien luulotautien ja järjettömien pelkojen sekasotkussa se oli päällimmäisin kauhuskenaarioni, kun aamuyön suden hetkinä heräilin kuuntelemaan metallista kohinaa pääni sisällä. Ja minä kun aina luulin, että kuuloa suojaamalla tämän voisi välttää, kaikkeasitä! Nyt opettelen elämään uuden, sitkeän kaverini Tinnituksen kanssa. 

Nälkä. Jää nähtäväksi tuleeko tästä tyytyväinen päivä. Kello on kolme aamulla eikä tähän aikaan juuri mikään tunnu miltään. Olen säätänyt ilmalämpöpumpun isolle ja se käy jatkuvaa taistelua kylppärin kylmiä kaakeleita vastaan. Laittaisin kylpyhuoneen oven kiinni, mutta se ei pysy (onneton lukon kieli). Huone vaikuttaa aika äskettäin remontoidulta ja siis ainakin yksi (kaksi...ööö) asia(a) on sössitty, mutta sänky on hyvä.





lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kylässä kello kuusi. Huomenta.


Päästin koiran pihalle. Se makaa nyt terassilla ja katsoo lumisadetta, minä istun sohvalla ikkunan ääressä ja teen samoin. Maailma on valkoinen eikä horisonttia näy. Eilen illalla odottelimme turhaan revontulia mutta näimme kuitenkin ihmeellisen tähtitaivaan.

Olen viime viikkoina käynyt työterveystarkastuksessa, labrassa, yleislääkärillä (myös puhelinaika), hammaslääkärillä, silmälääkärillä, kahdella fysioterapeutilla ja Kokkolan teatterissa. Viimeisenä mainitussa viihdyin parhaiten, vaikka ei lainkaan puhuttu minusta. Ihan ääneen nauroin. Nauroin terveydenhoitajan vastaanotollakin, ja rupattelin vuolaasti kaikkea maan ja taivaan väliltä, mutta vain julkaisukelpoista asiaa. Terveydenhoitoalan ammattilaiset kun kirjoittavat sitä suljettua blogia nimeltä Omakanta, eikä kukaan oikolue postauksia. Pariakin blogipäivitystä haluaisin vähän muokata, mutta minua ei tietenkään ole kutsuttu kirjoittajakaartiin. En muista onko kukaan koskaan kysynyt minulta haluanko tietoni nettiin, mutta kai se automaattisesti kuuluu nykyajan etuihin ja kirouksiin.

Talon väki alkaa heräillä. Tiedossa kahvia ja kakkua. Sokeriarvoni olivat testeissä normaalin rajoissa mutta tunnen silti sielussani pienen pistoksen. Pintaan on levitetty tuplamäärä suklaata.





tiistai 6. maaliskuuta 2018

Päiväretki Lappiin


Kuusamon lentokentällä mitattiin viime yönä 32 astetta pakkasta. Aamulla mökin mittari näytti -24° ja minä pakkasin paksuimmat pöksyt mukaan. Ei olisi tarvinnut. Meillä oli fantastinen päivä Riisitunturilla. Kuljettiin lumikengillä väliin polkua, väliin umpihankea, aurinko paistoi ja villapuserot riisuttiin reppuun, pipot nostettiin pois korvilta, takin vetoketju vedettiin auki. Tykkylunta ja maisemia kauas. Istuttiin taukotuvan lämpimällä seinustalla ja syötiin eväät, käveltiin lisää ja kuunneltiin, kun mitään ei kuulu.



















Rukalta on puolen tunnin ajomatka Riisitunturin kansallispuistoon. Matkalla kannattaa pysähtyä Korpihillan ruusutapettiseen saliin kahville (www.korpihilla.fi). 






maanantai 5. maaliskuuta 2018

Valtavaara


Tuorekurkku on paleltunut jääkaapissa. Poikakaverilla (ei minun) on nätit, punaraitaiset villasukat. Ei muita uusia havaintoja viime vuorokauden ajalta. Aivotoimintani on yksinkertaistunut huomattavasti lisääntyneen liikunnan myötä. Päivällä uhrasin ohimenevän hetken pohtimiseen olisiko fysioterapeutin ehdottamasta kuntokartoituksesta hyötyä. Kiipesin nelinkontin ylös jyrkimmän kohdan Valtavaaran epävirallisella patikointireitillä, joka kesäisin on virallinen patikointireitti. Puolivälissä menetin otteen lumisesta kaiteesta ja huitelin villiä pyllyliukua takaisin jyrkänteen juureen. Selkä täyteen lunta ja eväät littuun repussa. Mies katseli yläilmoista ja mietti, vaan ei viisaasti sentään sanonut, josko ehkä joudutaan jättämään reissu kesken. Otin huipulla kuvan voittajaminusta märässä, valkoisessa bambualupaidassa. Teille tarjoilen kuvan Valtavaaran päivätuvasta.
























lauantai 3. maaliskuuta 2018

Vanhuus tulee kello kaulassa, ikä ei ole vain numero.


Sanoimme toisillemme huomenta ja hyvää yötä kello kolme aamuyöstä. Minä heräsin valvomaan, mies toivoi lopultakin saavansa unen. Korvien suhina alkoi kolme viikkoa sitten, ja verenpaineen mittaus ja hierojilla hyppääminen ja buranan syönti. Aamukolmen rutiineihin kuuluu nyt niska-hartia-jumppa, Van Houten -kaakao, teksti-TV ja leffatallenne. Kuninkaan puhe on jo tullut katsottua kolme kertaa. Samalla oli näppärä nostella puolen litran vesipulloja ylös, alas ja sivulle, venytellä kaksinkerroin tuolin alle, makoilla lattialla raajat oikosenaan, sulkea silmät ja pyöritellä päätä olalta toiselle. Colin Firth änkytti, kiroili ja tuijotti mikrofonia. 

Instagramissa Lontoon nainen päivittää hullaantuneita lumikuvia. Minusta kevät voisi jo tulla, vaikka kieltämättä täällä Rukalla talvessa on glamouria. Minulla on uudet, inhottavat toppahousut. Vanhat, inhottavat toppahousut repesivät käyttökelvottomiksi. Reisistä. Sanonko mitä.