perjantai 7. heinäkuuta 2017

Hvide Sande



Tänä aamuna herätessä eivät leirintäalueen liput hulmunneet. Ikiliikkuja lähti tyytyväisenä pyöräilemään, minä nautin hitaan aamiaisen itsekseni, lueskelin vuoroin Hamletia ja Harlekiinia (helpompi tanskan tekstinymmärrystesti), kuuntelin saksalaisten ja ruotsalaisten naapureideni jorinoita.

Rantaan vie ruusujen reunustama polku. Näitä ruusuja kasvaa pitkin karua, hiekkaista rannikkoa laajoina pensastoina. Ihan samoja ruusuja kuin omassa pihassani pohjoisessa, ei erityisen kaunis lajike, minkä vuoksi en matkan aikana ole ollut niistä kovin kiinnostunut, olen vain ihmetellyt niiden suurta määrää. Mutta tänään! Tyyntä ja lämmintä rantapolkua kävellessä ruusujen tuoksu oli suorastaan huumaava. Kas vain. Arkinen ja konstailematon mutta kuitenkin loistelias. Niin kuin monet asiat ylipäätään.

Vähän oli surullinen olo viimeisellä rantalenkillä.Taisin vetäistä pienet itkutkin. Sitten autoa pakkaamaan ja liikkeelle. 








torstai 6. heinäkuuta 2017

Toimintaohje leirintäalueen pesutiloihin Tanskassa. Yksi kolikko riittää mainiosti!


Ensin kastelet hiukset hampaiden pesuun tarkoitetussa lavuaarissa. 

Siirryt suihkukoppiin. Riisuudut, vaahdotat hiukset ja koko kropan shampoolla.

Sohit saippuaisin sormin maksukolikon automaattiin (yritä olla tiputtamatta, ilman laseja ei näe lattiaa kovin hyvin). 

Väännät suihkun päälle, nouset käsiseisontaan (tämä on ainoa tapa hoitaa intiimialueen puhtaus, koska suihkua ei saa katosta irti ja joissakin kopeissa vettä tihuuttaa aika aneemisesti). 

Laskettuasi viiteenkymmeneen käännyt taas jaloillesi, jolloin sinulla on neljä minuuttia aikaa huuhtoa pois loput pesuaineet ja käyttää hiuksissa pikaisesti hoitoaine. Älä pyörry, siihen ei ole aikaa.

Luultavasti vesi loppuu juuri kun ajattelet pestä jalat. Ei hätää. Kuivaat ja puet päällesi.

Siirryt hampaidenpesuloosiin. Nostat jalan lavuaariin (kyllä se onnistuu, vaikka tilaa on vähän, pikkuisen vain nivelissä vihloo). Saippuoit ja huuhtelet, kierrät ja väännät (ähisten) jalan takaisin lattiaan. Sama hoito toiselle jalalle. 

Synnintuntoisesti peset koko lavuaarin. Vettä roiskuu, kesä kuivaa?

Lopuksi luikit syyllisesti ympärillesi vilkuillen kohti omaa asuntoautoa. Ovi lukkoon, niks naks, homma hoidettu!

Seuraavalla kerralla muistat ostaa tarpeeksi maksukolikoita ennen kuin respa suljetaan.


Kaksi päivää aurinkoa Tanskan upeimmilla rannoilla. Kävipä hyvä säkä!



























maanantai 3. heinäkuuta 2017

Roskilde: change engine oil


Käytimme autoa huollossa. Se alkoi mankua öljynvaihtoa jo Skånessa, ja aika pian mittaritaulussa vilkkuva punainen valo rupesi tuntumaan pistelynä kuskin sisuskaluissa. Viikonloppuna asialle ei voinut tehdä mitään, mutta tänään maanantaina olimme varhain Euromasterin ovella. Auton ollessa päivähoidossa pyöräilimme ympäri aamuaurinkoista Roskildea. Ihan nätti kaupunki: pitkä kävelykatu, kivat kahvilat ja kaupat. Ostin kirjakaupasta Tanskan lipun (luokkaan) ja lukuvuosikalenterin, josta kätevästi näkee Pohjoismaiden kuninkaallisten syntymäpäivät. Siis hyvin käytännöllistä, nyt ei tarvitse stressata että pääsisi unohtumaan. Siis todellakin.

Iltapäivällä ylitimme Ison-Beltin sillan Sjællandin saarelta Fynille 65 metrin korkeudessa. Mies ajoi, minä hyperventiloin, mistä ilosta maksoimme 365 Tanskan kruunua (noin 50 euroa). Silta Fyniltä Jyllantiin sopi huimausherkälle paljon paremmin. Pidin vain katseeni tiukasti tiessä, puristin rattia molemmin käsin ja hengitin nenän kautta.

Olemme nyt Jyllannin länsirannikolla, missä sijaitsevat Tanskan hienoimmat hiekkadyynit. Ehkä ovat niin hienot, että valloittavat sydämet sateisellakin säällä. Toivoa sopii. Mutta ensin vähän vielä kaupunkilomaa, huomenna on ohjelmassa Ribe.

Päivän kuva: Tanska on ruusujen maa.






















sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Leiri vaihtuu


Joka aamu tervehdimme muita leiriytyjiä ystävällisesti hymyillen ja asiaan kuuluu myös mutista jotain epäselvää. Ehkä suosituin versio on gumrr tai moonn (matalasti ja hiljaa), tai jos oikein rohkea olet, voit sanoa hej, mutta kuiskaten. Tämän aamun parhaat pisteet keräsi tanskalaismies, joka tarmokkaasti nyökäten pulautti suustaan plup. En muista mitä vastasin.

Ajelimme tänään pikkumatkan idyllistä rantatietä ylöspäin Rågelejeen asti ja sieltä alas Roskildeen. Meidän uusi leiripaikka on kummulla ja tässä kirjoitellessani näen suoraan matkailuvaunujen yli merelle.

Päivän kuva on matkan varrelta.


Hornbæk. Tihkusadetta ja aurinkoa vilauksittain. Terassilla soitti pieni jazz-kokoonpano ja tuolla lippujen alla taiteilijat pitivät myyntinäyttelyä. 































lauantai 1. heinäkuuta 2017

Helsingør


Minulta menee iltapesuun kuusi minuuttia, miehelle riittää kaksi. Tätä asiaa on vaikea saada tasapainoon, koska leirintäalueen suihkut toimivat viiden minuutin kolikoilla. Olemme Tanskan Rivieran yläpäässä. Ihan rantakelejä meille ei annettu tänään, mutta ei haittaa, Kronborgin linnassa meni koko aamupäivä. Otin vain yhden kuvan, filmaussormeni kramppaa aina kun katsottavaa on paljon.

tämä tunnelma


Kronborgin linnaan Shakespeare oletettavasti sijoitti näytelmänsä Hamlet. Näytelmän hahmoja olikin palkattu liikuskelemaan linnan alueella pitkin päivää ja tiettyinä aikoina he vetäisivät lyhyen kohtauksen Hamletista linnan pihalla tai huoneissa. Olisin katsonut kaikki esitykset, mutta matkaseura aneli armoa. Niinpä lähdimme nauttimaan sikakalliit kahvit siihen lähettyville, mutta kannatti sekin, meitä palveli suorastaan stereotyyppisen tanskalainen tarjoilijamies, jolla oli tänään, ehkä aina, hyvin puhelias päivä.

Iltapäivän kuljeskelimme Helsingørin keskustassa. Turisteille on suunniteltu kävelyreitti Elsinore Walk, joka kannattaa kulkea, jos tännepäin sattuu. 




Iltalukemiseni tänään on Hamlet! Leirintäalueen respassa on niitä jaossa ilmaiseksi, tanskankielisenä, mikä on tosi JÄNNÄÄ (sisäinen opiskelijuuteni on taas herännyt).




torstai 29. kesäkuuta 2017

Kolmården


Kolmårdenin leirintäalueelta on 4,5 kilometrin matka Pohjoismaiden suurimpaan eläintarhaan. Menomatka on ystävällistä ylämäkeä, hivuttavaa, kauniisti kaartavaa, ja tie hermostuttavan kapea ilman minkäänlaista piennarta pyöräilijälle. Onnekas se bussikuski, joka melkein tönäisi minut kulkupelillään ojaan. Se oli lähellä.

Jätimme huvipuistolaitteet testaamatta, jos ei sitten gondolisafaria lasketa sellaiseksi. Sen me kävimmekin kaksi kertaa, ensin suomenkielisin selostuksin (saattoi olla Mark Levengoodin charmantti aksentti), sitten ruotsiksi. Jotenkin Jurassic Park -fiilistä hommassa, turvallisen kutkuttavalla tavalla. Löysimme karhut ja leijonat!





















Delfinaariossa käyttivät kaikki keinot, joilla meikäläisen saa itkemään. Fantastinen kuvashow takaseinällä, kauttimissa pauhasi Leijonakuningas, Pirates of the Caribbean ja Jurassic Park, vedessä loiskivat suloiset delfiinit ja ne suloiset delfiinienkouluttajat, hymyjä, silityksiä, taputuksia, (kalaisia) palkintoja, ihastuttavia temppuja yhdessä ja erikseen. 

Oli alueella paljon muutakin nähtävää, ja oli auringonpaistetta ja leutoa tuulta, kahvihetki Savannilla, lettuja Bamse-maailmassa, ja ihan kaikki tapahtui pelkällä ruotsin kielellä! Kuinka ollakaan, kun mies leirintäalueella asioi englanniksi, hänelle täälläkin vastataan ruotsiksi. Mitäh?

Huomiseksi olen neuvotellut herätyksen yhdeksään, kuski nimittäin tarvitsee kunnon yöunet. Markiisi on otettu sisään ja kaikki muukin tavara, sillä mitä luultavimmin heräämme aamulla sateeseen. 

God natt!




keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Olemisen sietämätön keveys


Otan aurinkoa maidonvalkeille säärilleni. Katselen taivaalla kirmailevia lintuja, sanotaan nyt vaikka lokkeja, haarapääskysiä ja varpusia (summittaista arvelua), lueskelen Mikael Bergstrandia (Gurun i Pomonadalen). Lähetin miehen pyöräilemään, jotta saan hetken olla itsekseni. 

Laiva oli satamassa aamulla puoli yhdeksältä. Ajoimme osittain ruuhkassa Tukholman sivu Kolmårdeniin. Matkaten kului kaksi tuntia, kaksi hampurilaisannosta ja puoli suklaalevyä. 

Veli lähetti kuvan tädin juhlista. Poikani vastasi synttäritekstariini hyväntuulisesti. Tyttäreni, joka ei aikonut antaa kuulua itsestään juuri ollenkaan kielikurssin aikana, on jo kysynyt monta asiaa viesteillen.

Asiat lienevät siis hyvin. Kyllä kannatti surra ja murehtia edellisviikon aamuyöt.

Päivän kuva: turistit laivan kannella. Minullakin olisi kamera, mutta se on tietenkin kuvaajan kätösissä.
























Ruotsiin


Kello on neljä. Heräsin hyvissä ajoin ennen kuin laiva lipui Ruotsin aikavyöhykkeeseen. Eväistä on jäljellä suolapähkinäpussi ja vesipullo. Eilisiltana matkakumppani tarjoili karjalanpiirakoita ja kuohuviiniä - oli ehkä huojentunut, kun tämäkin reissu kaikesta kipuilusta huolimatta lopulta toteutui tai sitten se oli anteeksipyyntö, kun ei tälläkään kertaa onnistuttu lähtemään matkaan ilman teräviä sanoja. Lähtö on vuosikaudet ollut matkan vaikein hetki. Enää en osallistu sanojen sinkoamiseen, hoidan oman osuuteni puolimököttämällä pitkään. En tiedä kumpi meistä on hankalampi tapaus, ehkä täydennämme onnistuneesti toisiamme.

Pääsimme pitkästä aikaa ihailemaan Helsinkiä mereltä, kun Silja Serenade lähti satamasta. Merituuli, lokit, räpsyvät kamerat, kauppatorin oranssit kojut ja tuomiokirkko, kesän vihreys ja kalliot. Ihana kaupunki.



perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kirjoitan, koska ööö


Olisi aika poistaa tämä blogi. Se on tehnyt tehtävänsä. Kolme vuotta sitten aloin kirjoittaa päätäni selväksi siskon lähdön jälkeen ja nyt ei enää tarvitse. Pää on sekaisin vieläkin mutta paremmalla tavalla ja toisaalta ei tämä elämä tästä koskaan tule lopullisesti selkiintymään. Vanhat matkapäiväkirjan pätkät olisi kyllä kiva säilyttää itseä varten ja ketäpä muuta ne juuri kiinnostaisivatkaan. Siis miksi kirjoittaa - että itse muistaisi, ehkä. 

Yhä useammin ihmettelen kirjan luettuani miksi se on kirjoitettu. Eilen porskutin läpi Sara Beischerin Jag ska egentligen inte jobba här. Liittyy kai omaan elämäntilanteeseeni, että kaupasta toistuvasti tarttuu mukaan vanhustenhoidosta kertovia romaaneja. Tässä kirjassa erityisesti alku oli varsin suorapuheista kerrontaa ihmiskehon rappeutumisesta ja kehon tuotteista, ja kun väliin lueskelin luvun tai kaksi John Irvingiä (Oman elämänsä sankari), siis kirjailijaa joka nähtävästi ei vaan voi olla kirjoittamatta yököttävästi, oli yhdistelmä aika musertava. Keskityin sitten Beischeriin ja keskivaiheilla se jopa nappasi mukaansa mutta lopussa...en nyt sano, että petyin mutta olisihan minun pitänyt arvata miten tarina päättyy. Mitäpä muutakaan mahdollisuutta kirjailijalla oli. Ja kuitenkin odotin yllättyväni. Mitä jäi käteen, miksi tämä kirja oli kirjoitettu? En minä tiedä. Oli siinä asiaa. Oli se sujuvaa tekstiä ja sydämeen ja vatsaan käypää kuvausta. Olikohan kirja sittenkin oikea mutta lukija väärä. No niin miksikähän kirjoja yleensäkään luetaan. Irvingin kahlaan kyllä loppuun vaikka itseni kiusalla. 

Kotona meillä on ollut lievää kirjallisen viestinnän väärinymmärrystä. Keitin aamulla puuroa ja jätin loput kattilaan. Kannen päälle lappu, näin:
























Ei seuraava herääjä uskaltanut ottaa, kun ymmärsi kysymyksen väärin.