perjantai 12. toukokuuta 2017

Alkaa rauhallisesti mutta sitten taas suututtaa


Katsoin ohjelman kuolemasta. Kahden miehen valmistautuminen kuolemaan, lähdön hyväksyminen. Tyytyväisyys saatuun elämään, vaikka se jäikin kesken. Omaisten taipuminen pakon edessä. Olen minäkin sen kokenut, mutta kun lähtijä itse on lopulta antanut periksi, olen minä pitkään vain pullikoinut vastaan, huutanut Ei vielä! täysillä pääni sisällä, ollut onneton ja vihainen ja lopulta aivan uupunut. Ja sitten luovuttanut, tietenkin. Vielä joskus saan tämän asian kai mietittyä valmiiksi, tavalla tai toisella.

Lasteni entinen koulu tyhjennettiin sisäilmaongelmien vuoksi. Kun vähänkin ajattelen, alan kiehua. Nuorison on vuodesta toiseen annettu viettää päivät myrkyllisessä rakennuksessa, ongelmat on salattu, vaikka niistä on tiedetty ja vaikka opettajat ovat oireilleet ja sairastuneet astmaan ja allergioihin. Olenpa ollut tyhmä ja naiivi, olisihan minun pitänyt jo aikaa sitten ymmärtää, ettei kannata luottaa tähän kaupunkiin. Olisi pitänyt tajuta ongelman laajuus ja ravistella. En edes tiedä keitä kaikkia, eihän kukaan myönnä olevansa vastuussa. Välinpitämätöntä, röyhkeää, lyhytnäköistä. Myrkyllisen yläkoulun jälkeen onkin näppärä jatkaa lukiossa, jonka myrkyt on remontissa teipattu nurkkiin. Paska.   

Täytyy säästää loput energiat muunlaisiin kirjallisiin tuotoksiin. Ei niistä mitään hyötyä tule olemaan mutta kirjoitan kuitenkin.




sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Työpäiviä kesään: 28


Näin viime yönä taas unta Kanadasta. Jos olisin kirjailija, Kanada edustaisi kirjassani kaipuuta nuoruuteen. Sinne ei enää pääse, koska eihän mennyttä aikaa enää saa takaisin (koska matkustaminen kauas on niin kallista eikä löydy sopivaa matkaseuraa). Vaikka Edmontoniin lähtisinkin, ei se olisi kuin silloin ennen. Kaupunki (kampus) olisi muuttunut, en löytäisi samoja ihmisiä, kuluneet silmäni näkisivät kaiken toisin. 

Äitini soittelee minulle ja pyytää hakemaan kotiin. Ei minun kotiini, ei hänen kotiinsa, vaan hänen lapsuudenkotiinsa, jota ei enää ole. Kuusikymmentä vuotta elämästä on hävinnyt muistista lähes kokonaan. Kävelen kaupan käytäviä, nostelen purkkeja ja pusseja kärryyn ja kertaan puhelimeen äitini elämäntarinan, kuka, missä, milloin, miksi, kunnes taas olemme nykyhetkessä ja tiedämme hetken aikaa miten tästä eteenpäin. Juuri ennen kassaa. "Niin että täälläkö minun on nyt sitten asuttava? Kuinka kauan täällä saa olla?" Pysäytän kärryn, alan lastata tavaroita hihnalle vasta kun lopulta pääsen sulkemaan puhelimen.

185-senttistä nuorta miestä ei enää voi ottaa syliin. Poika tuli käymään ja tuskin malttaa viipyä pakolliset päivät kunnes pääsee taas opiskelupaikkakunnalle takaisin. Katselen vanhoja valokuvia, ei pitäisi. Pienen pojan iloiset silmät, hapsottava tukka, vinkeä hymy. Minun. Lainassa mutta kuitenkin.

Tein työpäiväkamman kesälomaan asti. Ei silti että niin kovasti odottaisin, tuntuu vain normaalilta käytökseltä. Kuinkahan me tuon insinöörin kanssa oikein tullaan toimeen sitten kun jatkuvasti ollaan vain kaksistaan?

Tänään tehtiin retki Ohtakarille Kokkolaan (Lohtajalle). Hieno päivä.



































sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Äkäslompolo


Äkäslompolon kylää ympyröi seitsemän tunturia: Yllästunturi, Kuertunturi, Kukastunturi, Pyhätunturi, Kesänki, Lainiotunturi ja Kellostapuli. Seudulla on loistava latuverkosto, joka houkuttelee hiihtoturisteja mm. Saksasta asti (tien yli yhdellä jalalla kinkkaava hiitäjä puhui saksaa) ja Ruotsin Kalixista (tavattu miesten saunassa). Myös kävelijöille, lumikenkäilijöille, fatbikepyöräilijöille ja moottorikelkkailijoille löytyy kiitettävästi reittejä ja tietysti laskettelijoille Äkäslompolo on vallan ykköspaikka ("Ylläs on ykkönen" - voimme suositella myös Yllästunturin toisella puolella sijaitsevaa Ylläsjärven kylää).    

Äkäslompolossa palvelee sosiaalisesta ja muustakin mediasta tunnettu Jounin Kauppa, jonka lihatiskiä ainakin pääsiäisen aikaan voi käydä ihailemassa vaikka ihan huvikseen (Lapin karitsaa ja jos mitä). Tupakkatuotteita saa vain kassoilta kolme ja neljä (muistaakseni), ja vaikkei itse luoja nähköön ja yhhyh kyseistä pahetta harrastaisikaan, on hauska seurata saksalaisia naisturisteja, jotka hihittäen yrittävät saada automaatista useamman tupakka-askin. Siinä alkaa helposti nuorta mieskassaakin naurattamaan. 

Äkäslompolossa asuntoautoilija voi pystyttää leirinsä Ylläksen Ykkös Caravanin vaunualueelle. Paikassa on lämmitetyt vessat (aina) ja saunat kuumana joka päivä kello 15-20. Peflettejä on varattu jokaista saunaajaa kohden vain yksi, mutta ei hätää, isompaa takamusta varten voi ostaa toisen kahvilan kassalta. Samalla voi maistaa juustokakkua tai nisua, näyttivät laadukkailta.  

Muitakin mainioita asioita Äkäslompolosta löytyy mutta meikäläisen mainospuhe päättyy nyt tähän. Kello on puoli yksitoista, pitempään ei jaksaisi valvoa veli Erkkikään, varsinkin kun huomenna on edessä pitkä ajo kotiin. Siis hyvää yötä Äkäslompolosta, Kolarin kunnasta, ja god natt, good night, gute Nacht, spokoynoy nochi.  

































































perjantai 14. huhtikuuta 2017

Lappiin


Olen ollut hyvällä tavalla kiireinen, väsyttävän huolestunut ja nyt lopulta uuvutin kroppani niin, etten jaksa ajatella juuri mitään. Kiitos 12 kilometrin hiihtolenkin, pikkumatka oikeille hiihtäjille mutta minulle täysin poikkeuksellinen suoritus. Saatankin ensi yönä nukkua sikeästi.

Pääsiäisloma alkoi palaneen kirkon raunioilla vietetyllä hartaushetkellä. Siinä kanttorin valmistautumista katsellessa ja kirkkokansan valuessa paikalle tunsin taas olevani tutussa paikassa, vähän kaiholla muistelin entisiä aikoja kermanvalkoisessa kirkossa, valoa ikkunoissa, kattokruunujen kynttilöitä ja sen sellaista, kunnes pappi alkoi puhua ja muistin taas: tätä tää olikin. Veisasin silti kovaa, siitä tykkään vieläkin.

Töiden jälkeen lähdimme heti ajamaan. Pysähdyimme Ouluun kahville, mikä oli taas mukavaa ja hiukka eksoottistakin, koska oululaiset tarjoilevat espressot ja latet aidosti Oulun murteella ja sitä kyllä kuuntelee ihan ilokseen. Ylitorniossa käytiin ruokakaupassa aivan kuin länsilappilaisia oltaisiin itsekin, Pellossa syötiin pizzat ja muistettiin sanoa moikka, saisinko, kiitos (monta kertaa), ole hyvä (ainakin kahdesti), hei hei. Pieni, kuihtuva pohjoisen paikkakunta, kohteliaita ihmisiä (ainakin pitseriassa), tsempattiin ja otettiin reippaasti mallia eikä vain mutistu ujosti hiljaa.

Kesäauto on nyt parkkeerattu Äkäslompolon talveen. Öisin on pakkasta kymmenen astetta mutta meidän pieni peltipesä selviää kyllä, sähkölämmitin puksuttaa ja levittää uneliaan lämmintä ilmaa kotteroon, naapuri tuhisee jo. Hyvää yötä Lappi ja maailma. 
 


lauantai 25. maaliskuuta 2017

Paketti


Niagaralla Kanadassa on tällä hetkellä kymmenen astetta plussaa, meillä Pohjois-Pohjanmaalla kolme astetta miinusta. Kanadassa on ilta, meillä aamuyö. Luulen että minulla on stressiä, vai kutsuisinko tätä jännittämiseksi. Töissä suunnitellaan jo ensi lukuvuotta ja minä työstän asioita öisin. Kun välillä löydän pienen paussin ajatusten tulvassa, haaveilen vähän matkasta jonnekin. Muutama päivä sitten sain paketin kanadalaiselta ystävältä. Tutun käsialan näkeminen vuosien tauon jälkeen yllättäin kostutti silmiä, ollapa taas parikymppinen! 

Äitini on muuttanut palvelutaloon. Yhtään valokuvaa ei halunnut mukaansa. Ei ehkä aina muista ketä kuvissa on mutta ikävän muistaa. Siellä me nyt veljen kanssa hyppäämme selittämässä asioita, kertomassa miksi nyt on näin, yhä uudelleen ja uudelleen, läsnäololla yritämme saada uuden paikan tuntumaan kotoisammalta.

Seuraan äitiäni 35 vuotta jäljessä ja matkan varrella toivottavasti opin jotain. Ihan riittää mietittävää: vanheneminen ja kuoleminen ja varsinkin eläminen.     

Kanadan paketissa oli suklaata, naistenlehti, asfalttiliidut ja pehmoeläin. Nice.





lauantai 11. maaliskuuta 2017

Tuntuu keväältä


Maaliskuun mukavia päiviä. Pihassa kuuluu tiityy, räystäät tippuvat, aurinko ihan oikeasti lämmittää. Minä kahlaan talon viertä punaisissa saappaissani, heittelen lapiolla lunta ja vettä kauemmas kivijalasta. Ilma on raikas hengittää eikä kuitenkaan tarvitse pipoa.

Teimme päiväretken merelle. Repussa makkaraa, juustoleipiä ja mustikkamehua. Kovan lumen peittämää jäätä oli hyvä kävellä nuotiopaikalle ja toisellekin. Puolimatkassa huomasimme jäänmurtajan. Ei ollut kovinkaan kaukana.  






sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Työmatka 15 päivää

Osaisin nyt liikkua Dublinissa aika hyvin, jos siellä vielä olisin. Osaisin ladata matkakorttia ja ajella bussilla. Osaisin käyttää automaattikassaa ruokakaupassa, kahvilassa osaisin tilauksen maksettuani mennä pöytään odottamaan lattea ja marenkivadelmaleivosta. Osaisin pumpata vessanpyttyyn niin paljon vettä, että paperikin ui pois.  

Ensimmäisen viikon asuimme neljän makuuhuoneen asunnossa Lansdowne Roadilla, sitten muutimme Garville Avenuelle vielä isompaan, joskin vanhalta tuoksahtavaan ja pölyiseen kuuden makkarin taloon. Herätys joka aamu kello kuusi, neljätoista päivää peräkkäin. Seitsemältä tien varteen odottamaan bussia, joka vei luennolle tai kokoontumispaikkaan tai kouluvierailulle. Kaupunkia ristiin rastiin, kämpällä taas iltaseitsemältä. Taistelua tablettien ja kännyköiden ja nettiyhteyden kanssa. Raporttien täyttöä, ruokaa, pyykkäystä, nukkumaan. 

Oli rankka, hyvä matka. Opin paljon, mutta voi että haluaisin osata vielä paljon enemmän.

Työporukan blogi: opettajatmatkalla.blogspot.com
Siellä se minunkin puolikasnaamani pällistelee.




torstai 23. helmikuuta 2017

Dublin



Täysiä päiviä. Nukun yöt sängyllä poikittain, koska kerrankin voin. 160cm vain minua varten. Tänään kävimme kurssin jälkeen Temple Barissa oluella. St Stephen's Greeniä (puisto) on kävelty pitkin ja poikin, Liffey-joki on nähty ohimennen.

Koulutie


Kevät on






tiistai 21. helmikuuta 2017

Joskus on vaikea lähteä


Muistinsa kadottavalle ihmiselle on sanottava samoja asioita moneen kertaan. Nimet, iät, puolisot, lapset, asunnot, paikkakunnat, kuolemat, kaikki soljuvat suustani uudestaan ja uudestaan sen kummemmin miettimättä, kuin kertoisin ensimmäistä kertaa, vaikka tapahtumasta olisi jo kymmeniä vuosia. "Niin kuka se sinä olitkaan?" "Minä olen sinun nuorin lapsesi, minun nimeni on Aulikki."

Vähän on huono omatunto, kun veljelle jää vastuu äidistä seuraavana kahtena viikonloppuna, ja kun ei tämä todellakaan ole ensimmäinen kerta. Mieltä painaa myös miehen kipeä selkä. Minä kaikkivaltias varmaan saisin kivun loppumaan pelkällä silityksellä, jos en lähtisi, jos pysyisin kotona, no jaa, olisin ainakin seurana ikävissä hetkissä. Vieläkö jotain voisin keksiä, millä omaatuntoani piikittelisin?

Matkalaukussa on 15,3 kilon edestä tavaraa ja siihen sisältyvät kolmet kengät. Oletan pääseväni sumuisille aamulenkeille Irlannissa (Legero-tennarit). Päivät kuljen mustassa toimisto-lookissa (nahkanilkkurit) ja illalla vaihdan pehmeät kimalletossut jalkaan. Sitten on vielä nämä keinonahkaiset matkakengät, joissa jalka vähän hikoaa mutta muuten voi hyvin.

Työmatka. Juna vie Helsinkiin, mistä nousemme Dublinin koneeseen. Mitä kaikkea seuraavan kahden viikon aikana saankaan oppia. Ihan tosissaan, fantastista tästä vielä tulee.


torstai 16. helmikuuta 2017

Oikeastaan ystävänpäiväpäivitys


Kävimme katsomassa kummitytön Vanhojen tanssit. Valutin kyyneleitä, kun olisi pitänyt nauraa. Se on tämä ikä tai sitten perintötekijät, jotka ovat tehneet minusta itkijänaisen. Mutta ollaan tässä sentään menty eteenpäin. Omien poikien Vanhat ja ylioppilasjuhlatkin sujuivat puolisumussa, kun samalla oli elettävä rakkaan ihmisen sairaus ja kuolema, nyt sentään punaan nenäni enimmäkseen melkeinonnellisenhaikeilla ajatuksilla.  




















Annoin miehelle liköörikonvehtipussin ystävänpäivänä, söin itse puolet. Hän paistoi minulle etanoita ja jättikatkarapuja, söi itse suurimman osan. Oli sattumaa, että herkuttelu osui juuri jonkinlaiseen muistamispäivään: minä en selvinnyt lankeamatta karkkihyllyn ohitse kauppareissulla ja mies eksyi Lidliin. Niin ne ostokset syntyy.    
 
Norjan Rønesissä tiettömän taipaleen takana yksineläjä Severin muokkasi pihalleen kasvimaan. Piti tehdä hyvää jälkeä, jotta tyttöystävä innostuisi jäämään. Romanttista. Löytyy vielä hetken aikaa yleAREENAsta.