lauantai 27. lokakuuta 2018

Helsinki, pieniä palasia


Juuri tänään Helsingin syksy muuttui talveksi. Katsoimme ravintolan ikkunasta, kun ihmiset työntyivät pipot viistossa vasten hyytävää tuulta, päät upotettuina toppatakkien kauluksiin, kädet syvällä taskuissa. Me joimme Hakaniemen Ympyrätalossa talven ensimmäiset glögit. Kaupunginteatterin loistokas Kinky Boots tuoreena mielessä ja valmiin ruuan äärellä tunnelma oli mitä mainioin.

Kiasmassa nautiskelin Pilvi Takalan videoteoksista, Ateneumissa keskityin suosikkiklassikkoihini. Museokortin kanssa ei tarvitse suorittaa, voi iloitella aikansa ja lähteä.

Ja vielä teatteri Toivo. Elämys jo pelkkä tilojen näkeminen. Vihreää ja mustaa, kattokruunun välkettä, punainen matto. Lauluja tyhjästä maasta kertoi viruspandemian tyhjentämästä maailmasta. Minun sisarenpoikani oli onneksi jäänyt henkiin, ja kitarakin oli ehjä.

Olen taas vilkuttanut ystäville ja sukulaisille käytävillä, asemilla ja ovenpielissä. Juna vie nyt kohti pohjoista sekä minua että Eleanoria (Gail HoneymanEleanor Oliphant is completely fine).Tästä saattaakin tulla kiinnostava matka.

























torstai 25. lokakuuta 2018

Ensilumi peitti maan


Kukaan ei tänä aamuna riemuiten ahkeroinut lumiukkoa pihaan. Naapurissa lapset laskivat pulkalla ojaan, joku lyhyt ihminen köpötteli sukset jalassa pitkin pellonreunaa. Meillä tytär hyppäsi auton rattiin ja lähti kuntosalille. Märkien Reima-haalareiden löyhkä on kultainen muisto vain.

Koulutuksessa viisastuneen kollegan mukaan ihminen ajattelee päivässä kokonaista 60 000 ajatusta, joista 80 prosenttia on negatiivisia. Heräsin toteuttamaan kyseistä toimintamallia puoli viideltä aamulla. Sivutuotteena sain korjattua kaksi koenippua, pyykkäsin, järjestelin, pesin ja imuroin. Sitten kehuin itseäni, koska itse teen sen parhaiten.

Useimmiten harrastan öisin virkkausta. Viimeisin työni näytti aluksi vyöltä kunnes laajeni kaulahuivin mittoihin. En vielä ole valmis lopettamaan, joten huivi saattaa hyvin kasvaa vielä Teräsmiehen viitaksi (osuvasti väri punainen) tai ehkä siitä tulee torkkupeitto. Tärkeintä ei ole määränpää vaan matka. Tosin jos tämän matkan varrella käsiala entisestään yhtään tiukkenee, odottaa määränpäässä virkattu panssari.

Minua vaivaa aamuöisin vaihtelevasti huoli joko maapallosta, työasioista, läheisistä tai perheestä. Silloin kun löytyy sopivan pientä murheenaihetta, ei tarvitse ajatella muovisaasteita tai ilmastonmuutosta. Ihan viime aikoina olen kärsinyt kulutuskrapulaa, mutta siitä huolimatta pistin taas rahaa junalippuihin. En millään saanut pidettyä itseäni kurissa kokonaista syyslomaviikkoa. Ei silti etteikö kukkaro juuri nyt olisi tähän venynyt, mutta luulen ettei Martti Luther tällaista tuhlausta hyväksyisi. Ei äitini ainakaan. Eikä isä. Jestas.

Tarkennuksena huomautettakoon, että mainituista henkilöistä kaksi on jo edesmenneitä. Ja minä itse olen somasti viidenkymnenen ikävuoden ohittanut nuori neito.

Seuraavaksi Tikkurila.




sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Sunnuntaiaamu. Mökissä mäntyjen keskellä.


Aamukuudelta ikkunasta näkyy vain pimeää. Sisällä valaistusta riittää, jopa jouluvalot roikkuvat olohuoneen seinällä, joten näkisin kyllä lukea jos saisin päätettyä mitä. Olen kolmen kirjan loukussa, harkitsen neljättä.

Herätessäni 3.40 mietin pitkään millaisen kirjan kirjoittaisin, jos minulla olisi tarina kerrottavana, mitä ei todellakaan ole, mutta jos olisi. Ajatukseni olivat kirkkaita ja innostavia, selkeydessään ja johdonmukaisuudessaan vailla vertaa. Tarkemmin en enää en muista, onhan siitä jo sentään pari tuntia. Niin käy muillekin ideoille ja oivalluksille, ne katoavat jonnekin työn, väsymyksen, valintojen, siivouksen ja hoidettavien asioiden alle.

Tiedän meren kohisevan rantaan 800 metrin päässä enkä siltikään viitsi lähteä kävelylle. Tänään on sunnuntai, viikon loppu ja alku.

Eilisaamuna energiataso oli ihan toisella mallilla, sieltä kuvat.































sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Syysvesissä


Päästin miehen vapaaksi ja pelastauduin pullakahville. Hän kiertää nyt silmät sädehtien messuhallia, kiipeää jättimäisiin asuntoautoihin, kokeilee ohjaamon istuimia, mittailee sänkyjen pituutta, puhuu asioista joita en viitsi ajatella. Tilanne oli aivan käänteinen sysmäläisessä kirjakaupassa vuorokausi sitten.

Perjantai-iltana pulahdin rantasaunasta pimeään Päijänteeseen. Sisarentytär osoitti taskulampulla laiturista veteen, varoitti liukkaista pohjakivistä ja erehtyi mainitsemaan ravut. Mielessäni ne kasvoivat heti kuningasravuiksi, suippenivat hauiksi, lisääntyivät haikaloiksi, muuntuivat merihirviöiksi. Vesi ei tainnut olla kovin kylmää, en ole varma, minulla oli niin kiire etten ehtinyt havainnoida. Ihme kyllä en telonut itseäni mitenkään rynniessäni takaisin laiturille. Näkki ei saanut minua kiinni, eikä jättimustekala.

Viikko sitten pulahtelin kollegan unelmamöksällä Oulujärvellä, taas viikkoa aiemmin toisen kollegan paratiisissa Yppärissä. Kylmää järvivettä, kylmä meri, kuumat saunat. Omalla mökillä ei ole uitu, meri on syyskuussa näyttänyt niin isolta ja kunnioitettavalta, että kastautuminen olisi tuntunut epäkohteliaalta. Mies on hionut ovia ja käsitellyt terassia, minä olen siivonnut jääkaappia ja pessyt uusia lakanoita. Kauan menee ennen kuin tilatut huonekalut saapuvat, kroppa väsyy lattialla asumisesta.

Tätä Lahden kaupunkia en tällä lyhyellä reissulla oikein ehdi hahmottaa. Eilen kävelimme kauniita puistoteitä ja viehättävää Vesijärven rantaa kalamarkkinoiden ja käsityökojujen kautta upealle Sibeliustalolle asti. Tänään ohitimme aamukävelyllä korttelin, jossa vierekkäin tarjosivat palvelujaan kolme seksikauppaa, kaksi thai-hierontapaikkaa, kristillinen kirjakauppa ja tilitoimisto.

On syksy. Sataa vettä. lllaksi kotiin.



tiistai 31. heinäkuuta 2018

Kun kaikki pyörän vaihteet on käytössä


Infernaalinen pyöräretki on ohi ja sisältäni kumpuaa kiitollisuus. Ensinnäkin haluan kiittää Tromssan asukkaita ymmärrykseni laajentamisesta erityisesti ylämäissä. Sähköpyörä ei ole turha keksintö. Minulla sellaista ei ole, tromssalaisena hankkisin kyllä. Kiitän myös minua tunnollisesti monessa koettelemuksessa palvellutta sandaalia, jolle päivän aikana yläviistoon tapahtuneet pyöräntyöntöhetket lopulta kävivät ylivoimaisiksi. Nuo viimeiset nilkuttavat kilometrit teimme vielä yhteistyötä, nyt pääsit lepoon. Kiitän Google Mapsia, joka yhdessä elämäni risteyskohdista vapautti minut retkenjohtajan suunnitelmista itsenäisenä kulkemaan, pelasti hehkuvasta asfalttiviidakosta, johdatti takaisin leirintäalueelle, toi kotiin pläntille numero 212. Ja vielä kiitän Tromssan leirintäaluetta siitä reilusta asenteesta, että suihkusta ei makseta erikseen. Tänäänkään ei menty heinäkuun keskilämpötilojen mukaan, vaan hikoiltiin helteessä aamusta iltaan. Kiitos Tromsø, kiitos Norge, huomenna palaamme isiemme maahan. Ja äitiemme.




maanantai 30. heinäkuuta 2018

Tromssassa ripautti juuri kevyen kesäsateen


Tässä iässä on vaikea tietää poteeko luulotautia vai johtuvatko oireet oikeasta piilevästä katastrofista. Jos niska on kipeä, voit miettiä sukulaisten kokemuksia: tarjolla lihasjännitystä, kulumia ja syöpää. Tottakai valitset syövän. Verenpainemittaria ei kannattaisi ottaa reissuun mukaan, sitä tulee vain käytettyä turhan tiheään ja aina keksii uuden ongelman: alhainen syke voi tarkoittaa hyvää tai huonoa, ja luonnollisesti valitset huonon. Olen tänään sairaampi kuin koskaan. Ainakin luulen olevani. Varmuuden vuoksi, siis jotta tässä elämässä varmasti ehtisin, olen porhaltanut viime päivät niin täysillä kuin se ylipäätään on mahdollista. Toissapäivänä uimme Torniojoessa (huippua, hiekkapohja!), eilen kiipesimme Saanalle (polvituet ja kävelysauvat), tänään lekottelen Tromssan leirintäalueella lepotuolissa ja yritän toipua ylenmääräisestä urheilullisuudesta. Duracell-ukkeli elää täyttä elämää pyöräilemällä geokätköjen perässä kaupungilla, minä satsaan sadekatokseen ja romaanivarastoon: Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä oli ihana lukukokemus, nyt on meneillään Henning Mankell (Innan frosten), jonka luultavasti olen jo lukenut kerran vuosia sitten ja unohtanut täysin. Kyllä yksi Wallander tähän väliin menee, vaikka periaatteessa olenkin kieltänyt itseltäni kaikki pohjoismaiset dekkarit. Seuraavaksi aion kokeilla norjalaista lälläriromaania, jonka löysin respan kirjanvaihtohyllystä.

Tänään joimme iltapäivällä pikakahvit, mikä oli mainettaan parempi uusi kokemus. Tummuusaste 3,5/5. Kaksi teelusikkaa mukia kohti.

The hills are alive with the sound of music hym hym hym hym hymmmmmm


lauantai 21. heinäkuuta 2018

Rautavaaraa ja Glynneä


Ehkä kesä ei kestäkään ikuisesti. Pulpahti mieleen, kun kertakäyttösadetakkeihin kääriytyneinä kannoimme tuoleja ja kasseja pois Kirjurinluodolta. Kiihtyvä sade, hämärtyvä yö, retkiauton jääkaappi oli lauennut pois päältä ja error-valo vilkkui pimeässä. Hyvästi jääkää kahvimaito ja aamurahka. Söin leivän seitsemällä juustosiivulla ja kaksi viiliä yöpalaksi, muut roskiin.

Viikko alkoi Kuhmon kamarihelteissä ja loppuu Porin jazzahtelevaan kesäsateeseen. Näytän valokuvissa onnelliselta. Kappas.

Näkymä alta tammipuun.



































lauantai 14. heinäkuuta 2018

Hyrisen, ehkä kohta laulankin.


Paras ideani tälle kesälle oli aloittaa kurssi avoimessa yliopistossa. Muina vuosina olen jossain vaiheessa kesää ollut tylsistynyt, nyt olen kesäkuun alusta lähtien vältellyt kurssitehtäviä niin idearikkaasti, että koko ajan on löytynyt mielekästä tekemistä. Sängyn alla makaamisen olen nyt sentään lopettanut, kun ei se harjoittelumuotona magneettikuvausta odottaessa tuntunut tuottavan tuloksia. Sain sitten lääkäriltä soman, sinisen napin juuri kuvausta ennen nautittavaksi. Kone jylisi, minä nukuin. Muutamaa tuntia myöhemmin heräsin omalta sohvalta. Mies kertoi minun ihan itse kävelleen magneettirekasta autoon ja autosta taloon, minä vain en muista. Kännykästä huomasin, että viestejäkin oli tutkimuksen jälkeen tullut lähetettyä, mutta teksteistä ei hyvällä tahdollakaan saanut selvää. Anteeksi kamut.

Jostain syystä tunnen tänä kesänä tarvetta pukeutua Efraim Pitkätossun vaatteisiin. Pyöräilen merenrantateitä raitapaidassa ja caprihousuissa, aurinko paistaa ja tuuli tuulee lämpimästi. Heinäkuun loppuun mennessä pitäisi nettitehtävät olla tehtynä. 
O sole mio. 
Onhan päivä vielä huomennakin.




tiistai 26. kesäkuuta 2018

Joskus pätkii, vaikka periaatteessa olen kyllä kielitaitoinen.


Marjaniemi, Hailuoto. Tuulen nopeus 11 m/s. Aurinkoista.

Juhannuksena ja sen jälkimainingeissa on ehditty tavata vaikka ketä ja puhuttu epätavallisen paljon, mutta vierasvenesataman saunaa varatessa suomen kielen taitoni petti. En osannut kysyä kuuluvatko pyyhkeet vuokrahintaan, lähdin vain kävelemään ovikoodi hyppysissä ja mietin mitä se tarkoittaa, että "kaikki löytyy sieltä". Saunassa heitettiin sitten löylyä ihan hulluna, jotta kestettiin kahlata kylmää, matalaa Perämeren rantaa kastautumissyvyydelle. Täysin odotusten mukaisesti kamalaa ja ihanaa.Tätä ne turistit täältä hakee.

Vähän nyt harmittaa, etten Oulun Rotuaarilla kysellyt enemmän taustoja siltä ulkomaiselta vaihto-opiskelijalta, joka kesätyönään yritti löytää kuukausilahjoittajia hyväntekeväisyysjärjestölle. Kulttuurishokkeja poksahteli puheestaan niin yllättävästi, että menin hämilleni (muistinvarainen käännös alapuolella).

Opiskelija(mies): "Onkohan sinun miehesi mustasukkainen? Kun miehesi tulee tänne, hän huomaa varmasti tämän liivin, joka minulla on päälläni ja ymmärtää, että minä teen vain työtä."

"Et siis koskaan tee päätöksiä kadulla? Ostatko kadulta ruokaa? Entä jos olisit sinkku, siis ei niin kuin nyt mutta ajattelepa, jos et olisi vielä tavannut miestäsi ja olisit siis sinkku ja kohtaisit kadulla kiinnostavan miehen, joka pyytäisi sinut kahville, etkö lähtisi?"

"Ai tuolla on sinun miehesi...Ai ei kannata kysyä häneltä. Sinä siis tiedät mitä hän ajattelee. Niin kunnon vaimon tietysti kuuluukin."

Jukrampujut.

Niin pyyhkeitä saunalla ei ollut mutta laudeliinoja kyllä.