Syvällistä pohdintaa, viisaita sanoja

Vaikka ajatus aarteiden etsimisestä on minusta aina tuntunut houkuttelevalta, en millään jaksa innostua geokätköilystä. Epäilemättä tulisi sillan alusten tonkimisesta kuitenkin nopeasti lempipuuhaani, jos kätköpurkeissa olisi jotain ihanaa: timantteja, rubiineja, kultakolikoita, kaulanauhoja, rannerenkaita, kameekoruja, minikokoisia hellenistisiä figuriinejä. Asiaan perehtymättömille voin paljastaa: Ei ole mitään nättiä. On ruttuinen paperirulla ja lyijykynänpätkä. 

Olen päättänyt keskittää intoni pika-aarteiden metsästykseen. Miten turhauttavaa onkaan kaivella otsa hiessä kiviläjiä muovipurkin löytämisen toivossa, kun roskapiikillä sen sijaan nappaa nopeasti säkin täyteen aarteita tieltä, ojanpientareelta ja ojastakin. Toistaiseksi, koska välineistöni on vielä puutteellinen, olen tehnyt lähiympäristöön vain alustavia tutkimusretkiä. Havainnointini on sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista ja havaintotuloksia konkreettisesti hyödyntävää. Olen nimittäin jo näin alussa huomannut, että roskapiikissä ehdottomasti tulee olla myös tarttumispihdit. Esimerkiksi keltainen, pyöreä taulunappi (materiaali: magneetti, koko: mikro, vaikeusaste: 3/5, määrä: 2) ei lähde mukaan pelkällä piikillä. 

Tänään huomasin tutkimusmatkalla mielenkiintoisen seikan huoltoaseman lasin- ja metallinkeräyssäiliöistä (kuuluvat roskaharrastajan kiinnostuksen kohteisiin). Hyvin lähelle samalta näyttävät kuin meidän uusi palju! Sama malli, samanlainen ulkovuoraus, suojakansi selvästi samaa materiaalia. Keräysastiassa kellivät ihmisten roskat, paljussa kellivät ihmiset. En halua vetää tästä mitään johtopäätöksiä.

Päästyäni näissä sunnuntaimietteissä poikkeuksellisen syvälliselle tasolle, olen päättänyt jakaa loputkin 54 vuoden aikana keräämäni ja jalostamani elämänviisaudet teille, rakkaat lukijani (isosisko, sairaslomalla tylsistyvä kaveri, satunnainen surffailija). Ei kierrätetä vain jätteitä, kierrätetään kokemusta! (Sydän! Ihkuu!)

Elämässä muista nämä:

1. Aloita kaurapuuron keittäminen mittaamalla ryynit kylmään veteen.

2. Se riittää, että talveksi vaihtaa pyörän eturenkaan nastarenkaaseen.

3. Lattiakaivon hajulukon tulppaa ei kannata hukata.

4. Käytä sähköhammasharjaa.

5. Jos täkki ei meinaa pysyä pussilakanan sisällä, käännä aukkopuoli nenään päin.

Kiitos kaikille alkuperäisille viisaille: Anna, Ari, tohtori Jussilainen, Matti ja Aila. Minultakin yksi.

Hedelmäpizzaa

Puhuivat radiossa maailman ylikulutuspäivästä juuri kun olin pistämässä uusia koruja korviin. Katselin Aarikan keltaisia pallukoita kämmenelläni ja ajattelin, että vissiin olisi nämäkin pitänyt jättää ostamatta ja vissiin sillä vanhalla mekolla vielä yhdet häät menee. Oli helppo päätös, inhoan vaatteiden sovittamista. Ne päätökset, joilla oikeasti voisi olla jotain vaikutusta ympäristöön, ovat paljon vaikeampia. Ja isompia.

Olen alkanut teleporttaamaan. Saastuttaminen jää aivan minimiin, vain yksi pieni savunpölähdys matkaa kohden. Ensimmäisen teleporttausmatkani tein Porin jazzeille siskontyttöni kanssa. Meillä oli vähän ensikertalaisen vaikeuksia. Ilmiinnyimme vahingossa ensin Kristiinankaupunkiin Kissanpiiskaajankujalle, mutta hyvä välipysäkki siitä tuli, päärynäpizzaa rantaravintolassa, ja ehdimme mainiosti vielä siirtyä Poriin Kirjurinluodolle ennen illan pääesiintyjää, joka oli TOTO. Soittivat viimeisenä sen yhden kappaleen. Just sen. En muuten ymmärrä mitä laulussa sanotaan. Googlasin Africa lyrics, enkä ymmärrä siltikään. Olen nyt kuitenkin  kuullut kappaleen ihan livenä ja myös laulanut mukana, siis epämääräisiä sanantapaisia hymisten ...rains...hym hym hym, ja minä huojuin ja koko valtaisa ihmismeri huojui pehmeän rytmillisesti Kirjurinluodon nurmikolla.

Muuttoautojen ilmiinnyttäminen kadun oikeaan reunaan Kuopiossa (parkkimaksu ma-pe 8-18) onnistui mahtavan tarkasti. Miten ihana kaupunki Kuopio onkaan! Suurin osa vierailusta kului rättihommissa kellariyksiön hämärässä, mutta illan päätteeksi teimme pienen kävelyn torin poikki Subiin. Meitä siveli leuto järvikaupungin kesähenkäys, ihmiset kuljeskelivat kevyissä vaatteissa, rauha ja onni vallitsi Minnan kaupungissa. Niin luulen, me ainakin olimme rauhallisia ja suhteellisen onnellisiakin. 

Olen viime päivinä mietiskellyt Audrey Niffeneggerin kirjaa Aikamatkaajan vaimo (Gummerus 2005). Kestäisiköhän lukea uudelleen.

Viikonlopun projekti

Elämässä ei kannata ottaa liian suuria tavoitteita, jos enimmäkseen haluaa kokea menestystä. Me vietimme eilispäivän aurinkoisessa Kokkolassa ja minä koin täydellisen onnistumisen pyrkimyksessäni tasata tummien silmänalusten ja kalpeiden poskipäiden värieroa. Nyt on kasvoissa fantastinen rusketus, jonka voi saada vain pyöräilemällä kolmisen tuntia ympäri merenrantoja ja viheralueita ilman silmälaseja. Käsittääkseni Kokkola on aika kaunis kesäkaupunki. Luultavasti ihan siistit rannat ja varmaankin on viehättävä puutaloalue se Neristan. Uskoisin, että talot ovat hyvässä maalissa. Ainakin siltä näytti, kun työnsin nenäni kiinni yhden talon seinään. Pyöräilykaveri oli sitä mieltä, että viisaampaa olisi pitää ne miinus nelosen linssit silmillä, omasta mielestäni pärjäsin aivan hyvin. En edes törmännyt mihinkään.

Viikonloppuprojektin toinen onnistunut tavoite oli sääret. Kieltämättä rankaksi kävi retkottaminen aurinkotuolissa jalat pöydällä pitkin päivää, mutta toisaalta sopihan se äitienpäivän henkeen. En pessyt ikkunoita, en kaivanut kukkapenkkiä, en imuroinut, en pyykännyt lakanoita, varmuuden vuoksi en myöskään opiskellut avoimen yliopiston tenttiin. Keskityin täysillä maidonvalkoisten koipieni kesäkyllästämiseen. Jostain kummallisesta näkövinkkelistä katsoen olen siis perfektionisti. 

Neristan

Höpö höpö. Uusi leiri.

En haluaisi tuoksua suklaa-vaniljalle, en vähimmissäkään määrin kaipaa tuoksujen 90-luvulle, mutta epätoivo ajoi minut tähän: Nokian ABC:llä ei ollut muita todellisia vaihtoehtoja hiustuotteissa. Sähköinen otsatukkani on sentään kasvanut niin pitkäksi, että sen saa korvan taakse ja tulevaisuuteni nunnana on alkanut hahmottua. 

Jos ei nunnaksi, niin voisin alkaa leirintäalue-emännäksi. Mikrofonihommat tuntuvat kovin kiehtovilta: "pieni muistutus leiriläisille: perinteinen petankkikisa kello kaheksantoista", (tässä välissä siivoaisin vessat), "huomio, huomio, naisten saunavuoro alasaunasa kello yheksäntoista, miesten vuoro kello kakskymmentä", (kirjaisin sisään iltasaapujat), "karaokekilipailu tänä iltana kello kakskymmentäyks nolla nolla, ilimottautuminen toimistolla etukätteen, kaikki rohkiasti mukkaan!"

Edellä esittämäni kuulutukset ovat tietenkin täysin kuvitteellisia. Uusi leirimme on Kankaanpäässä, Satakunnassa, täällä ei puhuta pohjois-pohjalaista. Tai mistä minä tiedän mitä täällä puhutaan, olen äänetön hissukkaraukka. Mies hoitaa kaiken puhumisen, minä vain ikkunalasin takaa nyökkään ja nostan kättä. Paitsi eilen oli pakko jotain yrittää, kun kävimme Tampereella uudessa kauppakeskuksessa kahvilla. Olisin kovasti halunnut palan tsoko rääsperi rookeikkiä, mutta meni sisu kaulaan ja pyysin vain lyhyesti siivun laimkeikkiä. Oli huono. Yök. 

Toimintaohje leirintäalueen pesutiloihin Tanskassa. Yksi kolikko riittää mainiosti!

Ensin kastelet hiukset hampaiden pesuun tarkoitetussa lavuaarissa. 

Siirryt suihkukoppiin. Riisuudut, vaahdotat hiukset ja koko kropan shampoolla.

Sohit saippuaisin sormin maksukolikon automaattiin (yritä olla tiputtamatta, ilman laseja ei näe lattiaa kovin hyvin). 

Väännät suihkun päälle, nouset käsiseisontaan (tämä on ainoa tapa hoitaa intiimialueen puhtaus, koska suihkua ei saa katosta irti ja joissakin kopeissa vettä tihuuttaa aika aneemisesti). 

Laskettuasi viiteenkymmeneen käännyt taas jaloillesi, jolloin sinulla on neljä minuuttia aikaa huuhtoa pois loput pesuaineet ja käyttää hiuksissa pikaisesti hoitoaine. Älä pyörry, siihen ei ole aikaa.

Luultavasti vesi loppuu juuri kun ajattelet pestä jalat. Ei hätää. Kuivaat ja puet päällesi.

Siirryt hampaidenpesuloosiin. Nostat jalan lavuaariin (kyllä se onnistuu, vaikka tilaa on vähän, pikkuisen vain nivelissä vihloo). Saippuoit ja huuhtelet, kierrät ja väännät (ähisten) jalan takaisin lattiaan. Sama hoito toiselle jalalle. 

Synnintuntoisesti peset koko lavuaarin. Vettä roiskuu, kesä kuivaa?

Lopuksi luikit syyllisesti ympärillesi vilkuillen kohti omaa asuntoautoa. Ovi lukkoon, niks naks, homma hoidettu!

Seuraavalla kerralla muistat ostaa tarpeeksi maksukolikoita ennen kuin respa suljetaan.

Kaksi päivää aurinkoa Tanskan upeimmilla rannoilla. Kävipä hyvä säkä!

Makaronilaatikko?

Vuosia sitten näin teeveessä ohjelman naisesta, jolla oli rakkaussuhde Eiffel-torniin. Hulluna touhuna minä sitä silloin pidin, lääppiä nyt teräspilareita, mutta nyt melkein ymmärrän, ehkä voin vähän samaistuakin. Meidän uusi jääkaappi on ihana. 

Jouluaaton aattona, tunti ennen vieraiden tuloa, vanha Fridge huokaisi syvään ja heitti veivinsä. Siinä sitten kuljettiin joulunpyhät autotallissa hakemassa pikkuruisesta varakaapista maitopurkkia ja voipakettia kunnes mieheltä meni hermot. Fridge siirrettiin reiluin ottein ulos etupihaa koristamaan, vuoden 1991 Pytteliten kannettiin autotallista keittiön koloon, mistä se kymmenen vuotta aikaisemmin oli muuttanut pois. Mutta eilen (tadaa!) taloon saapui Teräs. Herttileili mikä mie...kaappi, siis sanonko mitä, siis automaattisulatus ja jäähdytystoiminto ja f r e s h b o x. Freshboxiin laitetaan raakatuotteet kuten kanankoivet ja siankyljykset ja pekoni ja jauheliha ja siika ja lohi ja katkaravut ja hanhenmaksa. Ne meillä on aina lopussa, joten tästä voi tulla haasteellista. Tyhjä freshbox on epäilemättä emännälle häpeä. 

Tytär teki toissapäivänä ruokaa (kermainen kanapasta) ja se oli hyvää. Mies teki eilen ruokaa (valkosipulikermaperunat, possupihvit) ja se oli hyvää. Olen vähän huolissani siitä miten homma tänään hoituu. Jos nyt katkaisen hyvän ruokaputken, tapahtui se sitten säälittävällä perusmössöllä tai epämääräisen näköisellä ruokakokeilulla, en tiedä selviääkö keittiöitsetuntoni siitä koskaan. Eikö olisi parasta koko ruokakunnan hyvinvoinnille, että joku muu kokkaisi tänäänkin? Minä voin vaikka puhdistaa lattiakaivot.

Sivistyssanakirja: boheemi boheemin, boheemiin boheemi huoletonta, epäsäännöllistä ja epäsovinnaista elämää viettävä henkilö, etenkin taiteilija tai opiskelija.

Ainekirjoitusta ajan kuluksi sairasvuoteella (=aurinkotuolilla)

Haluaisin elää boheemia elämää. Irtonaista, vastuutonta, vailla huolia. Olisi kiinnostavaa liidellä työpaikasta toiseen ja kerätä kokemuksia eri aloilta. Vaikka oikeastaan kyllä vakiovirka pitäisi silti olla. Työaika yhdeksästä viiteen tai niillä main. Mutta työn jälkeen en sitoisi itseäni velvollisuuksiin tai omaisuuteen. Kaiket illat olisin mieluummin juhlimassa boheemiporukoissa mutta kuitenkin niin, ettei tarvitsisi valvoa myöhään. Olen erittäin illantorkku ja arvostan lepoa. Tietenkään en haluaisi nukkua ties kenen sohvalla, vaan omassa sängyssä puhtaissa lakanoissa. Ja tietenkin omassa asunnossa, johon voisin vetäytyä, kun väsähtäisin jatkuvaan elämöintiin. Eihän seuraelämääkään joka ilta jaksa, ei ainakaan viikolla. Mutta siis ainakin viikonloput liikkuisin boheemeissa piireissä villinä ja vapaana, aina valmiina uusiin kokemuksiin ja uusiin jännittäviin ihmissuhteisiin, miksei vaikka romanttisiin seikkailuihin! Paitsi että irtosuhteisiin en sentään alkaisi. Yksi vakiomies riittäisi vallan hyvin. Yhdessä voisimme juoda viiniä ja viskiä ja kaikenlaista, mutta minulle taitaisi riittää yksi lasillinen, koska en vaan millään viitsi kärsiä krapulasta. Eikä totta puhuen olisi mukavaa sekään, että kumppani olisi usein kännissä.

Jos vain voisin, alkaisin heti elää boheemia elämää. Lomilla matkustaisin eksoottisiin maihin mietiskelemään, tapaamaan suuria hengellisiä johtajia ja syventämään sisäistä tietoisuuttani. Mitään mömmöjä en kyllä alkaisi kokeilemaan, pelkällä ajatuksen voimalla pitäisi onnistua. Harjoittaisin joogaa ja meditaatiota ja sellaista, mutta kovin kauaa en jaksaisi jököttää lootusasennossa, vaan menisin säällisen ajan kuluttua kävelylle ympäri kyliä tai hotellin altaalle uimaan. Riittävän hyvä hotelli sen oikeastaan pitäisi olla ja jossain turvallisessa maassa mieluiten. Niin kuin vaikka Norja. Mutta matkalta hankkisin kuitenkin värikkäitä kaapuja ja kiliseviä koruja. Pukeutuisin näyttävästi ja erikoisesti, paitsi töissä se ei olisi kätevää. Eikä iltaisinkaan jaksaisi rankan työpäivän jälkeen. Viikonloppuna kyllä, jos sattuisi huvittamaan. Pusero ja farkut ovat kylläkin monesti paljon mukavammat päällä.

Haluaisin niin kovasti elää boheemia elämää. Tässä iässä sitä aivan tuntee miten sielukkuus valtaa koko kropan. Jos vain kesästä tulisi lämmin, voisimme rakastettuni kanssa etsiä rauhaisan paikan luonnon helmassa. Levittäisimme viltin, nauttisimme virvokkeita, lukisimme runoja toisillemme auringon noususta laskuun. Tosin missään kovin itikkaisessa paikassa en kauaa viihdy, enkä tykkää suorasta auringon paisteesta  ja paleleminen vasta hirveää onkin. Mutta olisihan mahdollista luoda sielukas tila ihan vaan kotiin. Suitsukkeista saan tosin hengenahdistusta mutta voisin ehkä ostaa suolalampun. Jos löytäisin halvalla. Sitten kävisimme kirjastossa ja lainaisimme pari dekkaria. Pakkokos meidän olisi juuri runoja lukea.

Saappaat jalassa

Kävin kevään ensimmäisellä ojanpenkkakävelyllä. Ojanpenkkakävelyt luonnollisesti aloitetaan siinä vaiheessa, kun lumikerros on sulanut tarpeeksi ohueksi. Paikoitellen paistaa heinänsänki lumen alta ja kävely on suorastaan keväisen kevyttä. Lintuja voi tarkkailla vaikka niitä ei tunnekaan, ja kun ei tunne, on vapaus keksiä niille ihan omat nimet. En nyt ala kertomaan mitä tviittejä tänään tapasin, mutta varoituksena aloitteleville ojanpenkkakävelijöille kerrottakoon, että tarkkailin ympäristöä sellaisella intensiteetillä, että olin vähällä kävellä ojaan. Se onkin ojanpenkkakävelyn ainut vaara. Ojat ovat usein leveitä ja täynnä vettä eikä kevätjää kanna naista, oli sitten pienikokoinen tai vähän laajempi kävelijä. Ojanpenkkakävely kieltämättä on hyvin nostalginen harrastus ja verrattavissa lapsuuden ojanpenkkalorkkimiskokemuksiin, mutta en silti ole valmis vajoamaan jäiseen ojaveteen vain siitä ilosta, että muistaisin miltä tuntui saada haukkoset. Rämmiskelin siis osan matkaa ryteikössä kunnes löysin kapean ylityspaikan.

Ojanpenkkakävelyharrastukseen ei tarvitse hankkia kalliita varusteita. Risuisiin maastoihin kannattaa varautua pitkillä suojavaatteilla. Mikäli ei ole pipoa, suosittelen käyttämään huppua. Saappaat ovat tietenkin ensiarvoisen tärkeät. Myönnän, että on hieman turhamaista hankkia juuri Hait, mutta kuten aiemmin mainitsin, liittyy ojanpenkkakävelyyn usein suuria tunteita menneisyydestä. Hai-saappaani eivät kuitenkaan ole lapsuuskeväiden keltaiset (valitettavasti), mutta mustatkin Hait saavat minut sopivasti herkälle ojanpenkkakävelytuulelle. Olen kuullut, että nykyaikaisemmat ojanpenkkakävelijät käyttävät jopa kosteudenkestäviä vaelluskenkiä, mutta minulle ajatuskin moisesta on täysin mahdoton. Ei tule oikeita fiboja.

Ojanpenkkakävelykausi on Suomessa suhteellisen lyhyt. Kun lumi kokonaan sulaa, on jännitys poissa. Tässä vaiheessa ojanpenkkakävelijän on siirryttävä joko reiluksi metsäretkeilijäksi tai laavumakkaranpaistajaksi. Muita luontevia vaihtoehtoja ovat "grillataanterassillavaikkaonhitonkylmä" -harrastus tai yksinäisiin hetkiin sopiva "takuullamakaantässätrampoliinillaniinkauankuinaurinkovähänkinpaistaa" -kestävyystreeni. Tunnen jopa erään vähän omituisen henkilön, joka pistää pihan nurkalle pystyyn kirjanvaihtopöydän ja raahaa kirjalaatikoita ulos ja taas sisälle säästä riippuen. Kyllä meitä vaan on monenlaisia, taikkeri sentään. Niin tai näin, viime päivien lämpötilat ennustavat täksi kevääksi erityisen lyhyttä ojanpenkkakävelykautta. Paras kaivaa jo jämäkämmät couperosaposken suojavoiteet esiin ja sitten kohta kärrätäänkin grillit pihalle.