Tromssassa ripautti juuri kevyen kesäsateen

Tässä iässä on vaikea tietää poteeko luulotautia vai johtuvatko oireet oikeasta piilevästä katastrofista. Jos niska on kipeä, voit miettiä sukulaisten kokemuksia: tarjolla lihasjännitystä, kulumia ja syöpää. Tottakai valitset syövän. Verenpainemittaria ei kannattaisi ottaa reissuun mukaan, sitä tulee vain käytettyä turhan tiheään ja aina keksii uuden ongelman: alhainen syke voi tarkoittaa hyvää tai huonoa, ja luonnollisesti valitset huonon. Olen tänään sairaampi kuin koskaan. Ainakin luulen olevani. Varmuuden vuoksi, siis jotta tässä elämässä varmasti ehtisin, olen porhaltanut viime päivät niin täysillä kuin se ylipäätään on mahdollista. Toissapäivänä uimme Torniojoessa (huippua, hiekkapohja!), eilen kiipesimme Saanalle (polvituet ja kävelysauvat), tänään lekottelen Tromssan leirintäalueella lepotuolissa ja yritän toipua ylenmääräisestä urheilullisuudesta. Duracell-ukkeli elää täyttä elämää pyöräilemällä geokätköjen perässä kaupungilla, minä satsaan sadekatokseen ja romaanivarastoon: Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä oli ihana lukukokemus, nyt on meneillään Henning Mankell (Innan frosten), jonka luultavasti olen jo lukenut kerran vuosia sitten ja unohtanut täysin. Kyllä yksi Wallander tähän väliin menee, vaikka periaatteessa olenkin kieltänyt itseltäni kaikki pohjoismaiset dekkarit. Seuraavaksi aion kokeilla norjalaista lälläriromaania, jonka löysin respan kirjanvaihtohyllystä.

Tänään joimme iltapäivällä pikakahvit, mikä oli mainettaan parempi uusi kokemus. Tummuusaste 3,5/5. Kaksi teelusikkaa mukia kohti.

The hills are alive with the sound of music hym hym hym hym hymmmmmm

Hyrisen, ehkä kohta laulankin.

Paras ideani tälle kesälle oli aloittaa kurssi avoimessa yliopistossa. Muina vuosina olen jossain vaiheessa kesää ollut tylsistynyt, nyt olen kesäkuun alusta lähtien vältellyt kurssitehtäviä niin idearikkaasti, että koko ajan on löytynyt mielekästä tekemistä. Sängyn alla makaamisen olen nyt sentään lopettanut, kun ei se harjoittelumuotona magneettikuvausta odottaessa tuntunut tuottavan tuloksia. Sain sitten lääkäriltä soman, sinisen napin juuri kuvausta ennen nautittavaksi. Kone jylisi, minä nukuin. Muutamaa tuntia myöhemmin heräsin omalta sohvalta. Mies kertoi minun ihan itse kävelleen magneettirekasta autoon ja autosta taloon, minä vain en muista. Kännykästä huomasin, että viestejäkin oli tutkimuksen jälkeen tullut lähetettyä, mutta teksteistä ei hyvällä tahdollakaan saanut selvää. Anteeksi kamut.

Jostain syystä tunnen tänä kesänä tarvetta pukeutua Efraim Pitkätossun vaatteisiin. Pyöräilen merenrantateitä raitapaidassa ja caprihousuissa, aurinko paistaa ja tuuli tuulee lämpimästi. Heinäkuun loppuun mennessä pitäisi nettitehtävät olla tehtynä. 
O sole mio. 
Onhan päivä vielä huomennakin.

Helsinki. Aamupäivä. Tänään noin suurin piirtein.

Heräsin aamulla kyläilevän täti-ihmisen kehossa. Join kahvia keittiön pöydän ääressä, käärin unipussini rullalle, halaukset, sanoin kiitos ja hei, nähdään kun tulette meille pohjoiseen. Kävelin ratikkapysäkille Arabiankadulla, hyppäsin kyytiin ja vierailin hetken siskoni luona 80-luvun alun Töölössä. Kuljin Esplanadia turistina muiden turistien kanssa, siirryin Korkeavuorenkadulle ja olinkin menossa Norssiin pitämään näytetuntia. Rikhardinkadulla liityin kärsivällisten odottajien joukkoon, kirjaston aukeamiseen oli vielä pari minuuttia. Ihan vähän aikaa olin helsinkiläinen sinkkunainen viiskyt ja risat, tarkoituksena lukea lukusalissa lehdet niin kuin melkein joka lauantai. Sanoin kirjastotyöntekijälle hyvää huomenta tuttavallisen hymyn kera, kävelin portaat ylös toiseen kerrokseen ja tajusin seisovani samassa paikassa kuin noin 30 vuotta sitten. En muista mitä silloin tulin lainaamaan.

Valitsin paikakseni nojatuolin punaisten verhojen alla (ai että!) musiikkiosastolla. Kuvittelin saavani nettiopiskeluun ryhtiä lukemalla kurssikirjallisuutta ennen päivän treffejä mutta sen sijaan olen kuunnellut pääni suhinaa, ajatus on vaellellut ajoissa ja paikoissa, tapahtuneissa ja tapahtumattomissa, kirja on noussut repusta pöydälle ja palannut takaisin, ja olenko kertonutkaan, vihreä puseroni matsaa kauniisti kirjaston seiniin.

En taida enää muistaa miltä hiljaisuus kuulostaa. 52-vuotiaana sain soivan pään ja Marimekon repun. Materialistisesti ajatellen asiat ovat siis melkoisen hyvin.

Lontoo

Lensin Lontooseen eikä pää räjähtänytkään. Kaikkien luulotautien ja järjettömien pelkojen sekasotkussa se oli päällimmäisin kauhuskenaarioni, kun aamuyön suden hetkinä heräilin kuuntelemaan metallista kohinaa pääni sisällä. Ja minä kun aina luulin, että kuuloa suojaamalla tämän voisi välttää, kaikkeasitä! Nyt opettelen elämään uuden, sitkeän kaverini Tinnituksen kanssa. 

Nälkä. Jää nähtäväksi tuleeko tästä tyytyväinen päivä. Kello on kolme aamulla eikä tähän aikaan juuri mikään tunnu miltään. Olen säätänyt ilmalämpöpumpun isolle ja se käy jatkuvaa taistelua kylppärin kylmiä kaakeleita vastaan. Laittaisin kylpyhuoneen oven kiinni, mutta se ei pysy (onneton lukon kieli). Huone vaikuttaa aika äskettäin remontoidulta ja siis ainakin yksi (kaksi...ööö) asia(a) on sössitty, mutta sänky on hyvä.

Vanhuus tulee kello kaulassa, ikä ei ole vain numero.

Sanoimme toisillemme huomenta ja hyvää yötä kello kolme aamuyöstä. Minä heräsin valvomaan, mies toivoi lopultakin saavansa unen. Korvien suhina alkoi kolme viikkoa sitten, ja verenpaineen mittaus ja hierojilla hyppääminen ja buranan syönti. Aamukolmen rutiineihin kuuluu nyt niska-hartia-jumppa, Van Houten -kaakao, teksti-TV ja leffatallenne. Kuninkaan puhe on jo tullut katsottua kolme kertaa. Samalla oli näppärä nostella puolen litran vesipulloja ylös, alas ja sivulle, venytellä kaksinkerroin tuolin alle, makoilla lattialla raajat oikosenaan, sulkea silmät ja pyöritellä päätä olalta toiselle. Colin Firth änkytti, kiroili ja tuijotti mikrofonia. 

Instagramissa Lontoon nainen päivittää hullaantuneita lumikuvia. Minusta kevät voisi jo tulla, vaikka kieltämättä täällä Rukalla talvessa on glamouria. Minulla on uudet, inhottavat toppahousut. Vanhat, inhottavat toppahousut repesivät käyttökelvottomiksi. Reisistä. Sanonko mitä.