Kuivakukkia vuodelta 1893

Heräsin yöllä muistamaan, että minulta jäi mustat sormikkaat turistibussiin Ateenaan. Olin ne jo moneen kertaan rullahuttanut ompelukoneella ehjäksi, joten menetys ei tuntunut karvaalta, mutta ihmettelen kovasti kuinka tilanteen romanttisuus pälkähti päähäni vasta nyt, kuukausia myöhemmin. Ajatellaanpa vaikka, että olen köyhä mutta hurmaava sinkkunainen, vanhapiika, ehkä kotiopettajatar, ja minua palvoo salaa komea ja varakas patruuna, joka poimii buss...hevoskieseistä talteen vaatimattomat, paikatut hansikkaani. Jo kuulen hääkellojen soivan, ruusuinen tulevaisuus odottaa. Vähän liikaa on tullut kerrattua Louisa May Alcottia kevään mittaan.

Itä-Hämeen museo on romantikolle oivallinen paikka. Maila Talvion työhuoneessa voi nokka piukeana, monitehot kallellaan tutkiskella ajan patinaa, varsinkin rouvan morsiusvihkoa vuodelta 1893, hyvänen aika sentään, ja sitten voi käydä Uuno Kailaan muistohuoneessa ihmettelemässä kuinka perin yhdennäköinen Uuno oli äitinsä kanssa. Mika Waltarin huoneessa on monta Sinuhea ja kirjoituskone, jolla kuvittelen Waltarin naputelleen. Ehkä ei, en tiedä, eikä ainakaan siinä huoneessa eikä edes siinä talossa mutta Hämeessä kuitenkin, se riittää kyllä. Neljä päivänlaskua on kiehtova kirja, ja vinttikamari, kärpässienet ja kummittelevat egyptiläiset.