keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Vähän hermot kireellä ja väsyttääkin ja lopuksi muutama lokkikuva


Jonakin aamuna se sitten tapahtuu, että vieruskaveri puhuu liikaa. Sanoo vääriä asioita. On liian hyväntahtoinen ja kiltti. Kun päästään leirintäalueelle, nostaa heti pyörät telineestä ja lähtee iloisesti viilettämään merenrantateitä. Minä vimmassa siivoan lieden ja pöytätason, pyyhin pölyt kaapinovista, siistin vessan, harjaan matot ja lattian, vien roskat. Haen lisää vettä ja pesen retkiauton oven. Ulkopuolelta! Pesen hiekat pyörästä. 

Syytän munasarjoja. Ilman niitä olisin minäkin polkemassa auringonpaisteessa kesätuuli hiuksissani. Nyt istun puhtaan pyöräni vieressä muovituolilla ja ajattelen, että mämitäänreippailla halua, onko pullaa.

Teimme yhden yön reissun Tallinnaan. Kaunis kaupunki. Paluulaivalla torkahdin kansituoliin. Nukuin ihan nätisti. Väitän että suu pysyi kiinni koko ajan.