Helsingissä punaisissa saappaissa

Helsingissä näyttää kulkevan saappaat jalassa ainakin kahdenlaisia ihmisiä: boheemit, hoikat rastapäät, max 40v, ja pyylevät, haaleasilmäiset tätiset, hyvinkin 50v ja enemmän. Molemmat ryhmät käyttävät Hai-saappaita, tätisten kumppareihin mahtuu villasukka. 

Oli tarkoitus löytää uudet kengät mutta kaikki pääkaupungin asukkaat tuntuvat käyttävän kokoa 40 ja Black Fridayn shoppailuryysiksen jälkeen minulle ei sitten löytynyt yhtään sopivaa paria. Ei väkisin, hyvin kumppareilla aamulla räntäistä katua tarpoo, ja mukavan lämpimänä pysyivät varpaat vielä illallakin, kun odotin Joulupukkia Senaatintorilla.

Jos olisin ostanut ihan tavallisen Aku Ankan pokkarin, olisinko saanut siihen Don Rosan nimikirjoituksen? Akateemisessa kirjakaupassa kiemurteli signeerausjono pitkän matkaa hyllyjen välissä ja kaikilla näytti olevan kainalossa iso kovakantinen kokoelma-Ankka. Minä en osta sarjakuvia. Enkä enää dekkareitakaan. Päätin myös olla ostamatta kirjoja, joissa kerrotaan vanhuksista ja varsinkin niitä, joissa kerrotaan nuorista. En osta enää Alexander McCallia enkä ketään Maeve Binchyä. Ylipäätään vaikea on ostaa mitään, kun joka kirjan kannessa teosta ylistetään eikä kukaan kehota vähän miettimään kannattaako juuri tämä kirja hankkia. En taatusti osta, jos teksti on kovin pientä. Ostin Sinikka Noposen uusimman.

Matkalla ollaan taas. Juna vie kohti maanantaita. Nukuttaa.

Talvi

Ajelimme eilen lumettomalta Pirkanmaalta takaisin kotiin lumiselle Pohjois-Pohjanmaalle. Talviriennot pääsivät vauhtiin heti kerralla: kolmen päivän aikana satanut lumi oli märkää ja raskasta työnnellä ja meillä oli kiistaa siitä kumpi saa pienemmän lumikolan. Tänään jatkoin talven riemuja hytisemällä puoli tuntia apteekin edessä liian vähissä vaatteissa. Juttelin vastaan tulleen tutun kanssa eikä ollut edes oikeaa asiaa. Hän meni lopulta apteekkiin, minä kotiin. Sitten palelin koko illan, vaikka takassa oli tuli. Söin jäätelöä. Paljon ja jäistä. (Tässä kuviossa on nyt jotain mikä ei aivan toimi.) Kietouduin (yritin kietoutua) liian pieneen vilttiin ja lähettelin instagramiin tunnelmakuvia lumisesta pihasta. Talven ystävät Kanadassa ja Fidzillä kilvan kommentoivat huokauksin ja sydämin. 
On niin pirun pimeää, että menen aikaisin nukkumaan.

Katsoin tänään sitä sarjaa, joka on kuvattu Karibialla. Liian kuuma paikka.

Huomen

Aamukuudelta lainasängyssä selaan instagramia ollakseni hiljaa. Maailmalla on satanut lunta kinoksiksi asti, taivas on loistanut revontulista, takoissa poltettu komeita halkoja, lankakaappeja järjestelty, perinnetalojen remontit etenevät pikkuhiljaa. Amerikkalainen Tim, 57, on päätellyt puolikkaasta naamastani (aurinkolasit), parista selkäkuvasta (pitkässä puserossa, toppatakissa) ja feedistäni ylipäätään (maisemia, kukkia, polkupyöriä), että olen kaunein nainen tällä puolen internettiä. 

Veimme eilen opiskelijapojalle pienen lastin tavaraa. Mies ei halaa, koska se vain itkettää, minä puristan pitkään ja lujasti, aina vähän varastoon. Kun nyt on varmistettu, että yksi on kunnossa, tulee mieleen, että pitäisi nähdä miten sillä toisella menee. Kolmas näyttää olleen diskossa. Videossa ei ole ääntä mutta valot vilkkuu.

Talon hamsteri on siirretty yöksi eteiseen, muuten emme olisi saaneet nukutuksi juoksupyörän ratinalta. Hamsteri elää kolmisen vuotta. Ihminen paljon pitempään, mutta lyhyeltä sekin aika tuntuu. Olen ostanut jo kaikki joululahjat ja haaveilen keväästä. Viisaampi pysähtyisi tähän marraskuun päivään.