lauantai 16. elokuuta 2014

Niin?



Mikä on keski-ikää laahustavalle naiselle hyväksyttävä harrastus? Onko pakko leipoa / kokata / sisustaa / askarrella / tehdä käsitöitä? Eihän tartte laulaa kuorossa / toimia yhdistyksessä / pitää tupperi-iltoja / viilettää bileissä / pumpata puntteja salilla? Saako maata sohvalla? Saako retkottaa kroppa mutkalla ja kuorsata? Saako nyhjöttää vaan ja mietiskellä? Saako sammuttaa aivot, työntää nenänsä kirjaan ja olla jossain ihan muualla? Saako viettää petollista kaksoiselämää: päivät töissä, illat kuvitelmissa? Saako? Yhden talven? Saahan?

Minä en ole melkein viiskyt, en asu Suomessa, en ole töissä koulussa, en ole edes nainen. Olen Erik, rikoskomisario Göteborgissa, 40, asunto keskustassa, ja mun paras kaverini on vissiin Bertil. Tässä ei pitänyt käydä näin. En edes ollut kiinnostunut tästä elämästä, mutta kun ilmaiseksi sain, aloin lukea. Niitä taisi mennä kolme yhteen putkeen ja siinä sitä oltiin: jonkun toisen pääkopan sisällä. Tänä iltana nukkumaan mennessä aion kuitenkin vaihtaa paikkaa. Minä ja sikari. Kirjastohuone. Istun ja tupruttelen, puhallan renkaita. Olen itseni kanssa ja mietin amerikkalaisia ajatuksia. Tai sitten olen se pitkä, hoikka nainen korkealla kalliolla merenrantahuvilassa. Aurinko kurkistelee sisään lattialle ulottuvien, valkoisten valoverhojen lomitse, meren aallot kuiskailevat, ilma tuoksuu suolalle, aika pysähtyy. Tai ehkä kuitenkin muutan Norjaan kalatehtaalle töihin. Ensin perkuuhommia liukuhihnalla pari kuukautta, sitten vuoden pimeimmäksi ajaksi syrjäiselle maaseudulle. Tunturien keskelle. Onneksi olen tehtaalla ehtinyt urakoida sen verran, että saan maksettua vuokran. Teen navettatöitä ruokapalkalla ja opiskelen norjaa. Iltaisin naapurini soittavat viulua ja minä laulan.

Huomenna palaan Pohjanmaalle taas hetkeksi, onhan perheen saatava ruokaa. Mutta sitten mennään taas. Mahdollisuudet ovat rajattomat. Kyllä elämä on ihmeellistä. (Siis saa kai se olla?)

Talo Norjassa. Huomaa isänmaallinen väritys.    








Ei kommentteja: