tiistai 5. tammikuuta 2016
Iltamyöhällä viestiä odottaessa jää sublimoituu vesihöyryksi
Luulin aina, että hyvissä olosuhteissa eläneen ihmisen onnistuisi varata elämisen lautasmallissa melko iso osuus hekotukselle ja räkätykselle. Että se olisi aina siellä, vähintään neljäsosalautasellinen naurua ja huolettomuutta joka päivä. Toisin kävi. Elämästä on vähitellen tullut vakava asia.
Haluaisin nukkua aamuyön suden tunnit murehtimatta selviääkö varusmies ilman paleltumia Rovaniemen pakkasissa tai muistaako opiskelija sammuttaa kahvinkeittimen joka aamu tai onko koululaisella homevapaat koulupäivät. Miettisin mieluusti vähän vähemmän kipua ja sairautta. En ollenkaan haluaisi murehtia tulevaisuutta. Haluaisin elää tätä hetkeä luottaen siihen, että kaikki järjestyy. Luulen, että osasin ennen. Kuinkahan se tehtiin.
Mutta miksi ei poika ole laittanut vielä viestiä, että pääsi perille? Eikö ole vielä perillä? Unohtiko laittaa viestin? Uskaltaisinko kysyä (viestillä) vai häiritsisinkö näin vain ajamista? Kuinka kauan pitäisi odottaa? Jos odotan liian kauan, ehtiikö mennä nukkumaan, eikä saa viestiäni, ja sitten ei laita minulle viestiä, ja minä puolestani valvon ja odotan? Odotanko koko yön? Laitanko kellon herättämään parin tunnin päästä? Onko tämä nyt jo ihan järjetöntä?
Aivan järjetöntä on se, että pesin eilen maton kylppärin lattialla. Sitten vein sen ulos jäätymään. Olen lukenut, että jää sublimoituu vesihöyryksi ja sitten pyykki kuivuu. No ei ehkä onnistu paksun maton kanssa. Mutta meilläpä on jatkuvalämmitteisessä saunassa koko ajan pieni peruslämpö, joten sinne matto on näppärä laittaa höyryilemään. Jossain vaiheessa. Tämä on oikeastaan eräänlainen testi. Harrastan aamuöisin maton kokeellista kuivausta. Saatan myös saunoa.
Aaah "perillä ja hengissä". Ehkä nyt voin mennä nukkumaan ja ehkä nukahdankin joksikin aikaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
19 kommenttia:
Elämän lautasmallissa pitäs olla puolet iloa ja onnea. Neljännes vaikeuksia ja ponnistuksia, kahdeksasosa surua. Loput täyttäisin seesteisyydellä. Miksikähän ruokalautaselle pitää ottaa sellaista, mistä ei tykkää. Mä haluaisin vain nauttia ruoastani.
Totta.
Lähtikö auto pohjoiseen vai etelään?
Rukalle pakkaseen.
Täytyy sanoa, että aika mielenkiintoinen toi sun matonkuivauskokeilu. Sitä voisi kutsua jo innovatiiviseksi.
Mitä murehtimiseen tulee, olet siinä superlahjakas, jos olen minäkin, mutta hiukan eri saralla ja tavalla. Mutta, aatteles jos me kaks lyötäis viisaat päämme yhteen. Kirjoitetaan kirja! Kato, mä oppilaittenkin kanssa pohdin enkun termiä downhill skiing, että miksei ole keksitty tosiurheilijoiden lajia uphill skiing. Jossa laskettais hissillä mäen päältä alas sen juurelle heti kun olis hiki päässä päästy kapuamaan sukset jalassa sen laelle. Niin sama käänteishomma tähän kirjaideaan. Self help -tarjonta PURSUAA kirjoja mindfullnessista, mielenrauhasta ja seesteisyydestä. Tarjotaan me sitä päinvastaista: "Minuutissa murehtijaksi, kuukaudessa kaaokseen." Mä olen niiiin varma, että tästä aukeais meille loputon kultakaivos.
Antiselfhelp!
Piti googlata sublimoituminen. Sun kemian tuntemus on vaikuttavaa! Vai onko tuo fysiikkaa?
En tiedä. Toivottavasti se on jotain. Googlailin nimittäin minäkin.
Hee.
Mä luulen, että murehtiminen jää päälle, kun sitä tarpeeksi tekee.
Joo, potilas-asenne. Mä luulin että sublimaatio liittyy seksiin. Tai psykologiaan.
Oho, psykologisesta sanamerkityksestä en tiennyt mitään. Saakohan nyt blogikirjoitus aivan uusia, yllättäviä sisältöjä.
Saa. Sopii tyyliin. Tässä kirjoituksessa on aivan mahtava otsikko. Ilman edellistä sublimaatio-taustaakin.
Sublimaatio (lat. sub 'alla' + limen 'kynnys') eli jalostuminen (myös ylevöityminen) on psykologian ja erityisesti psykoanalyysin käsite. Sublimaatiolla tarkoitetaan vietin purkamista henkisen työn avulla: kielletyiksi koetut viettiyllykkeet muuntuvat sellaisiksi, että ne pääsevät tyydyttymään sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla. Käsite liittyy erityisesti Sigmund Freudin varhaiseen ajatteluun; hän piti kulttuuria ja taidetta vietin jalostumina.
Oho
Missä, oi missä on sun joulupostaus? Se oli mun terapialuettavaa, eikä sitä ole täällä enää!!!
Voi kiitos.Kyllästyin siihen ja pisteitä oli niin paljon, että ne alkoi soida mun päässä. Ensin pieninä hiljaina töksähdyksinä, sitten jokainen piste alkoi pamahdella aina vain isommasti. Lopulta koko teksti rätisi ja paukkui ihan sietämättömästi.
Aulikki,sää siivuat liikaa kirijotuksias!Vanaha sisko haluaa kans lukia niitä uuestaan.Siivuaminen on epäterveellistä.Huolehtimiseen en ota kantaa eiku otan:ei se lopu.
Puhtaus on puoli ruokaa.
Mä muistan sen aika hyvin. Voin kirjpittaa tarvittaessa uudestaan. Mulla taitaa olla whatsappissa joku sopiva kuusikuvakin.
Kiitos. Deletointivimmassa tosi ystävä tunnetaan.
Lähetä kommentti