Iltamyöhällä viestiä odottaessa jää sublimoituu vesihöyryksi

Luulin aina, että hyvissä olosuhteissa eläneen ihmisen onnistuisi varata elämisen lautasmallissa melko iso osuus hekotukselle ja räkätykselle. Että se olisi aina siellä, vähintään neljäsosalautasellinen naurua ja huolettomuutta joka päivä. Toisin kävi. Elämästä on vähitellen tullut vakava asia. 

Haluaisin nukkua aamuyön suden tunnit murehtimatta selviääkö varusmies ilman paleltumia Rovaniemen pakkasissa tai muistaako opiskelija sammuttaa kahvinkeittimen joka aamu tai onko koululaisella homevapaat koulupäivät. Miettisin mieluusti vähän vähemmän kipua ja sairautta. En ollenkaan haluaisi murehtia tulevaisuutta. Haluaisin elää tätä hetkeä luottaen siihen, että kaikki järjestyy. Luulen, että osasin ennen. Kuinkahan se tehtiin.

Mutta miksi ei poika ole laittanut vielä viestiä, että pääsi perille? Eikö ole vielä perillä? Unohtiko laittaa viestin? Uskaltaisinko kysyä (viestillä) vai häiritsisinkö näin vain ajamista? Kuinka kauan pitäisi odottaa? Jos odotan liian kauan, ehtiikö mennä nukkumaan, eikä saa viestiäni, ja sitten ei laita minulle viestiä, ja minä puolestani valvon ja odotan? Odotanko koko yön? Laitanko kellon herättämään parin tunnin päästä? Onko tämä nyt jo ihan järjetöntä?

Aivan järjetöntä on se, että pesin eilen maton kylppärin lattialla. Sitten vein sen ulos jäätymään. Olen lukenut, että jää sublimoituu vesihöyryksi ja sitten pyykki kuivuu. No ei ehkä onnistu paksun maton kanssa. Mutta meilläpä on jatkuvalämmitteisessä saunassa koko ajan pieni peruslämpö, joten sinne matto on näppärä laittaa höyryilemään. Jossain vaiheessa. Tämä on oikeastaan eräänlainen testi. Harrastan aamuöisin maton kokeellista kuivausta. Saatan myös saunoa.

Aaah "perillä ja hengissä". Ehkä nyt voin mennä nukkumaan ja ehkä nukahdankin joksikin aikaa.