Pistin maitopurkin ikkunan väliin. Hotelli on vanha rakennus, huoneessa korkeat ikkunat kahteen suuntaan, vielä korkeampi katto, valkoiset puukalusteet. Ei minibaaria, on vedenkeitin ja murukahvia. Mies osallistuu parhaillaan geokätkötapahtumaan alakerran Jugendsalissa, minä olen koisinut pois univajeita, syönyt eväitä ja katsonut Grantchesteriä. Päivällä teimme kävelylenkin puutaloalueella ennen lounasta vietnamilaispaikassa, johon kannattaisi mennä toistekin.
Ostin Cittarista pokkareita hintaan 3,95. Myös Tommi Kinnusen Neljäntienristeyksen, jota en varmaan olisi uskaltanut edes selailla ilman eilistä oopperaa Oulun kaupunginteatterissa. En ollut kovin otettu esityksestä, ne pari rakastelukohtausta vähän nolottivat siveää sieluani niin että piti väistellen katsella näyttämön nurkkia, mutta sen verran alkoi kiinnostaa, että itse tarinan haluan ajatella uudestaan. Nyt ei sitten tarvitse lukea kirjan loppua ensin valmistautuakseen kestämään kaikki kuvitteellisia henkilöitä kohtaavat kuvitteelliset kärsimykset. Jotka kuitenkin voisivat olla totta, joskus ovat olleetkin, jollekulle.
Viikko sitten Helsingissä, eilen Oulu, tänään täällä. Äitiäni lainaten: "mitä ihmettä sää koko ajan hyppäät jossain?" No jaa, mihinkäs muuhun sitä elämäänsä tässä vaiheessa käyttäisi?