Miksi mies, jolle sanojensa mukaan on ihan sama minkälaisesta mukista juo, valitsee (vastoin ohjeistusta) retkiauton kaapista toistuvasti vaaleanpunaisen Niiskuneidin helmet kaulassa käsilaukkua heiluttelemassa? Minulle jää sininen jääkiekkomuki, josta en tykkää yhtään.
Tutustuimme tänään Haaparannan keskustaan. Sinne pääsee, jos malttaa jättää IKEAn selkänsä taakse ja kääntyykin liikenneympyrästä vasemmalle. Sievä pikkukaupunki, yksi isompi katu, jonka varrella BEGRAVNINGSBYRÅ HAUTAUSTOIMISTO ilmoittaa itsestään isoin kirjaimin. Puutaloja, pari kahvilaa (olivat jo kiinni), pankkiautomaatti kadun vasemmalla puolen, tosin huomasimme sen vasta palatessa eli oikealla. Automaatille jonotti muutama yksittäinen ruotsalainen, jotka odotellessaan ajattelivat asioita ruotsiksi - tai joku ehkä suomeksi, ei voi tietää!
Jaoimme kruunut kristillisesti tasan ja jatkoimme matkaa kohti muistojen Kalixia. Minulla on tallessa valokuva Kalixista parinkymmenen vuoden takaa. Kuvassa mies ja kaksi pientä poikaa seisovat puutalon vieressä kadulla, vielä pienempi tyttö vilkuttaa rattaista valokuvaajalle. Kuulas kesäpäivä. Olin juuri käynyt Kalixin kirkossa jumalanpalveluksessa, minkä jälkeen nuori pappi jututti seurakuntalaisia niin viehättävästi pehmeällä ruotsin kielellä, että omatkin vokaalini siirtyivät aivan suun etuosaan. Kieliharjoittelutilanne. Jännittävää, kun on ujo eikä oikein keksi mitään sanottavaa.
Olemme Luulajassa. Täälläkin on käyty lasten ollessa pieniä, joten minä muistelen menneitä ja mies tutkii netistä sopivia pyöräilyreittejä. Yksi taantuu, toinen puurtaa energisesti eteenpäin. Mukikriisi odottaa edelleen ratkaisua.
Ulkomaan toimittajamme Ruotsista päättää tähän.