Ostin itselleni kaksi kaunista muistikirjaa, punakultaisen ja turkoosin. Jokaisen sivun alareunaan on painettu teksti very warm morning sun, jonka nähdessä heti tulee lämmin olo. Sisältä. Infrapuna-ajatus. Tarkoitukseni on kirjoittaa muistiin ohimennen koettuja, tohinassa unohtuvia asioita, vähän niin kuin Hanne Camilla Greben dekkarissa Husdjuret (Bonnier Audio 2017). Hanne sairastaa dementiaa, minkä vuoksi alun alkaen innostuin lukemaan sarjan ensimmäisen osan Kun jää pettää alta (Gummerus 2017) ja heti perään maratonkuuntelin edellä mainitsemani äänikirjan. Olisinpa kirjoittanut muistiin näiden kirjojen tuomat ajatukset ja oivallukset. Niitä tuntui suorastaan satelevan! Nyt en muista mitään.
Perjantai 14.12. Jyväskylä.
Perjantai 14.12. Jyväskylä.
Tuntematon keski-ikäinen nainen hyppeli innosta valitessaan kahvipullaa kävelykadun kahvilassa. Ihailimme elämänasennetta. Vain aito juustokakku saisi minut pomppimaan. Raskaasti.
Lauantai 15.12. Sukukokous. Helsinki. Ensin teatteriin, sitten jatkoille lapsiperheen kotiin.
Komisario Palmu ratkaisi Helsingin kaupunginteatterissa Alma Skrofin murhan jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Meidän seurueellamme oli viisitoista eri näkökulmaa suoritukseen. Arabian ratikassa keskustelu soljui joustavasti Palmu-näytelmistä ja -elokuvista Tähtien sodan kautta Safiiriin ja Teräkseen ja taas takaisin.
Kerrostaloasunnossa meteli nousi korvia huumaavaksi, väkeä tuli lisää, jossain vaiheessa laulettiin täyttä kurkkua joululauluja, nuorimmat vietiin välillä ulos potkimaan palloa, puhuttiin elämät, tutustuttiin uusiin kumppaneihin, rapsuteltiin koiraa.
Iltasella hajaannuimme taas eri osoitteisiin. Olipa huippukiva päivä.
Torstai 20.12.
Työpaikalla on koko joulukuun ollut interaktiivinen joulukalenteri aikuisille, siis joka päivä jotain toimintaa: tietokilpailuja, piparinkoristelua, karaoke, herkkubuffa, pukeutumispäivä ja tänään meininki huipentui joulumpialaisiin. Kun oppilaat lähtivät kotiin, opettajat ja ohjaajat jäivät koulun saliin juoksemaan. Minulla oli takki tyhjä (en todellakaan ollut ainut) mutta tein silti kaksi maalia (!!!) Käsittämätön uupumus, jalat liikkuu, aivoissa ei liiku enää mikään.
Aiemmin päivällä koulun isoäänisimmät pojat kävivät kyselemässä koetuloksiaan. Olin kirjoittanut huomioita koepapereihin ja ne piti lukea ääneen. Kehu, kritiikki ja varoituksen sanat, kaiken halusivat kuulla tarkasti ja kahteenkin kertaan. Silmät vilkkuivat, hymyt pilkahtelivat poskilla.
Huomaa minut. Kerro minusta. Sano jotain hyvää.
Aatto ja maanantai 24.12.
En syö juuri mitään ja koko ajan on ähky.
Torstai 27.12.
Kokeilin kaksi viikkoa BookBeatin äänikirjoja, nyt on meneillään Storytel. Huomaan keskittyväni lukijan äänenpainoihin ja sointiin sisällön sijaan. Melkein mikä vain kelpaa, kunhan äänitys on onnistunut. Jopa chick lit, varjelkoon.
Vanhin lapsista viedään tänään junalle. Poden jo ikävää, vaikka ei pitäisi, joulun sukulaisrumba kun jatkuu vilkkaana edelleen.
Äitini ei muista minua enää.
Iltasella hajaannuimme taas eri osoitteisiin. Olipa huippukiva päivä.
Torstai 20.12.
Työpaikalla on koko joulukuun ollut interaktiivinen joulukalenteri aikuisille, siis joka päivä jotain toimintaa: tietokilpailuja, piparinkoristelua, karaoke, herkkubuffa, pukeutumispäivä ja tänään meininki huipentui joulumpialaisiin. Kun oppilaat lähtivät kotiin, opettajat ja ohjaajat jäivät koulun saliin juoksemaan. Minulla oli takki tyhjä (en todellakaan ollut ainut) mutta tein silti kaksi maalia (!!!) Käsittämätön uupumus, jalat liikkuu, aivoissa ei liiku enää mikään.
Aiemmin päivällä koulun isoäänisimmät pojat kävivät kyselemässä koetuloksiaan. Olin kirjoittanut huomioita koepapereihin ja ne piti lukea ääneen. Kehu, kritiikki ja varoituksen sanat, kaiken halusivat kuulla tarkasti ja kahteenkin kertaan. Silmät vilkkuivat, hymyt pilkahtelivat poskilla.
Huomaa minut. Kerro minusta. Sano jotain hyvää.
Aatto ja maanantai 24.12.
En syö juuri mitään ja koko ajan on ähky.
Torstai 27.12.
Kokeilin kaksi viikkoa BookBeatin äänikirjoja, nyt on meneillään Storytel. Huomaan keskittyväni lukijan äänenpainoihin ja sointiin sisällön sijaan. Melkein mikä vain kelpaa, kunhan äänitys on onnistunut. Jopa chick lit, varjelkoon.
Vanhin lapsista viedään tänään junalle. Poden jo ikävää, vaikka ei pitäisi, joulun sukulaisrumba kun jatkuu vilkkaana edelleen.
Äitini ei muista minua enää.
5 kommenttia:
Päiväkirjamerkinnät ovat semmoisessa impressionistisessa tunnelmassaan aina mielenkiintoisia ja kivoja. Tuoreus katoaa, jos niitä yrittää viilata tai ylipäätään muistella myöhemmin. Päiväperhoja.
Hienoja päiväkirjatallenteita täynnä elämän eri makua.
Juuri eilen päähäni putkahti Safiirin ja Teräksen alkutunnari ja tänään mietin miten tylsää on, että nuorimies kohta katoaa taas omille teilleen. Kokemuksesi joulumpialaisissa on tuttu, hyödynnän satunnaisesti pään väsymystä lähtemällä kävelylle. Silloin kun päässä ei liiku ajatusta ja keho liikkuu voi tapahtua ihmeitä :)
Leena, päiväperhoja ne juuri ovat. Joskus mietin miksi ollenkaan tunnen tarvetta kirjoittaa jotain muistiin. Olen säästänyt ensimmäisen päiväkirjani vuodelta 1976, muut pistin pesään. Ja kappas vain, nyt kirjoitan taas.
Birgitta, kävely on parasta! Varsinkin nyt kun löysin äänikirjat.
Päiväkirjan kirjoittamiseen jää koukkuun, sellaiseen isoon koukkuun, johon ripustetaan mitä vaan. Ja, jos sieltä löytyy joskus sitä mikä on hukassa, luiskahtanut tietymättömiin vuosia sitten, VAU!
Totta. Kaikkea tosin ei välttämättä halua löytää enää myöhemmin. Deletoinpa taas vähän juttuja blogista.
Lähetä kommentti