Kotikaupunkini kahvilassa oli ikämiesten jutturyhmä vallannut suosikkipöytäni aamukahvin aikaan. Kuusi miestä, vilkasta keskustelua. Sama ilmiö Vanhan Rauman torilla pari viikkoa sitten, ja Pohjois-Norjassa, Vesisaaren kahvilassa todistimme vielä paljon isompaa kokoontumista kesäkuussa.
Pikkulusikat kilahtelevat harvakseltaan kuppeja vasten, puheenporinaa ja naurahduksia, väliin kunnon remakka.
Missä ovat naiset?
Olen kuunnellut Mia Kankimäen kirjaa Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018) sellaisella intensiteetillä, että itsekin yllätyin. Ei minulla ole tapana lueskella tämmöisiä, siis mikä tämä nyt onkaan, päiväkirja, matkakirja, tietokirja, viihdettä, voi ei, en tiedä mitä kuuntelen. Ihanko luvallista on kirjoittaa teos, jota ei voi lokeroida? Vaan kuinka ollakaan, tämä kirja hoitaa kätevästi monenlaista nälkää! Kuten että minun ei tarvitse haaveilla Afrikasta, Mia ja Karen ovat matkustaneet puolestani. Karen Blixen on yksi kirjan yönaisista, mutta heitä on monta muutakin, hurjia elämäntarinoita, kauheitakin ja surullisia. Mielenkiintoisia, jännittäviä, aivan uusia minulle.
Junamatkan aikana kuulin kuulokkeistani entisaikojen italialaisten naisten ja naismaalareiden kohtaloista. Kankimäen kerronta nappasi niin mukaansa, että Helsingin päärautatieasemalta kävelin suoraan Ateneumiin katsomaan naamoja, siis muotokuvia, että josko ne minulle jotakin kertoisivat itsestään ja elämistään, niin kuin italialaisten taulujen naiset tuntuivat kertovan Kankimäelle.
Kyllä, jokin on muuttunut. Taide on jännittävää. Tattista, Mia.
6 kommenttia:
Tuttu kirjailija mulle, löytyy hyllystä. Eka teos kuitenkin parempi.
Yritin jo vähän kuunnella ekaa mutta ei alku napannut.
Se on tyystin erilainen, ehkä parempi luettuna.
Uusi yritys.
Juuri vapauttelin kirjastokirjavarauksiani ja näin, että sieltähän tuo kirja kohta tuleekin luettavaksi. Odotan sitä innolla, josko se nostaisi yhtä suuren innon kuin mitä olen kuullut.
Taide on suurta herkkua. Niin kuin matkailukin. Ja kyllä minä tykkään katsella kuinka vanhat papat istuskelevat höpöttämässä keskenään. Tänä kesänä ollessani Espanjassa, erään isomman kylän kahvilan täytti valtava ryhmä kauniita vanhoja naisia. Sitä pulputuksen määrää on vaikea kuvailla. En malttanut jättää paikkaani, vaan katselin mielenkiinnolla miten eloisia ja suloisia he olivatkaan.
Kaikelle peukkua!
Lähetä kommentti