lauantai 24. syyskuuta 2016

Retkiautolla kohti horisonttia ja takaisin


Yllätin itseni haaveilemasta pari päivää sitten. En oikein tarkalleen muista mitä ja miksi, mutta jotain juniin ja Kalliovuoriin, preeriaan, tyhjiin maanteihin, kullanhohtoiseen horisonttiin liittyvää. Jotain utuista höpöä. Olo oli kummallisen toiveikas ja positiivinen, melkein niin kuin ennen, aika monta vuotta sitten. 

Maantiet on vieneet meitä Savoon useana viikonloppuna mutta nyt olemme Etelä-Pohjanmaalla. Seinäjoki. Tästä on ajettu ohi niin monta kertaa, että tiesin odottaa tasaista laatikkotaajamaa. Sitä en tiennyt, että täällä on nättiä ja että täältä löytyy niin paljon sotien aikaista historiaa. Tapasin muutaman patsaan kaupunkilenkillä. Olin vähän pettynyt Mannerheimiin, minusta hänen ei olisi pitänyt antaa laskeutua hevosen selästä. Ostin mekon, istuin kahvilla kuuntelemassa etelä-pohojalaasta jutustelua (vinkeän erilaista kuin savo), tutkin Suomalaisen kirjakaupan, totesin että Infossa on paremmat postikortit mutta ovi lukossa, seisoin Lakeuden ristin alla ihmettelemässä minne pitikään mennä.

Minulla oli treffit geokätköilijän kanssa kaupunginteatterissa kello 18. Me valitsemme kulttuuririennot sen mukaan missä ei tarvitse istua liian kauan ja tällä kertaa kohdalle osui tarina muusikoiden vanhainkodista. Luotettavat näyttelijäsuoritukset, muutama ajatus vanhuudesta, vähän nauraakin sai. Mitäpä minä teatterista tiedän mutta katsoisin tämän mieluummin elokuvana, paitsi että jätän nyt leffan katsomatta. Yleisö innostui sitten taputtamaan ja me jopa ihan seisaaltamme, koska seuralaisen selkä oli siinä vaiheessa jo niin ärtynyt, että jotain piti tehdä. Pari muutakin taputtajaa seisoi, luultavasti eri syystä. 

Seuraavassa elämässäni aion asua Seinäjoella. Opiskelen AMK:ssa fysioterapeutiksi ja harrastan hirvenhiihtoa. Ihan vaan vaihteen vuoksi. Ensi viikolle olen kuitenkin varannut ajan oikealle fysioterapeutille, joten tämänkin viikonlopun päätteeksi palaamme kotiin Pohjois-Pohjanmaalle ja minä pääsen ahmimaan ajastimen tallentamat Pinkertonin etsivät. Syytän lapsuuttani (isän tv-valintoja) tästä villin lännen oireyhtymästä. Kuukauden westernit on jättäneet pysyvät jäljet mantelitumakkeeseen.