Tänä aamuna herätessä eivät leirintäalueen liput hulmunneet. Ikiliikkuja lähti tyytyväisenä pyöräilemään, minä nautin hitaan aamiaisen itsekseni, lueskelin vuoroin Hamletia ja Harlekiinia (helpompi tanskan tekstinymmärrystesti), kuuntelin saksalaisten ja ruotsalaisten naapureideni jorinoita.
Rantaan vie ruusujen reunustama polku. Näitä ruusuja kasvaa pitkin karua, hiekkaista rannikkoa laajoina pensastoina. Ihan samoja ruusuja kuin omassa pihassani pohjoisessa, ei erityisen kaunis lajike, minkä vuoksi en matkan aikana ole ollut niistä kovin kiinnostunut, olen vain ihmetellyt niiden suurta määrää. Mutta tänään! Tyyntä ja lämmintä rantapolkua kävellessä ruusujen tuoksu oli suorastaan huumaava. Kas vain. Arkinen ja konstailematon mutta kuitenkin loistelias. Niin kuin monet asiat ylipäätään.
Vähän oli surullinen olo viimeisellä rantalenkillä.Taisin vetäistä pienet itkutkin. Sitten autoa pakkaamaan ja liikkeelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti