maanantai 28. toukokuuta 2018

Maanantaisia sielun liikkeitä


Mahdollisesti on niin, että itsekritiikiltä ei vain voi saada rauhaa ennen kuin aikaisintaan viikko ennen juhannusta. Siihen asti on märehdittävä mitä olisi pitänyt tehdä paremmin ja mitä olisi vielä pitänyt ehtiä (ja minkä ensi vuonna takuulla teet). Toukokuussa tunnet itsesi aika kehnoksi opettajaksi. Sitten lopulta koulun kesäloma alkaa ja vähitellen opit taas elämään nöyrästi maanmatoisuutesi kanssa. Varsinainen eheytyminen ja innostuksen palaaminen alkaa kesän puolivälissä. Tässä kaikessa minä yritin itseäni huijata ottamalla viimeisen työviikon virkavapaata (oivallisin sijaisjärjestelyin!) Huit hait, samat kriisipohdinnat lenkkeilyn ja terassielämän ja uintiretkien lomassa! Olisi ollut järkevämpää tehdä se palkallisesti kenties, mutta sitten en olisi kokenut näin täydellistä kesäpäivää. 

Täällä ollaan: Nauvo, Parainen, Kaarina.