Juttelin veljeni kanssa matkailusta lähiseuduilla ja hän kertoi, että on koko elämänsä aikana kokenut vain yhden lämpimän päivän Oulussa. Meidän molempien kokemukset yhteen laskien on Oulussa viimeisen 55 vuoden aikana ollut kaksi lämmintä päivää. Tämä on tietenkin täysin epäluotettava tulos, koska eipä siellä juuri kesällä tule käytyä, mutta joka tapauksessa olen sitä mieltä, että oululaiset on sitkeetä kansaa. Ne elää tuulen ja pakkasen kaupungissa. Ne pyöräilee tarmokkaasti läpi vuoden, oli sitten järkyttävä vinkka tai sade tai lumi. Pipot ja takit vipattaa vinkeästi, kun ne selkä kyyryssä pistää pyörän pedaaleihin vauhtia. Vaikuttavaa.
Minä olen niitä ihmisiä, jotka talvella vain kävelee. Lauantain aamujuna on Oulussa kahdeksalta ja siinä on juuri sopivasti aikaa kierrellä keskustan kortteleita ja merenrantoja ennen teetä ja lohileipää tai mitä muuta masu halajaakin. Yritin pitkään kopioida kaveriani, jolla on tapana Oulun reissulla ottaa aina omenahyve vaniljakastikkeella. Ei siitä mitään tullut, en ole omenahyvetyyppiä. Vähän pelkään, että jos ei tähän ikään mennessä ole onnistunut kehittämään omaa Oulu-perinnettä, ei sitä kai tule koskaan syntymäänkään ellei sitten kaupunginkirjastossa lorvailua lasketa sellaiseksi. Tai tuijottelua horisonttiin aina kun mahdollista. Mutta niin teen joka paikassa muuallakin.
Tällä kertaa lähdin Ouluun erityisesti siksi, että kaipasin niin kovasti kirjakauppaan. Piti päästä kääntelemään kansia ja plaraamaan sivuja. Ja sen jälkeen teekauppaan ja kauppahalliin. Halusin kulkea ja kulkea ja lukea kylttejä talojen seinissä (tässä talossa asui runoilija sejase...) ja olla hiljaa itsekseni. Kuvitella. Enimmäkseen jotain epämääräistä menneisyysromantiikkaa, koska historian tuntemukseni on lähes olematon ja perustuu lähinnä romaaneihin, lauluihin ja pariin vanhaan elokuvaan. Miltä Oulussa eläminen oikeasti tuntuu, sitä en tiedä, mutta väliäkö tuolla. Turisti näkee mitä haluaa.
Seitsemän tuntia perillä riitti hyvin. Ja olikin aurinkoinen päivä. Suorastaan alkoi ihan tareta. Kas vain.
Seitsemän tuntia perillä riitti hyvin. Ja olikin aurinkoinen päivä. Suorastaan alkoi ihan tareta. Kas vain.
4 kommenttia:
Antellin omenahyve on kyllä mahdollisesti parasta, mitä Oululla on tarjota maailmalle. Ja se on ihan kelpo suoritus.
Minäkin olin eilen turistina Oulussa, vaikka asun täällä. Leikimme ystävien kanssa hetken turisteja, koska emme ehdi tai jaksa lähteä juuri nyt kauemmaskaan.
Kyllä omenahyve on laadukas tuote, tottahan toki, mutta kun on kerran haarukkansa juustokakkuun tarpeeksi syvälle pistänyt, niin...no juustokakkua sitä sitten vaan aina etsii.
Ihana kyltti! Tuonne mäkin haluan ostoksille.
Ja ei, en pyöräile talvella minäkään, kävelen vain. Aivan hullun hommaa! Mä en uskalla edes kuvitella, mitä siitä mun tuurilla seuraisi. (= montako murtunutta luuta ihmiskroppaan voi yhdellä kaatumisella saada)
Rovaniemeläinen ystäväni veteli 30 asteen pakkasellakin pyörällä töihin. Alamäkeen, ilman kypärää. OMG
Lähetä kommentti