torstai 10. joulukuuta 2015
Shoppailupäivä
Aamulla herätessä tunsin hetken pientä epätoivoa. Uusi päivä, uudet kävelylenkit. Jaksaa, jaksaa, vielä jaksaa.
Me aina vain kävelemme miehen selkää kuntoon. Sopivin välimatkoin täytyy päästä istumaan (ei liian kauan) ja varsinkin makuulle (tarpeeksi kauan). Minua tarvitaan, koska minä olen lepohetken vartija. Minä olen tyyny puiston penkillä. Minä nalkutan liian pitkistä reittisuunnitelmista. Minä palautan kovaan arkeen, jos kaveri luulee jo olevansa paremmassa kunnossa. Minun pyhä tehtäväni on masentaa terveellisesti.
Me olemme kiertäneet uutta ja vanhaa Nizzaa, kavunneet linnakukkulalle, marssineet pitkin rantabulevardia suuntaan ja toiseen. Auringossa ja jouluvalojen tuikkeessa. Sopivan ruokapaikan löytäminen on aina pieni ongelma, koska ravintolassa ei voi istua kauaa. Jos kyltissä lukee "rapido", se on meitä varten. Tänään joimme vain terassilla oluset ja ruuan ostimme kaupasta. Muutenkin olen shoppaillut: 10 hiusrenksua, hiusharja ja dekkari. Nyt minulla on siis kaikki mitä tarvitsen.
Jaa, ehkä silitysraudan tarvisin vielä. Kaikki itsestään sileävät paidat on nyt käytetty. Vaihtoehtoina on siis ostaa niitä lisää tai silittää matkalaukussa olevat.
No, Fuengirolassa sitten.